maanantai 9. helmikuuta 2015

Sydämen maisema

Olen kuullostellut pihapiiriä ja luontoa aina kun ulos menen. Ensin oli myrsky, piha oli täynnä kaikkea puista tippunutta rohjoa. Sitten tuli vesikeli, seisoin hiljaa keskellä pihaa ja kuuntelin miten lumi lissahteli ja suli. Sitten tuli pakkanen, kuuntelin hiljaisuutta kun menin kaneja ruokkimaan ja katsoin sysimustaa tähtitaivasta. Se näytti isolta, pelottavalta ja kauniilta.

Jotenkin apea fiilis ollut tänään. Kaikki tuntuu raskaalta puurtamiselta ja toivoisi vain jotain kevyttä ja kivaa, mukavia ihmisiä, positiivista ilmapiiriä, elämisen ja olemisen sietämätöntä keveyttä. Ovet on auki - vaan kukaan ei tule. Välillä mietin miksi minut on tänne johdatettu? Miksi juuri tänne, juuri näiden ihmisten pariin. En tiedä.

Nukka tuli rinnan päälle makaamaan kun katsottiin elokuvaa. Sitten se korjaili asentonsa niin, että oli kaulaani vasten käppyrällä. Piti kietoa kädet sen ympäri, ettei se putoaisi sohvalta, kun oli niin reunalla siinä. Hurisi lähellä, puski kättä. Oli vaan. Auttoi.

Jynssäsin keittiötä äsken. Tuntuu, että tässä huushollissa on niin paljon siivottavaa! En tiedä ollaanko me siivottomia, vai johtuuko se vaan tästä eläintaloudesta vai ollaanko laiskoja siivoajia. Tuntuu, että kokoajan saisi olla imurin ja mopin varressa ja se lopputulos kestää ehkä päivän. Seuraavana päivänä jo karvapallot pyörii lattioilla ja pöly kimmeltää jokapaikassa. Sekin rasittaa kun haluaisin että on siistiä. Huomenna on pyykkipäivä ja imurointipäivä. Kanilassakin pitäisi siivota, jahka purutilaus saapuisi pihaan. Nyt on vähissä.

Sylvistä on tullut äksy. Ehkä se on saavuttanut sukukypsyyden ja on ruvennut pomoilemaan emolleen. Sylville pitää ensin antaa herkut, jos antaa Mammalle, se ajaa Mamman pois tai käy nappaamassa siltä herkut suusta. Pikku-Sylvi on aika napakka tapaus! Poikaset on aikamoisia roikaleita. Olen jättänyt myynti-ilmoituksia, mutta yhtään kunnollista yhteydenottoa ei ole tullut. Sekin rassaa. Pitäisi saada eläinmäärää vähemmäksi.

Seisoin tuolla fasaanien ruokintapaikan edessä ja otin kuvan pihasta. Tämän kuvan:


Jotenkin niin on sydän kiertynyt sykkyrälle tämän pihan ympärille. Ja tämä piha, nuo puut, on minut sulkeneet syliinsä. Tämä piha, tämä koti on meidän turvapaikka. Se paikka jossa minä saan olla minä. Tykkään niin tästä suojaisuudesta, noista puista. Sydämen maisema. Sitä se on. Tullut jo vähälle aikaa niin rakkaaksi. Sitä se on ollut muillekin ennen meitä. Jännä ajatella.

Nyt näiden pohdintojen päälle nukkumaan.

ps. en ole juonut kahvia 3 päivään!

6 kommenttia:

  1. Niinpä - talosta, jossa asuu, ja pihasta sen ympärillä tulee jossain vaiheessa koti ja juuri sellainen sydämen maisema, jossa saa olla oma itsensä. Juuri tänään puhuimme ystävien kanssa tästä; koti on turvapaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta :) Paikka jossa saa olla oma itsensä.

      Poista
  2. Rupea ottamaan kuva aina samasta kohdasta pihassa eri vuodenaikoina, hauskaa seurattavaa.
    Teillä onkin erityisen kaunis piha, puut ja istutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Aika paljon oonkin ottanut tuosta keittiön ikkunasta fasaanien ruokintapaikalle päin kuvia, mutta eivät ne kaikki ihan samasta kohtaa ole. Syyhyttää jo keväthommat!

      Poista
  3. Hei,tulimpa kivaan blogiin,satuinkii tuolta jostain tulemaan ja kattoo tänne.Täällähän emäntä todellakin on uuttera,kiinnostuin ja niinpä tulen uudelleen tänne kattelee,kunnon maaseudun elämää :) ja kisut vielä seurana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tansku ja tervetuloa :) Kiva kun eksyit ja tule toistenkin! Kisut ja kanit on vahvasti elossa mukana :D

      Poista