keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Päikyn alkua, omenoiden tulvaa, arkipöhinää

Jotain keskeneräisiä luonnoksia on jäänyt killumaan teksteistä, mutta ei ole tullut julkaistua. Nyt pieni hengähdyshetki kun lapsi nukkuu, iltapäiväksi hän menee vielä päiväkotiin ja minä kipaisen aloittelemaan toista työpäivääni! Nyt kahvikuppi ja ajatukset paperille. (helpommin sanottu kuin tehty, tuo viimeinen nimittäin, sen verran paljon sekalaista aatosta päähän mahtuu.)

Olen aloittanut opiskelun! Etäopiskelua seuraavan vuoden aikana, olisi tarkoitus suorittaa tutkinnon osa. Olen palauttanut jo ensimmäisen tehtävän ja aloitellut toista. Kasvatustiede, todella mielenkiintoista, mutta vaikeaakin tekstiä. Eipä ole esseitä tullut kirjoiteltua sitten varmaan yläasteaikojen! Noh, kirjoitusharrastus on varmasti auttanut ylläpitämään tekstin luomisen taitoa, ei tuntunut kamalan vaikealta saada sanoja paperille (ruudulle?). Kuitenkin, jännittää ensimmäisen arvosana, esseestä tuli liian laaja ja varmaan muitakin virheitä oli, mutta se oli ensimmäinen. Eikös tarkoitus ole oppia?

Lapsi meni päikkyyn. En itkenyt. Sinne jäi muiden räkänaamojen kanssa leikkimään. Jotenkin oli tosi haikea ja vaikea olo (hei mun laps on vaan 3 pvää viikossa päikyssä, eikä edes kokonaisia päiviä...) itku ei tullut, vaikka olisin tahtonut porata. Oli siellä paljon Vtä pienempiäkin muksuja. Pienin taisi olla Vtä 5 kk nuorempi, joten jos se pikkuruinenkin pärjää, niin kai munkin reipas poikanen? Enemmän olinkin kai huolissani itsestäni... Me ollaan niin tiivis paketti oltu pienen kanssa.

Oli aivan HUIPPUA mennä silti töihin! Nähdä samat tutut oppilaat ja halailla kaikki läpi ja todeta, ettei vuodessa ole ehtinyt ihan hirveän paljon kaikki muuttumaan. Olen ihan intoa piukassa, tekisi mieli vaan lyödä äkkiä kädet saveen ja tehdä kaikkea. Niin on ollut ikävä saven tuntua näpeissä. Ja tietty muutakin askartelua. Kivaa. Vaikka opettaminen on raskasta, se on mun juttu. Sittenkin. Kaikista epäilyistä huolimatta.

Jotenkin mulla oli kauhea epäilys, että tarvitaanko mua enää missään. Onko mut korvattu. Osaanko enää mitään ja kaipaako mua kukaan. En tiedä mistä sellaiset ajatukset kumpusivat, mutta niin oli lämmin ja ihana vastaanotto, että jäi olo, ettei mua joku toinen niin vaan voi korvata, vaikka ehkä opetuksessa, mutta ei mun persoonaa. Jotenkin ihan tavattoman suuri oivallus itselleni, kun on taipumusta vähätellä itseään. (mikä on tosi tyhmää)

Mun pikku-ukkeli rakastaa ruohonleikkuuta. Ollaan huristeltu parina päivänä leikkurilla. V istuu mun sylissä lasten kuulosuojaimet korvilla ja minä istun kuskin pukilla ja sitten huristellaan. Saatiin ajettua pellon peräosa, kun jaettiin ajelua kahteen päivään. Hauskaa.

Olen pakannut ukolle töihin omenia kassitolkulla. On jaellut niitä asiakkaille, kun meillä puut notkuu ja nyt jo kompostitkin. Vähän harmittaa, kun menee niin paljon hukkaan. Toki paljon on muumioisiakin. Niitähän ei saisi kompostoida. Jostain luin kuitenkin, että 40 asteen lämpö riittäisi tappamaan muumion, toim. huom. ei ole mitään Jumalan sanaa tämä, siis luin jostain foorumilta. Kunnolla kun komposti pöhisee niin hyvinkin lämpö nousee aika korkealle. Toisaalta mietin, että jos muumiota on naapurissa, niin niin on meilläkin, vaikka polttaisin omput tai veisin pois. Siksi olen laittanut kompostiin.

Kissa ei ole pissinyt mihinkään vähään aikaan. Koputan päätä! (puuta) Ollaan syötetty nyt märkiksen rinnalla rauhoittavaa nappulaa. En tiedä onko se auttanut. Jännittää mitä tapahtuu kun tarha menee talveksi kiinni. Toivottavasti ei tule stressipiikkiä. Aukikaan ei voi pitää, kun kämppä jäähtyy. Olen kyllä miettinyt sellaista eristettyä kissanluukkua. Asia erikseen mistä sellaisen saisi ja oppisivatko nuo sitä käyttämään. Pohdintaa.

Niin paljon olisi muutakin hommaa kämpässä. Listoittamista, tarvittaisiin pressutalli toiselle autolle, kylppärin lattiassa olisi pientä reeraamista saumauksessa jne. Isännälle ehdotin, pitäisikö makkarin ja Vn huoneen/askartelu/vieras/mikäliehuoneen paikkaa vaihtaa. Makkarissa ei tarvittaisi niin paljon tilaa, kuin mitä siellä nyt on, mutta toisessa huoneessa tarvittaisiin. Kas siinäpä pulma. Kaikkea hommaa oisi mihin uppoaa aikaa ja rahaakin, eikä ole juuri kumpaakaan nyt. Kyllä vaan vanha talo on ihana, mutta laittoa on. Onneksi pappa sitten niitä pahimpia kohteita aina laittaa. Nyt uusi vesikourun ja rännin ulkorakennukseen, kun vanha oli halki. Aina se on eteenpäin kun jotain. Minun taidot riittää lähinnä pihamaan ylläpitoon, vaikka halua olisi tehdä enemmänkin.

Vähän myös syysflunssat vaivaa. V sai varmaan flunssan jo päikystä, oli jo parempana välissä mutta nyt taas nenä vuotaa enemmän. Kai ne kaikki taudit nyt iskee sitten lapsen kauttaa itseenkin. Minulla on koko syksyn ollut kaikenmoista, kurkku tukossa, aivastuttaa, allergista jne. En enää edes tiedä mikä milloinkin vaivaa.

Mutta nyt valmistautumaan työpäivään <3 Iloo teidän elämään lukijaiseni!

lauantai 25. elokuuta 2018

Kissalle koti, syksyn tuntua

Heips.

Kesä on vierähtänyt lopuilleen. Käsittämätöntä miten vauhdilla aika menee. Syyshommia, sadonkorjuuta ynnä muuta. Tänä vuonna en poiminut yhtään herukoita pakkaseen. Vähän vattuja. En jaksa ottaa stressiä. Omenoita olen raijannut lähinnä kompostiin, mikä on sääli, mutta oma vatsa ei kestä omppuja. Jos olisi hevostuttuja, niin täältä saisi hepoille omenia. En ole jaksanut ilmoitella. missään. Kesäkurpitsa on satoisa, niitä olen jaellut naapureille ja ystäville ja kokkaillut itsekin. Hyvää tavaraa. Avomaankurkkuja on myös ekaa kertaa, nekin on tehneet paljon kurkkuja! Hyviä ovat.

On kaikenlaista murhetta ja mietittävää taas. Etsimme uutta kotia Nuhrulle, sillä stressipissailu ei ole loppunut. Olen itkenyt asiaa ja alakuloiseksi vetää. Kissa, joka on ollut meillä 10 vuotta. Ihana kolli, jota ei ikä paina. Kaikista tervein kissamme. Pahoin pelkään, ettei kukaan sitä huoli. Vaikeaa on.

Pian alkaa työt. Jännittää miten kurssit toteutuu ja eniten pikkuisen päiväkodin alkaminen. Opiskelijaksikin ilmottauduin avoimeen yliopistoon. Uusia tuulia. Ihan hyviä, mutta jännitys, syysahdistus on päällä. Asiat muuttuu, muuttaa muotoaan. Välillä tuntuu, että olen liian hauras kestämään tätä kaikkea, muutoksia, elämää, tunteita. Liian herkkä tälle kaikelle.

Olen menossa myös lääkäriin tutkituttamaan vaivoja, joita on ilmennyt synnytyksen jälkeen. Olen vaan tässä ajatellut, että siitäkään ei kukaan puhu, miten raju koettelemus on raskaus ja synnytys naisen vartalolle. Oma selkä on ollut aika kovilla, ranteet on parantuneet nyt kun lapsi lähti kävelemään, eikä tarvitse kantaa enää niin paljon. Onneksi! Kädet oli pitkään kipeät. Nyt alaselkä krenkkaa, epäilen että välilevyllistä ongelmaa on ja muutakin. Lapsen kanssan kun arkea elää, ei ehdi jokaiseen kipuun kiinnittämään huomiota.

