lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kalkitusta tihkusateessa ja viherkasvien multien vaihtoa

Ananaskin pääsi uuteen ruukkuun!
Eilen sitten läsäytin eteisen lattialle vahakankaan ja ryhdyin vaihtamaan viherkasveille multia. Olipahan taas urakka. Meidän kämppä alkaa uhkaavasti muistuttaa viidakkoa! Alunperin oli tarkoitus tehdä tämä operaatio pihalla, minullahan on tuolla vanhan saunan päädyssä istutuspöytä, jossa on hyvä ruukutella taimia ja puuhata kaikemoista pihajuttua. En sitten kuitenkaan toimertunut pihalle ja kelikin on ollut sateinen, joten kärsimättömänä suoritin homman sisällä. Ehdin hamstrata vähän tutuilta ja ystäviltä ylimääräisiä ruukkuja, muutamia tuli tietysti ostettuakin. Kaapissa on jo pitkään ollut Orthexin korkeat, valkoiset altakasteluruukut. Nyt niihin pääsi isoposliinikukka ja tuo toinen rehu, jonka nimeä en itseasiassa tiedä (ehkä joku lyyraviikunan tapainen?) Pitää nyt muistaa opetella käyttämään oikeasti tuota altakastelua, niin helpottaa sitten hoitoa. Katsotaan mitä kukat tykkäävät niissä olla.

Leikkelin tapani mukaan kiinanruusut aika rajulla kädellä ja laitoin ne vain vähän isompiin ruukkuihin kuin entiset. Tykkään käyttää saviruukkuja, vaikka ne tuppaavatkin imemään kosteutta itseensä ja toisinaan muuttuvat ehkä epäesteettisen näköiseksi pinnaltaan, mutta kasvit tuntuvat viihtyvän niissä hyvin ja sehän on tärkeintä. Saviruukkuja kannattaisi liottaa esim. yön yli vedessä ennen istuttamista, niin ne eivät imisi itseensä niin paljon kasteluvettä kasvilta. No en ehtinyt tietenkään niin pitkään liottamaan, kärsimätön kun olen. 

Uusi altakasteluruukku olkkarin ikkunalla.

Näkymää olkkarin ikkunalta.
Kuitenkin kukat näyttää nyt taas niin hienoilta uusissa (vanhoissa) ruukuissa ja tulihan niitä pistokkaita ja jakopaloja tutuillekin. Tuparilahjaksi saatu ruubensinvehka oli niin valtava, että oli pakko napata pari jakopalaa siitä, jotta sain sen sopimaan vielä samaan ruukkuun (isompaa ei ollut eikä se olisi mahtunut mihinkään!) Se on kyllä niin komeakasvuinen viherkasvi jotta! 

Akka lankuttaa.


Eilen oltiin isännän kanssa kylillä ja tuli sitten shoppailtua. No mitä? Lannoitetta ja kalkkia tietysti. Tänään menin vielä levittämään kalkkia hedelmätarhaan kun on juuri luvannut vesisateita. Menisi kalkki maaperäänkin kivasti sateen mukana. Noh... Sanotaan vaikka niin, että kalkkia olisi tarvinnut aika monta säkkiä enemmän kuin sitä tuli ostettua. Noh, ainakin sain marjapensaille ja puille. Pistelin omppupuiden alle lapiolla koloja ja tungin niihin kalkit. Vähän ripotin myös alle, mutta ne mahtaa jäädä nurmikon hyväksi pääasiassa. Murumainen kalkki on muuten hirmu hyvä levittää. Ei sotke eikä pöllyä. Suosittelen.

Meidän pihassahan ei toviin ole kalkittu, joten kalkkia olisi kaiketi saanut levittää aika rutkasti. (suositukset sanoo peruskalkitukseen n. 50-100g/aarille jos ei ole kalkittu aikoihin. Savimaille kaiketi enemmänkin...) Mutta ei nyt ihan noihin määriin päästy. Ehkä haen säkin tai pari vielä lisää, että saisin pensaillekin. No, miksi sitä kalkkia maahan tungetaan? Maa happamoituu pikkuhiljaa ja yleensä suomessa maan pH on liian alhainen esim. hedelmäpuille. Kalkitus parantaa maan rakennetta ja edesauttaa kasvien ravinteiden saantia maasta. Happamassa maassa ravinteet on kasville käyttökelvottomassa muodossa.  Toki on ne happaman maan kasvit erikseen (rhodot, pensasmustikat, hortensiat...) niitä ei sitten kalkita.

