lauantai 25. tammikuuta 2014

Ketutus maximus

Välillä pienistä asioista kertyy maksimaalinen ketutus. Onkohan se sama juttu, kuin ilonkin kanssa - sekin syntyy pienistä asioista. Tänään minua on ottanut pannuun se, että kädet on niin pienet, ettei niihin vaan mahdu jättimäinen vessapaperirullapussi, papereiden kierrätyspömpeli ja ostokset kaupasta. On raivostuttavaa raahata ostoksia ja todeta, että etuovi on lukossa ja ulkovalot pois päältä. Pimeää, kylmää etkä nää missä hitossa se avaimenreikä on. Ja avainkin, jota siihen reikään sarhaat on väärä! Ja se, että herkkupäiväksi ostettu suklaapatukka lentää kurvissa johonkin päin autoa ja sitä ei tahdo millään löytyä, kunnes viiden minuutin kopeloimisen jälkeen tajuan, että se on ihan nätisti siinä korissa missä muutkin ostokset. Ketuttaa tekemisen puute. Kun lauantai huipentuu vessapaperin ostoon Tokmannilta, tulee vääjäämättä mieleen, onko minusta tullut vanha, eikö minulla ole ystäviä tai mitä parisuhteelle on tapahtunut. Kuivettaa. Vanhettaa. Ketuttaa. Perheenjäsenet on kipeänä, ei voi tehdä mitään, pitää keksiä itselle viihdykettä ja minä vaan satun olemaan tyyppiä, joka tylsistyy nopeasti. Ja herkkupäivänä ei tee mieli herkkuja, vaikka olet odottanut koko viikon juuri tätä päivää. On se kummallista.

Mutta nyt saa ketutus siirtyä syrjään, vedän eilen ostamani uudet toppahousut päälle ja lähden kaverin kanssa lenkille. On sekin jotain.

3 kommenttia:

  1. Joskus on vaan niin...mutta yleensä tuo lenkkeily ja varsinkin kaverin kanssa auttaa. Hm, mulla ei oo ees kaveria lenkille, voihan rähmä!

    VastaaPoista
  2. Joo, joskus huomaa, että mikään ei suju. Minä olen silloin huokaissut syvään ja ottanut rauhallisesti. Kyllä se on ohi mennyt ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Kummasti kyllä auttoi tuo kaverin kanssa lenkkeily ja avautuminen. Nyt taas hengitellen eteenpäin!

    VastaaPoista