keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kuihtuvaa kauneutta


Pikaista päivitystä ja kissoja pitkästä aikaa. Nukkis lösötti isännän viekussa sohvalla söpönä. Nuhrua yritin kuvata uudessa raapimapuussa, mutta se ei pysynyt yhtään paikallaan kun oli pesutuokio. 


Pionit aukeavat ihan justiinsa, unikot ovat tehneet paljon karvaisia nuppupalloja. Iirikset, akileijat ja tuoksuköynnöskuusama ovat nupuilla. Kukinta pihamaalla jatkuu. Kuvia tulee taas kun jotain uutta aukeaa. Napsin tänään vuorimäntyjen vuosikasvaimet poikki. Tulee tuuheampia vuorimäntyjä.


Työmaalla olen kokenut kuihtuneiden ruusujen kauneuden puhuttelevaksi. Olen töissä hautausmaalla ja oppinut jo paljon uutta. Lisäksi totesin, että tänä vuonna olen saanut allergisia oireita (ehkä havupuiden siitepölystä, sillä työmaalla on männikköä ja siitepölyä on tuhottoman paljon) joita en ensin edes tajunnut allergiaksi vaan luulin sen keväisen flunssan jatkuvan. Limaa valuu kurkkuun, yskittää ja nenä vuotaa. Olen popsinut allergialääkettä. 

Vapaa-ajalla jaksaa hyvin vähän mutta onneksi ihana kummipoika tuli käymään ja ollaan saatu viettää laatuaikaa yhdessä. Sanomattakin on selvää, että kummipoika palvoo isäntää, joka osaa pelata tietokonepelejä ja näyttää kaikkia jänniä juttuja pojalle. Eilen toteutettiin meidän hieno suunnitelma ja haudattiin peltoon "inkkarien aarrearkku", johon löytyi piha-altaasta pullopostina saapunut aarrekartta! Poika oli vähän skeptinen inkkarien aarteen alkuperästä, mutta oli kuitenkin innoissaan aarteesta :)

Aamupalaa.
Kivaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti