lauantai 9. maaliskuuta 2013

Hevostelua



talvi2012 322


Tältä näytti eilen maisema hevosen selästä! Aurinko paistoi ja metsässä oli ihanaa. Vauhtiakin otettiin suoralla, laukattiin hyvä pätkä vauhdikkaasti eikä emäntääkään pelottanut, vaikka meno oli reipasta :) Leveässä selässä pysyy kyllä vaikka laukassakin. Tunti ennen lähtöäni, satoi lunta tiuhaan ja oli harmaata, ajattelin että kurja ilma ratsastella, mutta perillä paistoi jo aurinko! Hyvä opetus elämässäkin, vaikka näyttäisi välillä harmaalta ja ikävältä, voi auringonpaiste odottaa jo melkein seuraavan mutkan takana :)


talvi2012 326

Ja tässä olen minä ja Liiri. Liiri on irlannincob rodultaan ja tamma. Ja emäntä on emäntä ja rodultaan ihminen, nainen. Meillä synkkaa pääsääntöisesti hyvin yhteen. Toisinaan Liiriä ei huvita ja silloin joudutaan vähän taistelemaan, että saadaan laitettua päävehkeet paikalleen. (kuten eilen...) Liiri tykkää syömisestä ja se on ihan varma, että jos jossakin rapisee pussi, siellä täytyy olla jotain herkkua sille. Jos se ei halua tulla tarhasta, laitan käden taskuun ja rapistelen avaimia, niin johan Liirille tulee kiirus tulla portille. Liiri koittaakin aina syödä jotakin jos tilaisuus koittaa, oli se sitten hanska tai kumikenkä. Voi sitä ainakin maistaa. Liiri on rauhallinen, varmajalkainen ja metsässä se välillä pysähtyy katsomaan jotakin, mutta jatkaa kyllä matkaa kun toteaa, ettei mitään pelottavaa ollutkaan. Liirillä on pitkä harja kuten cobeilla on ja siitä on kiva hinkuttaa sitä puuta vasten tarhassa - omistajan harmiksi.

Olen kovasti iloinen, että satuttiin yksiin Liirin kanssa, niin kauan olin ajatellut ratsastusharrastuksen aloittamista uudelleen. On mahtavaa, kun pääsee metsään ratsastamaan ja maastoon. Pellollakin on ihan kiva köpötellä menemään. Tykkään kun saan hakea hevosen tarhasta ja harjata ja laittaa varusteet. Se on osana tätä hevosterapiaa. Sellaisena sen koen, hevosen kanssa puuhastelun - terapiana. Hevonen ei katso siihen, millainen ihminen sen selkään kapuaa. Toki vastustusta voi löytyä jos ei osaa olla tarpeeksi jämäkkänä. Kuitenkin ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Hevonen ei kyseenalaista, ei tuomitse. Sen kanssa voi olla läsnä. Hevosen kanssa voi kokea onnistumisen iloa, kun ratsastus sujuu hyvin ja löytyy yhteinen sävel. Se tekee hyvää kropalle ja mielelle. Saa taputtaa kaulalle ja rapsuttaa harjan tyvestä, silittää pehmoista turpaa. Sanoa - kiitos kun otit minut kyytiin!

ps. kylläpä kesti päiviä tämänkin bloggauksen luominen, sillä Photobucket on ihan jumissa eikä suostu avaamaan tiliäni... Tein sitten Flickriin profiilin ja sieltä täytyy html-koodina laittaa kuvat tänne. Kyllä on tämä harrastus vaikeaksi mennyt!

6 kommenttia:

  1. Ootte söpöt yhdessä! :D Ihanan näkönen silkkiturpa <3

    VastaaPoista
  2. Täänks :D Vähän tommonen ratsastuksen jälkeinen räjähtänyt emäntä mut eiks se niinku kuulu asiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No semmosena mää oon tottunu sut näkemään :D

      Poista
  3. Hienoa! Kiltin näköinen heppa...ja emäntä :)

    VastaaPoista