perjantai 3. toukokuuta 2013

Synkkiä pilviä

Synkkiä pilviä on lipunut kanalahaaveen eteen. Minulla on nyt naapurustosta 13 lupalappua niin kanoille kuin yhdelle kukollekin ja... yksi kielto. Nyt sitten käydään keskusteluja tuleeko niitä kanoja vai ei. Harmittaa jos yhden ihmisen sanominen kaataa koko unelman. Kukolle voidaan ainakin jo heittää hyvästit ihan suosiolla.

Ulkona paistaa aurinko. Tänään on viimeinen päivä näyttelyä ja heti perään tavaroiden haku ja näyttelyn purku. Toivottavasti porukka muistaa hakea työnsä. Näyttely on mennyt kivasti ja mukavasti porukkaakin on käynyt. On ollut kiva kuulla omien ryhmäläisten (lasten enimmäkseen, miksei aikuistenkin) tekemistä töistä kehuja. Ei ole ihan hukkaan mennyt.

Siirrettiin isännän kanssa raparperit pellon laitaan tuolta naapurin rajan tuntumasta. Paikalle jäi tyhjä kolo, joten kävin eilen hakemassa Agrimarketista pari kappaletta tummakeijuangervoja (Spiraea japonica "Lilly") Ne olisi tarkoitus iskeä maahan tänään. Saadaan ehkä viikonloppuna haketinta lainaan, joten toiveena on silputa oksaa myös. Kylvin kasvihuoneeseen harson alle basilikaa ja salviaa sekä leijonankitoja. Katsotaan miten käy. Kamala työ oli kunnostaa pellon laidasta neljälle raparperille paikka. Paljon on tiedossa verta, hikeä ja kyyneleitä ennen kuin tuosta pellosta tulee piha! Tai edes se kasvimaa... Istutin ruukkuunkin yhden palasen raparperista. Menee kuulema ruukussakin hyvin. Olkoon meidän kesäkukkana sitten. :)

Nyt lähden pihalle häärimään. Pitäisi tehdä kokonaan uusi istutusalue!

Mukavaa viikonloppua.

2 kommenttia:

  1. No, voi harmi! Toivotaan, että saatte kananne kuitenkin.
    Onko se taajama-aluetta, missä asutte, vai mikä siinä mättää?
    Onhan niitä kanoja nähty kaupunki-alueellakin...ainakin yhdellä tutulla on ollut.
    Mukavaa viikonloppua kuitenkin täältä flunssan poikasen keskeltä (ne päiväkodit! :( )

    VastaaPoista
  2. Sesse: taajamaa on juu. Byrokratian puolelta kaikki on jo melkein selvää pässinlihaa, mutta katsotaan nyt. Paranemista!

    VastaaPoista