Tänään poikanen on hoidossa. Minusta tuntui hyvälle, kun hän ojensi käsiä ystävälle, jonka luona on hoidossa, tyyliin "ota syliin". On ihanaa, että on löytynyt niitä sylejä, muitakin kuin kuin minun, jotka ottaa poikani tarvittaessa. Se ei ole minulta pois. Ihanaa kun on turvallisia aikuisia elämässä läsnä pienellä.  Paikkoja joihin mennä ja joissa olla.

Oltiin mummulassa myös pojan kanssa tässä muutama päivä. Oli kivaa. Traktoriajoa, ulkoilua, kaupungilla käymistä, saunomista. Mukavia puuhia mummun ja papan kanssa. Onko tuo ihme, että pojan eka sanakin oli "pappa". Sitä hoetaan ahkerasti. Välillä tulee myös "mamma" tai "mumma", mummua se varmaan tarkoittaa. Lamppa tai pamppa tarkoittaa lamppua.

Olen tässä kaivellut nurmikolle paikkaa grillille. Yksi tuttu olisi tulossa muuraamaan jonkinlaisen grillin meille vaihtokauppana. Kaivoin 1,5 m x 1,5 m alueelta  (isännällä on käsi paketissa) nurmikon pois ja olen täyttänyt sitä pikkuhiljaa soralla. Toivotaan, että grilli valmistuisi ennen kesän loppua. Ihan kiva, kun olisi kiinteä grillipaikka missä kokkailla ja pitää joskus tulta muuten vaan.

Olisko sulla kissanpaikkaa vapaana stressittömässä ympäristössä ?

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Pe 13.

Voi ny perjantai ja kolmastoista päivä. Taas viimeaikoina yrittänyt vastustaa urakalla. Kollikissa on ruvennut pissailemaan. Käytin sitä jo kerran eläinlääkärissä. Sillä on vissiin stressi lapsosesta, joka tarraa turkkiin lujaa kiinni. Tämäkin aamu alkoi kissanpissan siivoamisella. Pistin tilaukseen rauhoittavaa ruokaa, feliway on seinässä, on omia paikkoja ja tarha yms, monta hiekkalaatikkoa. Olen ressaantunut itsekin tästä pissarumbasta, sillä ei ole kuin yksi vaihtoehto jos tämä ei pian lopu. Kukaan ei ota kissaa, joka pissailee hoitoon, jotta voisi testata onko kyse stressistä. Eikä muutenkaan. Harmittaa, itkettää, väsyttää tämä. Asioita, jotka eivät ole minusta kiinni. Vien kissan vielä eläinlääkäriin uudelleen, jos tällä kertaa saataisiin pissanäyte ja varmistus siitä, ettei kyse ole tulehduksesta. Sitten kokeillaan sitä ruokaa. Meidän tervein ja nuorin kissa. Miten nämä joutuu kaikki viemään nuorimmasta päästä nukkumaan. Nukan kanssa koin jo tämän kaiken, en haluaisi enää uudelleen. Epäreilua on elämä. Samalla rehellisesti ajattelen, että elämä vähemmällä eläinmäärällä (joskaan kolme kissaa ja käärme ei ole paljon) olisi helpompaa valitettavasti. En edes kehtaa ajatella, kuinka paljon olen kantanut rahaa eläinlääkäriin viimeisen 5 v aikana, vaikka loppupeleissä kyse on ollut perusterveydenhoidosta, muutamat verikokeet ja hampaiden putsaukset. Nyt erikoisruokaan menee rahaa, munuaisten vajaatoiminta Misakilla. Forl-suusairaus Nekolla. Ja nyt tuo kolli... Itku!

On tässä kaikkea muutakin vastustavaa. Ampiaispesiä kriittisillä kulkuväylillä, vaunujen renkaat puhkeaa juuri kuin ei pitäisi. Mutta nämä on vaan ratkaistavissa olevia asioita. Miten niitä vaan tuntuu välillä tuppaavan urakalla. Ärsyttävää.

Meillä on tänään puoli päivää VAPAATA isännän kanssa! Mitä ihmettä. Lapsonen menee hoitoon loppupäiväksi. Osaakohan sitä olla vaan. Meinattiin lösöttää sohvalla ja katsoa sarjoja. Syödä possuttaa jotain.

Ollaan nukuttu muutama yö pidempiä pätkiä ja sen huomaa. On itsekin pirteämpi ja jaksaa jotain tehdäkin. Se on ihanaa. Välillä olen varma, etten ole enää koskaan virkeä ja jaksavainen, niin kuin joskus olin.

