torstai 14. toukokuuta 2015

Ilma on ku morsein

Paistattelua.
Heippa hei! Ilma on ku morsian, taas kerran. Ja minä oon kaikkee muuta ku morsian. Flunssa jatkuu edelleen (vai pitäskö sitä sanoa, että on tullut uudelleen, vaikka ei se kyllä koskaan täysin parantunutkaan?) ja olen siis sisätiloissa lähinnä lepäilemässä. Ei sovi sitten meikäläisen tarmolle yhtään! Koitan keksiä jotain näpertelyä, kun ei jaksa tuijottaa sarjojakaan enää telkusta. Pitää kai kaivaa fimomassat esiin. Niitä voi muovailla sohvalta käsinkin.

Kirjopikarililjan nuput on avautuneet!

Olin isännän äiteen kanssa tuossa pari pvää mökkeilemässä erään kansallispuiston tuntumassa. Mukavaa oli, vaikka säät olikin aika sateiset. Sellainen pieni irtiotto arjesta molemmille. Saunottiin ja syötiin hyvin ja oleiltiin ja ulkoiltiin vähän. Vaan kylläpä oli kiva tulla kotiin <3 

Tuoksuköynnöskuusama vallottaa ihanasti risulintua, jonka sain lahjaksi ihanilta oppilailtani viime keväänä :)

Nurmikko oli jo puoli metriä pitkä kutakuinkin ja isäntä suuntasi sitä ajamaan tänään. No, puoli pihaa ehti ajaa kun leikkuri pamahti. Voi näätä! Varavempelettä ei ole, joten on saatava entinen kuntoon. Onneksi sai pari kohtaa suunnilleen kokonaisvaltaisesti ajettua, ettei jäänyt täysin tyhmiä kaistaleita. No ei se siisti ole, mutta paikoitellen lyhyempi.... Toivottavasti saadaan leikkuri kuntoon piakkoin. 

Siistitty kukkamaa. Vielä altaan vesi kaipaa vaihtoa.

Patjarikko ja tulppaanit nupullaan!

Kissat hinkuu tarhaan aamuisin jo ennen aamuruokaa. Tykkäävät hirveästi olla siellä. Tarha on edelleen sen paremmin sisustamatta, mutta sadetta voi pitää tuolin alla ja pienessä mökissä, jonka ukki on tehnyt kissoille. Pitäisi saada verkkokaton päälle valokatetta tai edes muovia, että kissat voisivat olla tarhassa sateellakin. Monta projektia on kesken, mutta pikkuhiljaa... Pääasia, että kissat saa ulkoilla ja kovin hyvin viihtyvät tarhassa. Nuhru välillä villiröi ja juoksee tarhan lattiaan pultattua puunrunkoa tai oksa se ehkä paremminkin on, pitkin tarhan kattoon ja repii siellä kynsillä puuta ja sitten taas juoksee alas sieltä. Tykkäävät kyllä taiteilla runkoa pitkin.

Kyyhkyset majailee tässä pihapiirissä. En tiedä onko niillä kuusiaidassa pesä vai missä. Ne huhuilee aina iltaisin puista ja käppäileevät pellolla ja napsivat jotain maasta. Eilen sattui hauskasti, että osuivat tuohon ruokintapaikan alle. Nuhru tietysti kyyläsi niitä ikkunasta ja "haukkui". Sen mielestä siellä oli pari ihanaa paistia. Sitten lehahtivat naapurin omenapuuhun. On ne vaan ihania. 

Kyttääjä!
Palailen sohvan pohjalle. Hvyää helatorstaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Täälläkin ilma on kuin morsian: välillä yhtä päivänpaistetta ja sitten kohta taas vetistelee.

    Pikaista paranemista, jaksa nyt levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikein tahdo sujua tää joutenolo iteltä! Jotain näperrettävää pakko ottaa sohvalle ja sarjat pursuu jo korvista. Semmosia ne on nuo morsiamet! ;)

      Poista