tiistai 16. huhtikuuta 2013

Alkuviikon puuhat

Tänään tuli jaettua naapureiden postilaatikoihin kana-anelukirjeet. Tai sanotaanko "kuulemiskirjeet". Lurittelin niihin aikomuksemme hankkia kanoja + kukko ja pyysin palautusta nimmarilla meidän postilaatikkoon. Jännittää vähän miten ihmiset suhtautuu. Toivottavasti positiivisesti. Kirjoitin ovelasti niin, että ihmisillä on mahdollisuus suostua kanoihin, mutta ilmaista kantansa kukkoa kohtaan. Eli toivoisin, että saamme edes kanoja, jos ei sitten sitä kukkoa joukon jatkoksi.

Olen myös saanut kuusikohtaisen listan terveystarkastajalta mitä kaikkea täytyy selvittää ja tehdä ennen kuin saa ottaa kanoja taajamassa. Melkein masennuin tästä hyvästä, mutta sitten ryhdyin vaan toimeen ja setvimään asioita. Kaikenlaista lippua ja lappua pitää täyttää. Tällä hetkellä näyttää siltä, että meille tulisi orpingtoneja. Ne ovat jättirotuisia kanoja, joilla on pienet siivet, eivätkä ne pyrähtele paljoakaan. Niille riittää ilmeisesti matalasti aidattu tarha, joka on huomattavasti helpompi toteuttaa kuin täysin verkotettu tarha. Helpottaa hommaa. Löysin vielä ulkorakennuksen vintiltä rullan kanaverkkoa. Hurraa! Tuntuu hienolta, kun voi hyödyntää kaikkea jo olemassa olevaa. Saamme ilmeisesti ruokinta-automaatin isännän porukoilta. Heillä on ollut kanoja aikoinaan (rutkasti enemmän kuin mitä meillä tulee olemaan...) Nyt pitäisi vielä tehdä kirjallinen lannan käsittelysuunnitelma. Sen tekoa tässä ihmetellään.

Maanantaina sirkkelöin niitä rempan jälkeisiä paneeleja ja siivosin liiterin. Sain lautakasaa pienenemään ja polttopuukasaa kasvamaan. Tein myös tulevaan kanalaan orren kanoille katkaistusta omenapuun latvasta. Kuorin sen hukarilla. On muuten kätevä peli, suosittelen lämpimästi. Tällä pilkotaan myös kissojen pakasteet meillä. Sitten keitin kahvit ja söin porkkanakakkua. Ja menin päiväsaunaan! Ilma oli aika kolea ja sateli jonkin verran. Tuli silti oltua pihalla koko aamupäivä ja olikin hyvä fiilis, kun sai jotakin tehtyä.

Eilen aloitin virallisesti puutarhahommat. Leikkasin pensaita pihalla ja katkoin perennan varsia. Kultatyräkin keskeltä näkyi jo punkevan vihreää ylös maasta. Myös pisaran muotoisesta kukkapenkistä nousee ehkä krookuksia tai jotain muita istuttamiani sipuleita, jee! Pienet piipat puskee maasta esiin. Märkää tosin on. Mietin miten maa jaksaa imeä kaiken sen veden ja ilmeisesti vielä lisääkin on tuloillaan. Silti hienoa, kun lumet on yhtäkkiä sulaneet melkein kokonaan. Pari surkeaa plänttiä on vielä pihamaalla.

Pöyhin eilen kompostia ja lisäilin neulasmössöä joukkoon. Toivottavasti se lähtisi pöhisemään piakkoin. Aika täynnäkin se on jo kun on koko talvi tungettu lisää jätettä. En ole kuitenkaan raaskinut heittää juuri mitään sekajätteeseen, se tuntuisi tyhmältä kun kompostikin on. Pian täytyy rakennella "jatkojalostuspaikka" kompostijätteelle. Nyt on vain "kasa" pellon laidalla. Oksia tulee ihan tuhottomasti. Pitäisi ostaa oksasilppuri, haketin vai miksi sitä nyt sanotaan. Olisi hyödyllinen vempain.

Tänään kävin ratsastamassa. Oli kuraista ja lilluvaa siellä täällä. Ajattelin metsässä köpötellessämme, että miten ihanaa on sitten ratsastella maastossa, kun kaikkialla on vihreää ja kuivaa, eikä tarvitse topata kovin paljoa päälle. Odotan sitä! Nyt seurailin katseellani lintuja, jotka pyrähtelivät lähellä oksissa. Ne eivät pitäneet hevosta uhkana, eikä minua sen selässä ilmeisesti, koska pyörivät ihan siinä lähellä. Metsäreitti oli osittain sulaa, osittain vielä jään ja lumen peitossa. Lujaa ei uskaltanut mennä, kun ei nähnyt lumen alle ja mistä maa olisi routinut.

Ehkä huomenna aloitan tyhjentämään sitä huonetta, josta tulee meidän kanala. Ehkä tästä(kin) unelmasta tulee totta :)

2 kommenttia:

  1. Oksasilppuri ois kyllä tosi kätevä, sit sais sitä pientä oksasilppua tungettua kompostoriin ilmavuutta tuomana.

    VastaaPoista
  2. Tiina: juu ehottomasti, ja puskien alle haketta kans! Aika hintavia pelejä, tossa kattelin just jotain lehtee. Mitään ihan halppispskaa ei viittis ostaa myöskään...

    VastaaPoista