Rapsin tänään tomaateista lehtiä kasvihuoneessa. Jumping jester-lajike on ollut hyvä. Tomaatit alkaa punastella, varkaita ei tarvitse poistaa kun kasvutapa on pensastava. Tukea pitäisi paremmin. Hyvä lajike, sopii minun huolettomalle hoitotavalleni. Tomaatit on hauskan kirjavia. Ainaki lämpöä piisaa nyt kasvihuoneessa, huh! Krassit kukkii, omat samettikukat ja yrttipenkki. Kirjoapteekkarinruusu kukki pitkään ja runsaasti, ihana uusi tuttavuus hän! Punalatvan sain anopilta ja istutin penkin reunuskasviksi. Nupuilla on, ehtii kukkimaan. Jee! Ekan avomaakurkun korjasin. Alkuja myös kesäkurpissa. Marjakausi on täysiä päällä. Kesä. On kesä. Lämmin. Sisällä kukkii keltainen kiinanruusu. Useita nuppuja siinäkin.

Uudet potut kiehuu hellalla, heitin pari porkkanaa mukaan. Laps nukkuu ulkona. Istun hetkisen koneella. Käärme kurkistelee luolastaan. Hän sai eilen uuden vesiastian, hienon, viheräksi lasitetun. Sopii kauniisti terraarion väreihin. Sain sen lipastonkin ostettua lapsen vaatteille. Kokoamista vailla. Hommat etenee, pikkuhiljaa. 

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kesä, asioiden sulattelua

Uskomaton postautsten jatkumo! Jo kolmas! Tästähän voi tulla tapa!!

Helle. Järjetön helle. Tämä kesä on ollut outo ja lämmin. Luojan kiitos, enää ei tarvitse viettää hikisiä tunnin mittaisia imetyssessioita sohvalla hiessä kylpien kera vauvan. Viime kestästä ei juuri muistikuvia ole. Asuin käytännössä sohvalla. Katsoin kaikki rempat ja muutot ja Candice sisustaa. Se on muuten hauska ohjelma. Ei taida enää pyöriä töllössä. Synnärillä katsottiin Jimiä jostain syystä televisiosta. Kun ei ollut oikein mitään. Kotiin kun tultiin kaipasi jotain turvaa, "Jimi päälle!" Sanoin isännälle. Se jotenkin rauhoitti. Hullua.

Vaunuttelin lapsen uneen. Ilma seisoo. Tähkät nuokkuvat pellolla. Pääskyt lensivät ympyrää ja huusivat kimeästi. Lämpö väreili peltisuulin katolla. Odotin, että hiekkatietä lönkyttelisi hevonen, ukko rattailla heinänkorsi suussa. Ilman paitaa vanha äijä, ruskena kuin kahvipapu. Pellolla heinänteko. Sirpit ja seipäät. Päässä punoutui kesäinen novelli. Ei tullut hevosta, eikä tehty heinääkään. Muuta kuin päässäni.

Tuhat asiaa odottaa tekijää ja minä istun koneen ääreen ja kirjoitan. Pyykkikone lakkasi juuri pesemästä. Lelut odottavat järjestelijää. Pitäisi laittaa pieniä vaatteita pois, hommata isompia. Tuttavaperheeltä tulee säännöllisesti vaatelahjoitus. Ihan mieletön säästö, mutta vaatii lajittelua ja tutkailua. Kivaakin se on.

Nurtsi on leikattu tilkkutäkkinä. Aina palanen kun lapsi nukkuu. Muutamaan päivään en ole jaksanut leikata. Nyt märkää, yöllä sateli vettä. Lapsi nukkuu pääosin jo omassa sängyssä. Aamuyöllä kömpii viereen. On se niin ihana. Ja välillä niin raivostuttava. Oman pään kun saisi balanssiin. (saako sitä koskaan)

Jäin voitolle kirpputoripöydälläni. Euron! Saa nauraa. Hetkeen en laita kirppispöytää. Ehkä ihmiset etsivät jotakin erilaista tavaraa. Myin rintsikat, hiottuja kiviä pussin, peltipurkin, pikkuiset kengät. Siinä se. Sai raahata rojut takaisin kotiin. Vien ne kiekkäriin.

Tekee mieli keittää kahvia, mutta join jo aamukahvit. Antaisiko periksi, joisi toiset. Se vaatisi vohvelia. Ehkä pullaa. Mietin. Raskaus ja synnytys on muuttanut kroppaa. Mahasta on tullut pehmeä. Kiloja ei jäänyt ylimääräisiä. Lihakset on alkaneet palautua. Jumpata pitäisi. Niskaa jomottaa. Välillä ei tiedä mitä tekisi kun lapsi nukkuu. Välillä en tee mitään. Eilen perkasin kukkamaita. Kaipasin kaunista, mustaa rauta-autaa ruusupenkin tueksi. Mistäs sellainen nyt sitten saataisiin tähän hätään?

