sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Valintoja






Ihana talvi jatkuu. Harmittaa vähän, kun jäi syystyöt pihamaalla aikalailla tekemättä kipeän olkapään takia. Lehdet jäi maahan ja perennojen varret talventörröttäjiksi. No, keväällä sitten jatketaan taas uusin olkapäin. Sain perjantaina kortisonipiikin olkaan ja nyt olen koettanut olla tekemättä mitään ja sekös vasta vaikeaa onkin minulle, työteliäälle ihmiselle. Mutta toivon todella, että tämä auttaa ja olkapäästä tulee entisen veroinen.

Eilen oli pintamateriaalien valintapäivä. Tehtiin nyt lopullinen päätös tulevista kaakeleista, sävyt musta, valkoinen, hopea. Näillä mennään, eikä enää vatvota oliko päätös sittenkään sopiva. Laattoja voi valita vaikka maailman tappiin saakka, niin paljon on valinnan varaa. Luotan aika paljon ammattilaisen mielipiteeseen. Toki myös omaa makua kuunnellen. Ihmeen hyvin päästiin isännänkin kanssa sopuun ;)

Laskeskelin tänään budjettia, ollaan siinä pysytty ihan hyvin, vaikka vähän ylläreitä tulikin alkuun, kuten putkien uusinta, mutta pakollista ja järkevää kuitenkin. Paneeleissa ja laatoissa ollaan valittu jotain vähän yleellisempää, että tulee kuitenkin jotain hienoakin, ettei kaikki mene halvimman kautta. Isännän porukat on auttaneet hurjasti, niin käytännössä kuin ihan taloudellisestikin. Eiköhän tästä selvitä. Joulusauna siintää edelleen tavoitteissa. Tällä hetkellä antaisin paljon kun pääsisin saunaan! Onneksi on ollut ihania ystäviä, joiden luona on saanut käydä suihkussa. Ja uimahallissa pääsee saunaankin.

Syysloma alkaa olla kutakuinkin lusittuna, hiukan poskelleen meni tämä loma olkapään takia ja muutenkin aika kotipainotteista ollut. Piti joku pikku reissu tehdä, mutta talvi yllätti ja peruuntui suunnitelmat. Nyt on vaan pakko töissäkin ottaa rauhallisesti ja yksinkertaisesti jätettävä latomatta uunit nyt, kunnes olkapää on taas reilassa. Flunssaakin olen potenut, tuntuu että aamuisin olen edelleen tosi tukkoinen ja ääni on kuin puhelintytöllä konsanaan.

Olen pari kertaa nähnyt nyt sen kuivuneen kuusen nakuttelijan, palokärkihän se on. Ei parane olla taikauskoinen, muuten kuolee aikalailla porukkaa, sillä melkein joka päivä palokärki on ollut nakuttelemassa kuusta. Hieno lintu kertakaikkiaan! Jännä ääni myös sillä. Lintujen lisäksi on näkyillyt aika paljon kissoja. Eilen hiippaili talon kivijalan vierestä musta kissa, jolla oli panta ja kulkunen kaulassa, sen perässä samoja jälkiä tuli raidallinen kissa häntä pörheänä. Tosiaan, paljon vapaasti ulkoilevia kissoja täälläpäin.

Täytynee pian se lintujen ruokintapaikka virittää. Siitä postaan myöhemmin, jahka ensin keksin millainen systeemi olisi paras ja toimivin.

Sunnuntaita!

3 kommenttia:

  1. Mukavan aurinkoisen päivän iltaa!Lintuja ja kissoja näkyy meilläkin :)

    VastaaPoista
  2. Luin monta postausta, kun on jäänyt näköjään väliin. Meillä kukkui kerran käki pihavalon päällä pihassa. Kukaan ei kuollut meillä eikä naapurustossa ainakaan kymmeneen vuoteen :).

    VastaaPoista
  3. Sesse: samanlaiset näkymät siis teilläkin päin 8) Äitee: eikös se käki kuku elinvuosien verran, vai miten se nyt menikään... En oo taikauskoinen :)

    VastaaPoista