Parin viikon päästä kalkituksesta meinasin lannoittaa. Ostin Kekkilän kevätlannoitetta ja sitä olisi tarkoitus tuupata vielä pihamaalle. Tänään tyhjensin kompostin tekeytymään jatkoa varten ja tietysti toivon, että voisin käyttää omaa kompostia lannoitukseen. Kaninpapanoita olen myös heivannut suoraan puskien juurille. Tosin määrällisesti niitä saisi varmaan olla aika reilusti, ennen kuin niistä saisi tarpeeksi lannoittavaa vaikutusta.

Nyt kun tyhjensin kompostia niin totesin, että ei tuo kanilasta tuleva puru ja heinä kovin nopeasti maadu. Avokadonkuoret on myös kovin sitkaita. Pitää muistaa pilkkoa ne pieneksi ennen kompostiin laittoa. Muutoin näytti hyvälle! Nyt saa taas täyttää kompostia tovin ennen kuin on täynnä. Kompostointi on kyllä mahtavaa. Suosittelen kaikille lämpimästi! (aloitan jonkun kampanjan, Sisältöä Elämään Kompostoinnista! Oisko hvyä iskulause? )

Ajattelin kyllä levittää vielä omenapuiden alle maatunutta kompostia jossain vaiheessa, jahka sitä joutaa. En tiedä mahtaako osa noista omppupuista olla jo elämänsä ehtoopuolella vai kaipaavatko vain kunnon lannoitusta. Leikattuhan niitä on aiemminkin, sen näkee muodostakin.

Pihamaalla kun olin niin alkoi sataa pientä lämmintä tihkua. Ei haitannut yhtään. Tuntui vain virkistävältä. Taas yksi homma tehty pihamaalla. Marjapuskilla on jo pari tukea ja lisää on nikkaroinnin alla. Tästä ne hommat etenee yksi kerrallaan. Ihana puutarhakevät ja kesä edessä <3

6 kommenttia:

  1. Minäkin "vaihdoin" multia kukille tänään, siks lainausmerkeissä, kun en jaksanut vaihtaa kokonaan, vaan kuopsutin päältä irtomultaa pois ja laitoin uutta tilalle, samalla vaihdoin osan isompaan ruukkuun.. Ensi kertaa olin ostanut lannoitepuikkoja ja nyt työnsin sellaisia ruukkuihin.Ei ole tullut ennen kokeiltua. Kahdelle kukalle vaihdoin kokonaan mullan, kun ruukut olivat niin täynnä lehtiä, Viime viikonloppuna istutin siemeniä esikasvatukseen sisälle. Hyvää Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sesse: multien vaihto on sotkuista puuhaa mutta lopputulos palkitsee. Onneksi voi myös tehdä tuollaisen osittaisen vaihdon jos ei jaksa kaikkia vaihtaa kokonaan :) Kivaa puuhailla rehusten kanssa!

      Poista
  2. Hei hei! :) Jännä lankku! :D Meillä on ollut monta vuotta Biolanin lämpökompostori, ja olen kovin kiintynyt siihen pömpeliin. Hauskaa puuhaa!
    Ps. Meidän heppoja ja puutarhaa voi käydä kurkkaamassa täällä ;) http://kanatarha.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hey! Joo toi on vastakkaislankku ;) Tai lepolankku. Tai jotain :D Kompostointi on niiiiin elämän tarkoitus ;) Kiitos linkistä, poikkeanpa sinne!

      Poista
    2. Lepolankku! :D Mäkin menen kohta lepolankkuun. :D :D

      Poista
    3. Suosittelen ;) On rentouttava!

      Poista