Kissat on järjestäneet taas hupia. Eilen olin unohtanut ilmeisesti sulkea raksupurkin. Joku neropatti oli tiputtanut sen lattialle. Illalla siivosin 6 oksennusta, kun tyypit oli ahmineet mahat pullolleen. Onneksi ei suolitukoksia ilmeisesti kuitenkaan.

Tänään tekisi mieli käydä kylillä. Tarviisin lipastoa/ laatikostoa lapsosen vaatteille. Jos vaan menisi ja ostaisi sellaisen.

Marjat kypsyy. Käyn iltaisin keräämässä rasiallisen ja syödään puuroissa lapsosen kanssa. Uskon marjojen terveysvaikutuksiin, kun vedän niitä desitolkulla puuron päällä. Lisänä naapurin aidasta poimitut tuomipihlajan marjat. Hyvän makuisia, helppo poimia, satoisia. Kohta herukatkin kypsiä, mitenköhän niitä ehtii taas poimimaan. Viimevuotista punaherukkaa vielä pakkasessa. En osaa siitä tehdä muuta kuin Valamon luostarin reseptillä piirakkaa, johon tulee rutkasti voita ja sokeria.

Holmes on ollut yrittäjänä vuoden. Raskausaikana häneltä meinasi kolmannen kerran lähteä henki, tiilimuurin romahdettua päälle. Otsaan osui yksi, siihen haettiin muutama päivä ennen synnytystä tikit. Sen jälkeen syntyi vauva etuajassa, sen jälkeen hän perusti yrityksen. On tässä ollut sulattelemista, elämässä.

Josko sen pyykin...

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Arkielämää

Jälleen postaus! Täältä vauvakuplan syövereistä! Kyllä vain!

Otin kirppispöydän. Joskus ja jouluna innostun "pistämään rahoiksi" ja laittamaan kirppikselle roinia. Oikeasti annan kaiken yleensä suoraan kierrätykseen, koska en jaksa hinnoitella, siivota pöytää jne, kaikkea sitä pyöritystä. Totuushan on, että suurin osa tuloista menee pöydän viikkovuokraan! Tavaroista pääsee kyllä helpomminkin eroon, mutta onhan tämä tämmöistä puuhailua. Katselin taas kassillisen kamaa vietäväksi tänään pöytään. Eipä sieltä kamalasti kai ole mennyt, mutta jotain sentään. Hyväntekeväisyystuotteita myös osa (löytöeläimille tuotot).

Imetystaival alkaa olemaan lopuillaan. Ollaan menty jo pari päivää niin, että olen imettänyt vain nukkumaan mennessä ja ihan aamulla (joka saattaa pidentää aamu-unia tunnilla tai jopa parilla) Hyvin on poikanen asian ottanut. Niinkin vaikeaa ja millaista säätöä imetys alkuunsa olikin, niin loppupeleissä aikamoinen säästö ja tietysti vauvalle parasta ravintoa. Yksi helpotus on sekin, että imetys loppuu, joskin haikeaakin. Ristiriitaista. Minulle imetys oli pitkään aika vaikeaa, aikaavievää ja kropan jumiuttavaa. Alkuun maitoa ei tullut, sitten sitä tuli ovista ja ikkunoista. Sitten tasaantui. Mystinen vaihe elämässä tämäkin. Elämä ylipäänsä on aikalailla yhtä vaihetta.

Sitäkin olen miettinyt tässä, että elettiinkö me isännän kanssa sitä meidän "nuoruutta" ja villiä, vapaata elämää ennen lapsen syntymää. No ei eletty, syynä oli masennus melkolailla. Pitkään ei ollut isännällä voimavaroja kun selviytymiseen jokaisesta päivästä. Omakotitalossa myös on juttuja, joita on pakko välillä tehdä. Arki oli jo tarpeeksi vaikeaa. Tietysti "köyhyyskin", ei ole ollut rahoja hirveämmin matkustella tms. Kissat on myös rajoittaneet kulkua aika paljon. Olen ajatellut, että sitten kun poikanen tuosta kasvaa, me aletaan reissata. Käydään paikoissa, nähdään ja koetaan. Ainakin toivon niin. Haluaahan sitä omalle lapselleen tarjota nähtävää ja koettavaa. Minulla ainakin on ajatus, että haluaisin viettää aikaa lapsen kanssa ja tehdä juttuja yhdessä. Odotan milloin voidaan piirtää ja maalata yhdessä. Lätätä kädet saveen. Prässätä kasveja pihamaalta. Askarrella joulukortteja.

