keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vertaistukiryhmä Kädettömät - liittyisitkö?



Mulla on tunnustettavaa. Tää on aika vakavaa. Tiedän, että monet teistä tulee järkyttymään. Pahoittelen jos joidenkin joulu menee pilalle tämän tunnustuksen takia... Tiedän, että se on oikeesti jotain sanoinkuvaamattoman uskomatonta. Mieliä järkyttävää. Oletteko valmiina? Anteeksi jo etukäteen. Tässä se tulee: en ole mikään leipuri. Noniin! Nyt se on sanottu! Huh!  Järkytyittekö? Niin minäkin. Tosin olen sen jo tiennyt pitkän aikaa. Niin julkeasti olen itselleni ominut tittelin Emäntä enkä osaa leipoa! Onhan se aika hämmentävää! No kerron teille tarinan...

Eräänä kuulaana joulukuun päivänä (no oikeesti sato vettä...) päätin, että leivon pari taatelikakkua. Kyllä vain. Minä! Leivon! Pari! Taatelikakkua! Leivon. Kyllä. Googlasin hartaasti reseptejä ja suunnittelin tätä tulevaa tapahtumaa kaikella innolla. Kävin kaupassa ja unohdin vaan puolet aineista kauppaan (kauppalistasta huolimatta, miten mulle käy jatkuvasti niin...?) Ja kaikenlaisten kommervenkkien jälkeen olin valmis leipomaan. Reseptinkin löysin ja valitsin Kahvikaisan taatelikakun (tietysti nimen perusteella, koska oikea toinen nimeni viivan jälkeen on Kaisa. Siis Emäntä-Kaisa. You know) Sitten satuin jopa silmäämään reseptiä tarkemmin (Maku.fi) ja kässäsin, että tällä reseptillä tulee kaksi kakkua. Koska olen niin laiska ja surkea matikassa, totesin että parempi on vaan tehdä kaksi kakkua niin välttyy kaikenlaiselta rasittavalta laskemiselta. No, ongelma nro. 1 (ehkä jo 2) oli se, että mullahan ei ollut kuin yksi tuollainen kuivakakkuvuoka. Sitä sitten aikani pohdiskelin ja mietin voisko noista tehdä taatelimuffinsseja muffinssivuokaan, mutta niin uskaliaaseen yritykseen en tietenkään lähtenyt, kävin naapurista lainaamassa toisen vuoan.

Sitten vielä päivän henkisesti valmistauduin ja ryhdyin seuraavana päivänä leipomaan. Leipomisessa on todella monta vaaratekijää, ainkin jos olet totaalisen kohelo ja mikään ei pysy sinulla käsissä. Itsehän kuulun edellämainittuun ryhmään nimeltä Kädettömät. (vertaistukiryhmä on jo tekeillä...) Kaikki tippuu aina. Sokeripussi repeää ja leviää lattialle yleensä, taikinaiset kauhat tippuvat ja kissat hyppii valmiikis kaulituissa taikinoissa. Tai jos mitään tästä ei tapahdu, valmiissa tuotoksessa on varmasti kissankarvaa. Ihan sama vaikka olisit kuurannut keittiön lattiasta kattoon ja avannut tyystin uuden jauhopussin ja voipaketin. Siellä on silti jo kissankarvaa.

Leipomisessa on vempeleitä, kuten vatkain ja sauvasekoitin, jotka on erittäin vaarallisia vehkeitä ja niissä on teriä. (ihan normi puukotkin on melko vaarallisia Kädettömille) Sanomattakin selvää, että Kädettömälle tämä on aikamoinen riskitekijä. Puhumattakaan siitä, että kiehutat hellalla taatelimassaa ja surautat sen sitten sauvasekoittimella hienoksi (ohjeessahan ei niin käsketty, mutta ihan itse päätin kuitenkin toimia niin, olikohan se sitten tarpeellista vai ei...) Kauhuskenaariohan on se, että kuumaa taatelimönjää roiskahtaa silmään ja isännän on kokoajan oltava silmä kovana, että voi soittaa ambulanssin. Oikeastaan parempi soittaa heti hätäkeskukseen, että osaavat olla valmiina. Ja sairaalaan tietysti myös.

No, tällä kertaa kuumaa taatelimönjää roiskahti vain peukaloon ja siihen tuli pieni rakko. Voi siis sanoa, että selvisin miltei ehjin nahoin näistä taatelikakuista. Nyt ne ovat uunissa ja mikäli uuni ei niitä käräytä (minullahan ei ole mitään tekemistä sen kanssa, palavatko kakut vai eivät) niin on pieni mahdollisuus, että ne onnistuvat. Ei kuitenkaan iloita vielä.

En osaa leipoa. Kohellan liikaa! Otan vapauksia. En osaa käyttää oikenkokoista teelusikkaa (meillä on erikokoisia teelusikoita eikö teillä muka ole?!) ja tavarat tippuu käsistä. Otan vapauksia ainemäärien suhteen enkä osaa lukea reseptejä rivien välistä. Lisäksi aiheutan tavattoman siivon keittiöön kun aina jotain roiskuu, tipahtaa, pärskähtää tai muuten pöllähtää. Niin vain on. Huomatettakoon vielä, että reseptissä tuskin oli mitään vikaa, mutta Emännän lukutaidossa ja Kädettömyydessä sitäkin enemmän ;)

Kohellus on luonteenpiirre. Ehkä kuitenkin voin oppia rauhoittumaan. Vaatinee meditaatiota ennen leipomisen aloittamista ja tietysti ensiapupakkauksen, sammutuspeiton ja vaahtosammuttimen. Anyways, jos saat tänä jouluna kuivakakun joululahjaksi, tiedät miten paljon TUSKAA, VERTA, HIKEÄ JA KYYNELEITÄ sen eteen on vuodatettu (ja mikäli et pelkää kissankarvoja) voit aivan hyvillä mielin nauttia kakusta ja todeta, että sitä tosiaan on väsätty kaikella hartaudella ja vakavuudella. (toim. huom. todennäköisesti et saa, sillä uusintakierrosta ei tule tapahtumaan tänä vuonna!)

Huumorilla mennään, mukavaa loppuviikkoa! Nyt voinkin mennä tilaamaan siivouspalvelun keittiöön...

3 kommenttia:

  1. Tunnustan: en ole leiponut ainakaan kesän 2006 jälkeen mitään, koska silloin muutimme tähän ja keittiöremontti on vielä sen verran kesken ettei millään pysty.

    Tästä tuli mukavasti mieleen kissa-ajat. Todellakin siellä uudessa voipaketissa oli aina jo avatessa kissankarvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no mut sulla on ihan pätevä syy, eiks jee? ;) Neljän kissan kanssa karvaa on _aivan joka paikassa aina_. Sielläkin missä kissat ei oo ees ikinä käyneetkään!

      Poista
  2. Leipominen on kivaa, ja joskus se jopa onnistuukin...

    VastaaPoista