tiistai 3. helmikuuta 2015

Lyhyt urani kanikasvattajana

Lunta piisaa!

"Minulla on hyvä kuulo!"
"Hyvää vettä!"
Olin viikonlopun reissussa Savossa. Järkättiin ystävällemme vauvakutsut yllärinä. Oli ihan hurjan kiva viikonloppu ja tosi mukava, rento fiilis. Oikein ihmettelin, että vaikka kutsuilla oli minulle vieraitakin ihmisiä, niin silti oli niin rentoa ja mukavaa. Pakko olla Savolaista avoimuutta ja rentoutta. Kukaan ei hävetellyt, syötävien kimppuun päästiin jouhevasti ja saunaankin mahduttiin hienosti porukalla. Jotenkin niin hienoa! Sitä ilmapiiriä jaksoin ihmetellä ja imeä itseeni ja pohtia taas kerran alueellisia eroja ja eroja ihmisten luonteissa.  Niin on toisenlaista täällä Lännessä! Haikein mielin jätin taas ystävät rakkaat ja "massun" (ja Savon) taakseni. Olette niin <3

Kävin muuten hiihtämässäkin Itä-Suomen reissulla. Menin melkein 7 km suksilla ja jotenkin oli niin hienoa! Siksi tämänpäiväinen vesijuoksu muuttuikin hiihtoreissuksi. Sukset löytyi ulkorakennuksesta ja monotkin löysin pienen hakemisen jälkeen.

Nuo kanikuvat on Sysin poikueen naaraspuolisia kakaroita. Ne ovat nyt n. 5 kk ikäisiä. Sysin poikueesta laitettiin 2 urosta lihoiksi ja sen prosessin tiimoilta ja pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, että minusta ei ole tähän lihakanitouhuun. Kaikki muu sujuisi, mutta en pysty käsittelemään sitä syvää pahaa oloa ja ahdistusta, joka eläimen hengen pois ottamisesta minulle tulee. Totesin, ettei asiaa muuta se, vaikka en tekisi sitä itse. Kun homma alkoi tulla uniin ja pyöriä mielessä jatkuvasti, totesin, että nyt on keksittävä ratkaisuja. Pitkän aikaa mietin ja vatvoin tätä asiaa, yritin ajatella kaikilta kanteilta asiaa ja ratkaista sitä. Olin niin kovasti asennoitunut siihen, että tämä onnistuu ja kaikesta selvitään. Jotenkin koen häpeääkin, koska olin itselleni tämän kaiken niin hyvin suunnitellut ja selittänyt, tuli tunne epäonnistumisesta. En pystynytkään, ei minusta ollutkaan siihen. Jotenkin itselleni tuo syy ei ole ollut riittävän hyvä, olenhan lihansyöjä (ainakin ollut tähän saakka...) mutta päätin, että aion olla itselleni kuitenkin armollinen. Tappaminen on tappamista, eikä siitä mitenkään saa kaunista tai kivaa, varmasti siihen ajan kanssa turtuisi ja tottuisi, mutta en vaan halua tappaa. Paineet ja ajatukset teuraspäivästä kävivät henkisesti minulle liian raskaiksi. Kyse ei niinkään ollut siitä, että olisin ollut kaneihin kiintynyt yksilötasolla, niillä ei ollut nimiä eikä niistä yhtäkään ole lullutettu tai pidetty erityisessä asemassa.

Ajatusmaailmassani olisi ihanteellista, jos voisi kasvattaa oman ruokansa itse, kissoistahan ei tule kasvissyöjiä (jos vaikka minusta tulisikin) ja niille joudun jatkossakin ostamaan lihaa. Toisaalta olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi ja luonut suhteita piireihin, joiden kautta voin ehkä jatkossa ostaa kissoille onnellisemmin kasvanutta lihaa. Nostan hattua ihmisille, jotka pystyvät kasvattamaan eläimiä ravinnoksi itselleen ja suoriutumaan myös niistä elämän ehtoopuolen askareista. Minun tieni jatkuu tästä nyt erisuuntaan. Paljon olen oppinut enkä tuomitse muiden tapaa toimia.

Olin aika allapäin tämän asian tiimoilta ja pitkän aikaa mietin onko ratkaisuni oikea. Tietysti kaniasiat on vieneet aikaa ja energiaa paljon ja niitä olen pohtinut ja suunnitellut ja antanut aikaani ja työpanostani asialle. Sysin poikueen myötä totesin, että kanien pitäminen (sillä tasolla kuin itse olen kokenut hyväksi, eli siisteyden taso ja hoitotoimenpiteet jne) vie paljon aikaa ja energiaa, myös kuiviketta ja heinää. Heinän hankkiminen on myös ollut yllättävän hankalaa.

Osa kaneista jää meille lemmikiksi. Ainakin Mamma ja Pikku-Sylvi. En ole vielä päättänyt mitä muille kaneille tehdään. Poikasista olen jättänyt myynti-ilmoituksia, ne aion myydä pois, joko lemmikkikotiin tai lihakaneiksi. Kummin vain, kunhan asialliseen kasvatukseen/kotiin. Isäntä haluaisi pitää Metsänpojan, mutta koska se uros, tuottaa asia hankaluutta. Ei voi yhdistää kaneja yhdeksi populaatioksi. Mietin Sysin kohtaloa myös, toisaalta siitä tulisi hyvä emo, toisaalta sen voisi ehkä yhdistää Mamman ja Sylvin kanssa. Sitten olisi kolmen naaraan porukka, joka menisi hyvin kun häkit yhdistäisi. Kesällä voisi rakentaa tarhan kaneille.

Näillä ajatuksilla tänään. Iltasella hiihtämään! Iloista viikkoa kaikille!



3 kommenttia:

  1. Minä tiedän kanssa, etten pystyisi eläimiä tappamaan, ainakaan ilman mielessä painavia tunteita, vaikka kuin olis ravinnosta kyse....ja vaikka kuinka lihansyöjä olenkin.
    Olen sillä lailla herkkä, ettei minusta vain olisi siihen.iloa elämääsi!

    VastaaPoista
  2. Jos isäntä on kiintynyt Metsänpoikaan, sen voisi kastroida niin onnistuisi yhteiselo tyttöjen kanssa. Kulujahan siitä tulee, mutta kun se ei olisi enää tuotantoeläin vaan lemmikki, niin kuluja ei lasketa :)

    Sikäli laidunlehmää on helpompi syödä kuin kania, että yhdellä teurastuksella saa ruokaa koko vuodeksi. Ja senkin hoitaa teurastaja. Kaikessa on puolensa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Sesse: iloa todella olenkin etsimässä, toivottavasti myös löytämässä <3 Keskeneräinen: mietin myös tuota kastrointia, siihen taitaa vaan liittyä riskinsä. Katsellaan nyt miten asiat menee. Itse olen lisännyt kasvisruoan syöntiä ja ehkä jossain kohtaa siirryn kokonaan kasvisruoalle...

    VastaaPoista