Sitä kaikenlaista miettii ja suunnittelee, mutta joku muu määrää ne polut, millaisia ne loppupeleissä onkaan. Yksi ystävä sai vakavan sairauden diagnoosin eilen. Se on herättänyt ajatuksia paljon. Jokainen päivä on lahjaa. Liian monta niistä tulee käytettyä murehtien tai jotain turhaa asiaa panikoiden. Eikä sitä elämää kannata suunnitella elävänsä eläkepäivillä. On vaan tässä ja nyt, tämä päivä ja tämä hetki. "Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?". Niinhän se on. Ei kukaan. Elämä on koulua, jokainen päivä siitä. Eikä se tule valmiiksi. Piha ei tule täydelliseksi nurmikkoa ajamalla, vaan ensi viikolla saa ajaa taas. Toisaalta naapurissa kukkii kaunis keto, kun ruohonleikkuri on ollut rikki. Niinpä niin.

Lapsonen on oppinut kaikkea uutta. Yhtenä iltana hän kuunteli Fröbelin palikoita iltapuuron ääressä ja taputti yhtäkkiä käsiä. Välillä hän ottaa sohvalta tyynyn ja painaa pään sitä vasten lattialla tai alkaa kelliä pehmolelun päällä. Pehmokissa saa myös monta halausta. Välillä hän taputtaa päätä ja massua, se on laululeikki "pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat....". Ännn on kissa. Huu huu on pöllö. Ainakin eläimet on hänen elämässään läsnä läheisesti.

On ollut ihanaa saada omasta pihasta marjoja omaan ja lapsen puuroon ja välipaloihin. Lavoista tulee puuromansikoita, vattuakin on tulossa taas paljon. Herukat on vähän kärsineet kuivuudesta, mutta kyllä sieltä niitäkin tulee. Uutena saskatoonit on tehneet ekat marjatertut. On muuten hyvä marja, kanadanmarjatuomipihlaja. Suosittelen. Helppohoitoinen. Vähän olen leikellyt, ettei kasvaisi niin korkeaksi. Jäniksetkin söi yhtenä talvena, säästivät minulta leikkuun vaivan.

Pää on kipeä pätkäisistä unista. Joskin vedin hirvittävän laarin kahvia aamulla, joten josko se siitä. Ajoin vähän nurtsia tuossa. Tänään poiketaan kirpulla ja josko sitä vaikka jätskillä jossain kävisi. Ei huono suunnitelma.

Ihanaa kesää <3

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Summa summarum viime vuosi, etiäpäin sano mummo lumessa

Ulkona sataa. Vihdoin ja viimein. Kerran ropsauttanut sitten toukokuun. Nyt veikkaan, ettei ole ihan heti loppumassa. Hyvää se tekee. Kun lähden vaunuttelemaan lapsen kanssa, tuntuu kuin heräisi henkiin raikkaan ilman tuoksusta. Kumisaappaat litisee ja lötisee, enkä varo lammikoita. Vauva nukahtaa pian. Palaan ennen kuin sade yltyy.

Olen vähentänyt puhelimella oloa. Pienoinen parin päivän puhelinrikko on näyttänyt totuuden, miten addiktoitunut sitä on siihen vempeleeseen. Miten pakottava tarve on vilkaista heti kun viesti tulee, tai käydä vähän katsomassa sosiaalista mediaa. Olen miettinyt viimepäivinä todella paljon sosiaalista mediaa. Miten se oikeasti taitaa olla epäsosiaalinen media. Avautuminen yksinäisyydestä tai elämän vaikeuksista aiheuttaa ehkä peukku, sydänryöpyn, mutta ei yhtään puhelinsoittoa tai kyläilyä. Kaipaan takaisin elävään elämään, jossa katsotaan silmiin. Liian vähän enää kasvotusten kysytään, miten sinä voit, miten on mennyt?

Vaikkei kukaan kysynytkään, kerron silti. Nyt menee hyvin! Paremmin! Vuosi on pulkassa, eka vauvavuosi. Siitä voisin kirjoittaa romaanin. Kaikista niistä vaihtelevistä olotiloista ahdistuksesta ja huolesta iloon ja riemuun. Siihen ei voi varautua, mitenkään. Kaikki on uutta ja pelottavaa, ihanaa, hirveää, valvomista, liian vähän nukkumista, omien asioiden sivuun lykkäämistä. Sopeutumista. Ja suurta ihmettä katsoa, miten pieni lapsi kasvaa. Käsittämätön kehityksen ryöppy. Yhtäkkiä hän osaa ojentaa esineen, sanoo "nauu" kun sanon "missä kissa?" ja ymmärtää mikä on kello, tyttö, pallo... Istuu potalla ja hassuttelee.

