perjantai 28. joulukuuta 2012

Kaikenlaisia hiihtäjiä...

Outo hiihtäjä ilmestyi pihapiiriin...
...melkoisen mairea hymy oli kasvoillaan...
Lumipallolyhtykin kynttilöineen!
...joku oli piirrellyt sydämiä ikkunoihin...

Eilen oli suojasää, tai siis nuoska kuten meilläpäin sanotaan. Vähän sitten rupesi lapsettamaan ja sanoin isännälle kun oltiin menossa tekemään lumitöitä, että nyt tehdään lumiukko! Isäntä siinä vähän empi ja kysyin sitten häneltä, että milloin viimeksi olet tehnyt lumiukon? Totesi sitten, että onhan siitä jo aikaa, joten ei kun tuumasta toimeen. Melko hauska operaatio olikin. Ripustin vielä kuvan oton jälkeen kaulaliinan kaulaan.

Eilen oli fasaaniennätys! 5 fasaania. Neljä urosta ja yksi naaras. Lintulaudalla kävi myös käpytikka! Siitä tulin tosi iloiseksi. Tinttejä myös nakuttaa talia. Talitiaisia ja kuusitiaisia ja sinitinttejä.

Tänään pistettiin sirkkeli laulamaan pihamaalla. Pätkittiin huussiin varastoituja paneeleita, joita revittiin siis suihkun ja saunan seinistä. Saatiin huussi vapaaksi, jos vaikka sisävessa lakkaa pelittämästä... Tiputtelin myös ulkorakennuksen vintille heiteltyjä paneelinpätkiä alas ja sirkkelöitiin niitä isännän kanssa yhdessä. Välillä toinen sirkkelöi ja toinen taittoi naulat laudan suuntaisesti ja pinosi liiteriin. Pinoaminen oli paljon raskaampaa kuin sirkkelöinti. Sirkkelöinnistä voisi tulla uusi harrastukseni. Sen verran kivaa puuhaa oli. Tuntui hienolta nähdä, kun paneelit vähenivät ja puupinot kasvoivat. No, jäi sitä hommaa vielä tuleville päivillekin.

Keitin hernekeiton tänään kinkun jämistä. No, ei siitä niin superhyvää tullut, vähän suolatonta. Mutta syötävää. Nyt alkaa jo jouluruoat tökkiä. Jotenkin tämä possun ahtaminen ei tunnu ihan kamalan hyvältä kropassa. En tiedä olenko tietämättäni reumaattinen tai jotain, mutta ihan kuin olkaakin särkisi paljon enemmän nyt kun on syönyt selvästi enemmän lihaa kuin kasviksia. Ehkä minun pitäis alkaa kasvissyöjäksi. Ruokavaliot on ihan pershiillään. Olen taas kahvikoukussa ja konvehteja on vielä monta pakettia jäljellä... Tästä sitten uuteen nousuun... jossain vaiheessa.

Nyt suuntaan nokan kohti rukousasemaa ja vien lahjoituksia lähteväksi Viipuriin lastenkoteihin ja köyhiin perheisiin.

Mukavaa viikonloppua ystävät!

7 kommenttia:

  1. Ruokavaliot on päin hanuria täälläkin. Ja vielä ois rasiallinen suklaat tossa.......

    VastaaPoista
  2. Meillä on sellanen jättitörppö Geishoja, sit on kaks pakettia after eightejä, jäätelökakkua pakastimessa, mutakakkua jääkaapissa, pipareita ja torttuja ja keksejä, ja olkkarin pöydällä kulhossa jämät liköörikonvehdeista + budapesteistä. Yks avaamaton Pandan konvehti ja pari levyä joulusuklaata. Että... silleen.

    VastaaPoista
  3. Onko lintulaudalla näkynyt puutiaisia..
    kysyy markan serkku

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Enpä tunne puutiaista! Hauskaa on kyllä tutkia aina uusien lintujen ilmaannuttua, että mikä lintu on kyseessä.

    VastaaPoista
  6. Hieno lumiukko! On varmaan hauska seurata fasaaniparvea. Hyvää Uutta Vuotta Pellonperälle <3

    VastaaPoista
  7. Äiti: lumiukko... se... kuoli! Pää putosi. Nyyh! Fasaanit on hauskoja. Eilen käyskentelin pihalla niin ne nökötti siellä tuijan alla ja vilkuilivat mua vähän huolestuneesti. Ikkunasta ei näkynyt mut kun menin lähemmäs niin huomasin, että siellähän ne pihapiirissä on.

    VastaaPoista