perjantai 16. lokakuuta 2015

Lilluvat aatokset

Päässä lilluu hajanaisia ajatuksia ja pohdintoja, rykäisen ne nyt tähän. Olen tässä miettiny, että vois lakata pyrkimisen. Tuntuu, että jatkuvasti ihmiset pyrkii johonkin. Pitää pyrkiä parempiin suorituksiin ja laihemmaksi ja lihaksikkaammaksi ja kaikin tavoin "paremmaksi". Kun ei vaan riitä sellaisena, pitää pystyä parempaan, asettaa tavoitteita ja haasteita. Mä ajattelin vaan lopettaa pyrkimisen ja olla vaan. Kattelen tässä syksyä ja lehtiä jotka liihottaa alas puista. Lakkaan pyrkimästä yhtään mihinkään ja katson mihin päädyn sillä tavoin. Jos sitä ehtisi elämään sen yhden hetken kerrallaan, ettei sivuuttaisi nykyisyyttä sen takia, että pitää pyrkiä kaikkialle.

Toisena mietin sitä, että miten sitä ihminen ei osaa olla kiitollinen siitä mitä on, ennen kuin sen menettää. Olen kärsinyt eräänlaista todella elämää rajoittavaa ja tuskallista vaivaa tässä jo yli kuukauden, rampannut tohtorissa ja heittänyt huuleen nappia jos toista. Enpä ole ikinä ollut kiitollinen terveydestä tälläkään osa-alueella, mutta nytpä olisin! Ehkä tästä kun parantuu niin onkin kiitollinen, edes hetken.

Kiitollinen voi olla siitäkin, että saa nukuttua. Tai siitä että on sohva. Tai kahvista. Tai siitä että osaa kirjottaa. Jaloista, liikuntakyvystä. Auringonpaisteesta. Kyvystä kokea iloa ja surua. Tuulesta. On paljon mistä voi olla kiitollinen ja mikä on hyvää.

Sitäkin olen ajatellu, että ihmisten pitää saada jatkuvasti kertoo mitä ne on mieltä jostain. Kaikkeen informaatiotulvaan turtuu, ei vaan jaksa enää. En tiedä onko se jotain erityisherkkyyttä, mutta en jaksa kuulla enää yhtäkään mielipidettä enkä perustelua sille, miksi se mielipide juuri on oikea. Mä vaan nyt oon. Enkä tiedä mitä mieltä olisin tästä ja tuosta. Oon vaan ja silitän kissaa. Välillä katson lasin läpi käärmettä terraariossa ja se tuo mulle iloa. Olemassaolollaan.

Ja vielä sitäkin olen ajatellu, että ihmiset haluaa aina ratkaista toisten ongelmat ja näkee mikä olis toiselle parasta. Vaikka ei ne voi tietää oikeesti. Voi ehkä ajatella, mikä olis toiselle parasta, mutta se ei välttämättä ole. "Minäpä teen näin, kun kuitenkin tiedän että tämä on toiselle hyväksi." Ja tietämättään voi tehdä pelkkää hallaa toiselle. Silloin se on itsekyyttä: tehdä jotain minkä itse kuvittelee olevan hyväksi, vaikka ei tiedä mitä toinen tarvitsee ja haluaa. Tuleekin siinä täyttäneeksi omaa tarvettaan olla hyödyllinen. Voisiko vaikka kysyä ennen kuin tekee/toimii/tyrkyttää?

Joskus sekin riittäisi kun kuuntelisi eikä latelisi niitä hyviä neuvoja niin, että se joka on murheestaan koettanut kertoa, tukahtuu niiden neuvojen alle ilman että on saanut purkaa sydäntään ja kokea, että joku edes kuuntelee. Ehkä se tuntee olevansa ihan täysi paska, koska ei ole osannut elää ja tehdä niiden neuvojen mukaan. Tai sitten voi vaan kysyä, miten voisin auttaa sinua? Mitä sinä tarvitset? Ja kukaan ei tiedä millasta on elää sinun elämää ja olla sinä. Vaikka luulisi tietävänsä.

Mulla on sellainen "haavepaikka". Se on jossain Lapin erämaassa josta on 100 km lähimpään asutukseen. (vähintään) Sinne vois mennä ja olla siellä yksin. Ehkä korkeintaan jonkun lemmikin kanssa. Olla siellä ilman ihmiskontaktia, somea, kännyköitä, laitteita ja kuunnella tulen rätinää takassa. No joo, onhan se yltiöromanttinen ajatus, ehkä tulisin hulluksi omien ajatusteni kanssa, mut välillä vaan on se olo että vetäydyn erämökkiin kaikkien ihmisten ja asioiden ulottumattomiin kun ei vaan jaksa.

Aina ei vaan jaksa.
Ja sekin on ihan ok.

6 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia. Mä tykkään kovasti puhua, mutta olen huomannut että se estää ajattelun. Olisin parhaimmillani kommunikoidessani ainoastaan kirjoittaen. Mutta kun on niin paljon sanottavaa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks. Tuntu jotennii että pitää saada nuo ajatukset kirjotettua ylös. Pitää sit tasaseen puhua & kirjottaa Maija :D

      Poista
  2. Hienosti osasit pukea sanoiksi lilluvat aatoksesi! Itsekin olen miettinyt paljon tuota pyrkimistä aina milloin mihinkin. Ehkä on parasta vaan olla ja lakata pyrkimästä sinnetännejatuonne. Leppoisaa syksyä sinulle, Reeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jospa sitä huomaa olevansa jo perillä, kun lakkaa pyrkimästä. Hyvää syksyä sinnekin.

      Poista