Koen vähän syyllisyyttä siitä, miten vauvan elämän alkutaipale meni. Siis omalta kohdaltani, vauva voi hyvin, mutta itsellä valtava hormonimyrsky sekoitti pään kuukausiksi. Se oli vaikeaa aikaa, lisättynä massiivisella univajeella. Yritän hyväksyä, että omalla kohdalla se meni niin. Ei ehkä kirkkaimmalla mitalilla, mutta meni ja kaikki on nyt paremmin. Selvitään jo ja elämä on normalisoitunut. Uskalletaan lähteä käymäänkin paikoissa ja jaksamista on tullut lisää arkeen. En tiedä, miksi ylipäätään kaiken pitäisi olla ihanaa vaaleanpunaista, vauvanhajuista pumpulipilveä kun lapsi syntyy, kun se ei todellakaan sitä ole. No, näin on meidän elämä mennyt. Kaikki voidaan nyt hyvin, joskin edelleen välillä väsyneesti, mutta sitä se on.

Tänä kesänä olen ehtinyt hiukan puutarhassakin hääriä. Kasvihuoneessa on tomaattia tänä vuonna. Raakileita on jo, toivon runsasta satoa. Kasvatin samettikukkia, ovat vielä pieniä, mutta kasvavat kokoajan. Hääpäivänä ostettiin päärynäpuu taimistolta. Vauvan ristiäisissä istutettiin hopeasalava mummolan puusta juurrutettu oksa, se on hyvässä kasvussa. Saskatoonit tuottavat tänä vuonna ensimmäiset marjat. Luumut kukkivat myös aika paljon, niitä en ole ehtinyt hoitaa mitenkään. Kasvihuoneessa oleva viinirypäle on hiukan kärsinyt, ehkä alkukesän kuivuudesta tai sitten talvesta. Jouduin karsimaan sitä rutkasti, mutta uutta lehteä pukkaa rungosta. Toivon, että se selviää. Ehkä pitää varmuudeksi ostaa toinekin rypäle kasvariin. Lämpöpenkkiin istutin kesäkurpitsoja, laitoin siemenestä ja kasvatin saunan ikkunalla alkuun. Siskolta sain avomaan kurkkuja, nekin ovat lämpöpenkissä. Sato olisi kovasti tervetullutta, saisi lapsellekin puhdasta, hyvää ruokaa omasta maasta. Yrttipenkin siirsin kissatarhan eteen. On aika kituliasta, mutta josko sade auttaisi. Punainen pioni kukki runsaasti ja pitkään tänä vuonna, kun ei sade piiskannut kukintoja alas. Vähän pelkään miten käy vaaleapunaisen pionin, on juuri availemassa nuppujaan. Alppiruusu oli kuiva kräny, eikä kukkinut lainkaan. Nyt on vähän sentään tehnyt lehtiä lisää. Pensasmustikat eivät oikein kasva. Niille pitäisi tehdä oma happaman maan penkki. Ehkä laitan ne ja kituliaasti voivat hortensiat samaan kasvamaan. Vauvan syntymän jälkeen Holmes ja pappa istuttivat kirjoapteekkarinruusun ja purppuraheisiangervon, jotka olimme ostaneet hääpäivänä, mutta ei ehditty saada maahan ennen vauvan syntymää. Nyt kirjoapteekkarinruusussa on paljon nuppuja. Odotan innolla kukintaa <3 Jospa vaan sade ei pilaisi sitä. Käyn laittamassa sille sateenvarjon! Niin ja istutin juurrutetuista pajuista ympyrän pihamaalle. Siitä tulee pajumaja. Lapselle tietenkin :)

Happy place.

Ollaan suunniteltu muurattua grilliä pihalle, jossa voisi kokkailla kesällä ja miksipä ei talvellakin joskus kärtsätä makkarat. Yksi ystävä olisi tulossa auttelemaan sen kanssa, kun hällä muurauskokemusta enemmän on. Kissatarhan katolle on myös hommattu valokatteet vihdosta viimein. Niiden asennus on edessäpäin.

Vaihdettiin auto ja rempattiin yläkerran toinen huone. Se on ikäänkuin lapsen huone, mutta vielä minun askarteluhuoneeni ja vierashuoneeni. Siellä on nyt uudet tapetit ja verhotanko ja harmaaksi vahattu lautalattia. Kiitos isän! Siirrettiin harmaa pirtinpöytä työskentelypöydäksi ylös. Taulut vielä puuttuvat seiniltä ja kynnyslistat. Ehkä joskus. Isommalla autolla on helppo liikkua lapsen kanssa. Renun takakonttiin mahtuu koko minun elämä. Siksi pop.

