lauantai 6. heinäkuuta 2013

Nokkosenkeruuta

Moikkelispyy pitkästä aikaa!

Elo on mennyt töissä raataessa ja iltaisin olen ollut kutakuinkin valmista kauraa petiin, joten päivittelyt on jääneet vähemmälle. Pihapiirissä muutenkin ollaan vietetty enempi hiljaiseloa. Eilen kävi isännän porukat kylässä ja yhdessä harvennettiin porkkanat ja punajuuret. Pappa sahasi sembramäntyyn kihnuttavan vaahteranoksan ja kuivat klapit heiteltiin pinosta liiteriin. Tuli grillailtua ja chillailtua ja se tuntui kans tosi kivalta pitkän työviikon päätteeksi.Olinkin niin väsyksissä, että painuin petiin jo kymmeneltä.

kesä2013 052
Tämmöistä satoa. Joku muukin maistellut ennen minua...
Olen saanut jo muutamia mansikoita "mansikkamaalta", eli niistä puulaatikoista joihin istutin mansikoita. Kasvihuoneessa on myös pari parvekelaatikkoa mansikkaa, niistäkin olen saanut napsia maistiaisia. Kasvimaalla kaikki kasvaa rehottaa. Hyvin on lähtenyt kaupasta ostamani salaatitkin kasvuun, kun olen jättänyt muutaman lehden ja istuttanut maahan. Maa-artisokat röhnöttää komeasti. Kasvihuoneessa ananaskirsikat yltää jo miltei kattoon ja ovathan tehneet kukkiakin. Eli jotain pientä satoakin tiedossa. Ekat kirsikkatomaatit alkaa nyt punastella. Luulen, että kasvihuone on vähän turhan varjoisassa paikassa. Tuntuu, että tomaatit ei jaksaisi millään kypsyä punaisiksi asti. Voisihan sitä satoa enemmänkin olla tuloillaan...

Tuli isännän kanssa pari päivää sitten kerättyä nokkostakin! Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että sitä superfoodia täytyisi kerätä. Nokkonen kun sisältää paljon rautaa, c-vitamiinia ja kalsiumia. Napsittiin sitten jo niitettyjä ja uudelleen kasvaneita nokkosten latvoja sanko puolilleen. Osa laitettiin huuhtomisen jälkeen kuivumaan kasvikuivuriin, osan ryöppäsin vähässä vedessä n. 5-10 min ja valutin lävikössä, laitoin pakasterasiaan odottamaan jatkokäsittelyä. Kovin pieneksi määrä hupeni, joten tiedossa on toinenkin keruureissu. Aamupuuron joukossa mussutin jo kuivattua nokkosta ja tuorettakin ryöpättyä seosta. En oikein päässyt vielä selvyyteen miltä se nokkonen oikeasti maistuu, sattui olemaan nimittäin mustaherukoita puurossa, joten ei paljon niiden vahvan maun läpi maistunut enää nokkonen.

Myrtti-Yrtti kärmes luo nahkaa. Se on kotiutunut hyvin, luulisin? Suurimman osan ajasta Myrde viettää siellä hienossa liuskekiviluolassaan terran lämpimässä päässä. Eilen kurkattiin kiven alle ja niinhän vaan oli Myrtin nahka kovin harmaa ja silmät sameat. Takin vaihtohan siellä oli käynnissä. Toivotaan, että nahanluonti onnistuu!



kesä2013 068
Synkkää taivasta vasten...

Kaikenlaista kukkii pihamaalla. Siirtämäni pioni oli avannut yhden vaaleanpunaisen kukan, ihana yllätys! Tarha-alpi kukkii komeasti, vaikka vastahan sen istutinkin. Samoin suikeroalpi. Tummakeijuangervo kukkii, liljat, neilikkaruusut, palavarakkaus, peurankellot jne.

Kauhea hinku tehdä jotain tilataideteosta pihamaalle. Minulla on jemmassa autotallissa vanhaa piikkilankaa. Siitä pitäisi kääriä jotain. Samoin betonityöt odottavat. Linnuille pitäisi ainakin saada hyvä uima-allas tehtyä!. Kaikenlaista...Tänään tiedossa on kirppistelyä ja vähän kylässä käyntiä. Jotakin kivaa kevyttä puuhastelua ja pizzan tekoa. Tavoitteena palautua mahdollisimman hyvin työviikosta.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti