keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Warning! Postaus, joka käsittelee kanien pitoa tuotantomielessä ja sisältää myös söpöysyliannostuksen verran kanivauvakuvia.

Toi joka mua pitelee, on se joka meille antaa ruokaa. Siitä me tykätään. Ehkä.

Tässäpä Sysin poikaset. 8 kpl vilkkaita nassikoita. 6 harmaata, toiset tummanharmaita, toiset vaaleamman harmaita ja osassa ruskeita vivahteita, yksi musta lerppakorva ja yksi vaaleanruskea. Vilkasta sakkia. Kovasti tunkevat jo emon ruokakupille tutkimaan, että mitä sieltä löytyy. Mukava seurata poikasten kehitystä. Äkkiä ne kasvattavat karvan ja lähtevät jo kirmailemaan. Pyrkivät emon ruokakupille. Vastahan ne syntyivät!

Tässä me painetaan menee niin että tuskin kuvaaja pysyy perässä!

Pidän eläimistä. Vaikka kanit ovatkin meillä tuotantomielessä, iloitsen poikueista ja hoidan niitä niin hyvin kuin lemmikkejämmekin. Toiminta on pienimuotoista, mutta tarkoituksena on tuottaa eettistä lihaa perheelle ja kissoille. Toivon, että jonakin päivänä minulla on aikaa ehtiä opetella nahkojen parkitsemista ja niin voisin käyttää myös kanien turkit hyödyksi.

Mä oon jo iso ja liikun pesän ulkopuolellakin!

Äääk, piiloon pesään!

Toiset sanovat, että olen brutaali ja julma. Miten voin tappaa kanin? Ei se mitään kivaa tietenkään ole. Tämä kanitalous on meillä vielä niin alkutekijöissään, että olen vasta teurastanut muutaman kanin. En tiedä millaiseksi se muuttuu ajan kanssa, kun tulee enemmän kokemusta. Nyt se on herättänyt kyllä kovasti tunteita ja itkuakin. Silti haluan ajatella, että se eläin on elänyt huomattavasti paremman elämän kuin moni muu tuotantoeläin. Olen itse ruokkinut kanit, hoitanut ne ja myös saatan ne viimeiselle matkalle mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Eikä niiden ole tarvinnut kärsiä pitkistä kuljetusmatkoista. On helppoa ostaa jauhelihaa kaupasta ajattelematta mistä liha on peräisin ja millaisen elämän eläin, josta liha on saatu, on elänyt. Teen toki sitäkin yhä, ostan lihaa kaupasta, mutta toivon voivani vähentää sitä tulevaisuudessa.

Toisaalta on hyvä, että tunteita herää. Huolettavampaa kai se olisi, jos mitään tunteita ei heräisi. Kyseessä on elävä luontokappale. Ei sen hengen ottaminen ole minulle pikkujuttu. Ja hyvä niin. Olen päättänyt, että ellei minusta ole tuottamaan lihaa, jonka syön ja kohtaamaan sitä totuutta millaista on eläimen hengen vieminen, minusta tulee kasvissyöjä.

Moni voi ajatella kovastikin eri tavalla kuin minä asiasta. Toiset eivät hyväksy lainkaan lihan syöntiä. Toiset taas jatkavat lihan ostamista kaupasta uhraamatta sille ajatusta, mistä liha on peräisin. Jokaiselle se suotakoon - oma ajattelutapa. Tämä on minulle kovasti tärkeä asia ja näin haluan elää. Kunnioittavasti sitä eläintä kohtaan, joka antaa elämänsä minun ravinnokseni.  

Yhessä läjässä on lämmin olla.
Olen aina ollut parhaimmillani eläinten kanssa. Niiden kanssa on helppo olla. Ne eivät tuomitse, eivät puhu pahaa, ovat aina iloisia nähdessään minut. Niille kelpaan sellaisena kuin olen, vikoineni ja puutteineni. Kissat ovat minulle perheenjäseniä, osa kaneista on lemmikkien asemassa (emot ja uros) poikueita hyödynnetään sitten tuotantomielessä. Kaikista eläimistä haluan pitää parhaani mukaan huolta ja yritän suhtautua järjellä myös eläinten määrään. Vain sen verran kuin pystyn huolehtimaan. Kaneja minulla ei ole aiemmin ollut ja olen ollut yllättynyt siitä, miten hauskoja otuksia ne ovatkaan :) Kanien kanssa puuhastelu on terapiaa, niiden asumusten siivoaminenkin on minusta mukavaa.

Syksyisää viikon jatketta kaikille lukijoille!


4 kommenttia:

  1. Hei, äläpä ole yhtään huonolla omalla tunnolla. Itse kasvatetaan jonkin verran omaa lihaa, nautaa ja kanejakin on ollut. Sikaan saadaan tuttavilta, kun ollaan teurastus apuna. Ollaan molemmat oltu yli 20 vuotta elintarviketeollisuudessa töissä ja minä tällä hetkellä broiler teurastamossa. Että sekin puoli on tiedossa. Kumpaakaan tapaa hankkia lihaa, en sen enempää moittimatta tai puolustaen! Molempi parempi!

    VastaaPoista
  2. Voi siinä käydä niinkin, että kun on syönyt itse tuotettua lihaa, menettää kyvyn olla ajattelematta lihan alkuperää. Ja sitten onkin pakko ruveta ostamaan luomua tai ruveta peräti kasvissyöjäksi.

    Tuo auttaa teurastushetkellä, jos puput ovat niin samannäköisiä ettei niitä tunne yksilöinä. Meillä tulee taas tänä vuonna vaikeaa sen yhden pienen kanssa...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista marketta ja Keskeneräinen. Saas nähdä helpottuuko teurastaminen ajan kanssa. Nyt on vasta 3 kania teurastettu yhteensä, joten ei tähän vielä ole päässyt rutiinia syntymään. Ainoastaan hengen pois ottaminen tuntuu musta pahalta, ei ne muut operaatiot enää sen jälkeen. Toivon, että voisin syödä vain itse tuotettua lihaa tai ostaa luomua. Nykyisin luomun ostaminen kaatuu yleensä korkeaan hintaan. Mutta pienin askelin kohti sitä päämäärää, jonka itse pidän tärkeänä :)

    VastaaPoista
  4. Osaan jokseenkin samaistua kertomaasi siitä, kun kerroit olevasi parhaimmillasi eläinten kanssa. Itsekin olen aina ollut samanlainen. Elämässäni ei ole ollut kaiketi päivääkään, etteikö minulla olisi ollut eläimiä!

    Ryhdynpä samalla lukijaksesi!

    pientilanukko.blogspot.fi

    VastaaPoista