Ainiin, yksi puutarhajuttu vielä, tuunasin vihdoin ja viimein kaivon ympärillä olevan kukkamaan reunuksen. Siinä kasvoi pahasti juolavehnittynyttä patjarikkoa, esikoita ja jotain muuta. Olen sitä jo vuosikausia voivotellut, kun jotain tarttis tehdä. Nyt kaivoin reunasta kaikki pois, vaihdoin mullan, jaoin kahta erilaista kuunliljaa ja istutin maahan. Laitoin päälle haketta, jota lehtokotilot tuntuvat karsastavan (hähää! Siitäs saitte!) ja kasasin kivet kivoiksi torneiksi väleihin. Kuunlilja tuntuu olevan ainoa kasvi, joka jaksaa tapella rikkakasveja vastaan ja kasvattaa niin tiheän kasvuston, että alla ei menesty mikään. Taitaapa sitten olla minun suosikkiperennani ja yhä suuremmissa määrin kaikki kukkamaiden reunat on sitä täynnä!

Syksyllä menen osittain töihin ja lapsi hoitoon. Vähän jännittää kyllä, miten kaikki luonnistuu. Jää nähtäväksi. Semmosta tänne. Ehkä päivittelen blogia useammin, jos tässä taas innostuisi ja ehtisi kirjoittelemaan. Nyt vähän teetä!

tiistai 10. lokakuuta 2017

Remppa, rempallaan, beibikuulumiset

Hellou!

Täällä aika rientää hillitöntä tahtia. Vauvan hoito on täyttä työtä! Viktor on kohta 5 kk vanha. Kaikkea uutta oppii kokoajan. Nyt menee lelut ja nyrkit (ja kaikki muukin) suuhun ja käännytty on jo mahalleen. Nauraa ääneen ja huutelee ja jokeltelee. Syö ja kasvaa normaalisti.

Tässä vähän ongelmana ollut oma kunto, kroppa on aika jumissa vauvan jatkuvasta kantamisesta ja kokoajan painoa tulee ukolle lisää. Nyt sain vihdoin varattua hierojalle aikaa ja jumppaa koetan tehdä välillä, mutta ei tahdo ehtiä. Elämä on kovin kiireistä, tai en tiedä kiireestä, mutta intensiivistä. Asiaa ei juuri ole auttanut kissojen murheet. On ollut terveysongelmaa, Misakilla pissatulehdusta ja kohonneita munuaisarvoja, Nekolla todettu FORL- suusairaus. Eläinlääkärissä ollaan rampattu ja ruokavalioita pitäisi rukata. Ei oikein tahtoisi olla energiaa ja aikaa paneutua kaikkeen. Meillä on ollut myös pieni remppa meneillään, yläkerran toinen huone on remontissa. Siitä tulee Viktorin huone/ vierashuone. Isäni kävi tekemässä lautalattian huoneeseen ja olen vahannut lattian harmaaksi. Uusi tapetti on myös seinissä. Vielä olisi maalaamista ja sähkötyöt, ja lattian viimeistely kirkkaalla vahalla sekä listoitus. Sitten vasta pääsee sisustamaan. Kauhea urakka. Minulla on myös viikkotolkulla ollut allerginen nuha, joka alkoi huoneen tapettien repimisestä. Olen koettanut siivota aina kun ehtii, mutta ei ole juuri auttanut. Ärsyttävää.

Aloittelin kuitenkin uuden harrastuksen, käyn kerran viikossa itämaisessa tanssissa, mikä on ollut myös aika kivaa ja todella erilaista. Tulee vähän liikettä myös kroppaan ja hetken saa olla erossa vauvasta. Tekee hyvää.

Olen tässä ajatellut, että vauvan hoitaminen kotona on myös aika yksinäistä puuhaa. Aina ei ole poweria lähteä mihinkään ja jos vauvalla on vaativia vaiheita, ei oikein ole jaksamistakaan. Jatkuvasta univajeesta puhumattakaan. (meillä ei vieläkään nukuta kuin lyhyitä pätkiä) Onneksi on some ja puhelin. Muuten kai olisin jo muumioitunut tänne kämppään...

Piha rehottaa ja on ihan rempallaan. Se vähän harmittaa, kun ei ole ehtinyt hoitaa. Jotain pientä vaan silloin tällöin. Syystöitä olisi, mutta saapa nähdä jäävätkö kevättöiksi.

Nyt täytyy taas lähteä valmistautumaan yöpuulle.

Emäntä kuittaa!