perjantai 8. toukokuuta 2015

Kevään ihmettä jaksan ihmetellä minä!


En ole kovin innokas kukkapenkkien kitkijä. Täälläpäin puhutaan perkaamisesta, kukkapenkkejä perataan. Sana jotenkin ärsyttää mutta on tarttunut minuunkin. Kitken kyllä rikkaruohoja, mutta yleensä siihen ei tunnu löytyvän aikaa. Nyt olen siirtymävaiheessa kun opetushommat on jo melkein loppuneet ja kesän puutarhatyöt hautuumalla eivät ole vielä alkaneet. Mitä sitä sitten muuta tekis kuin pihahommia kotosalla. Tänään yllätin itseni ja tänä vuonna, sillä olen jo kaksi kertaa perannut kukkapenkkejä. Uskokaa tai älkää. En minäkään meinannut uskoa. Tänään vetelin voikukkia melkoisen määrän juurineen päivineen ylös kukkapenkeistä ja tulipahan tuo tien puolen kukkamaa kantattua ja siistittyä. Minulla on sellainen perkausväline, josta en luovu. Se on kai viralliselta nimeltään voikukkarauta, on muuten ihan älyttömän kätevä väline ja tykkään käyttää sitä enemmän kuin kuokkaa perkaamisessa. Suosittelen lämpimästi. Sillä pääsee hyvin rikkaruohojen juureen ja saa tonkaistua syvältäkin voikukat irti. Toimii.

Assistentit lepää.

Tulppaanit on jo nupulla, esikot kukkii täysillä. Kirjopikarililjat aukeaa ihan justiinsa. Sade räjäytti potin suorastaan, nurmikko huutaa leikkaajaa ja narsissitkin kukkivat. Ihanaa. Kevät on parhautta! Niin rakastan tätä vuodenaikaa. Kasvun ihme. Uusi ihme, joka kevät. Kaikki nousee kylmän ja pitkän talven jälkeen. Kaikki kuollut herää henkiin. Uudestisyntymä. Ihme.

Kevät!

Kaikenlaisia palloja...Vihreitä ja pinkkejä!
Kitkeminen on ihan kivaa jos sitä ei ole liikaa. Sanotaan yhden kaupungin kaikki perennamaat, jotka ovat pahuuden vallassa niin kutsusti. Silloin ei enää pysty edes perkaamaan niin, että saisi rikkaruohot juurineen, sillä maa vaatisi dynamiittia ja perkaaminen menee vain maanpäällisten rikkaruohonosien pois repimiseen, joka myös on aika tyhjän kanssa ja siitä saa vain kädet ja selän kipeäksi. Kotosalla meillä on savimaa, mutta kukkapenkit on suht kuohkeita, joten niistä kyllä saa rikkaruohot mukavasti irti kun ottaa tarpeeksi ajoissa. Viime vuosina se ei ole toteutunut kovinkaan hyvin. Perkaamistahan pitää tehdä läpi kesän. Tietysti sekin auttaa, kun perennat kasvattaa niin tiheään, että tilaa rikkaruohoille ei juurikaan jää. Tykkään hirveästi esim. patjarikosta, kun se kasvaa mätäsmäisinä palloina kukkapenkin reunoilla ja kukkiessaan on aivan upea, mutta kun kaikki tila on ummessa, alkaa se kuivattaa lehtiä keskeltä ja silloin joutuu jo jakamaan. Se voi tapahtua aika äkkiäkin.
Esikot kukkii niin ettei lehtiä edes näy!
Juurivesasta istutettu pilvikirsikka. Kasva isoksi ja ihanaksi <3
Isännän kanssa istutettiin hääpäiväksi ostamamme purppuraomenapuu. Se on niin ihana! Toivottavasti se kasvaa tuuheaksi ja ihanaksi, tien puolen koristukseksi ja suojakasviksi. Onnenpensas hakee vielä paikkaansa, mutta eiköhän sekin johonkin saada. Elätän toivetta, että saan myös tuon toisen kukkapenkin laitettua kuntoon kokonaan. Syreenin ketale tuppaa vaan kasvattamaan vesoja sinne.

Puutarhurointi on mahtavaa. Se on tyydyttävää, saa luoda kaunista ympärille. Nauttia kauneudesta, ihmetellä kasvua. Se on hyvää kuntoilua ja saa mielen virkeäksi. Happea aivoihin ja kroppaan. Ajatukset leijailee vapaasti kun puuhaa kasvien parissa. Näkee heti työnsä tuloksen ja jo puolessa tunnissa saa paljon aikaan. Toki puutarhasta voi myös stressaantua, jos vaatimukset on liian korkealla tai aika kortilla. Kuitenkin, toivon että osaisin suhtautua omaan puutarhaani armollisesti. Voikukat saa kukkia meidän nurmikolla. Se ei ole vakavaa, niilläkin on paikkansa ja keltainen on hieno väri!

Ihanaa kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti