maanantai 14. joulukuuta 2015

Ajatuksia menneestä ja tulevastakin (sekä oravista)

Maisema meidän keittiön ikkunasta on kuin sarja erilaisia vaihtuvia valokuvia. Tänään kuvassa näkyi samaan aikaan kolme fasaania ruokintapaikalla, sekä uskalias orava, joka kuvia selatessa eteni puusta alas ja pienin loikin nurmikon poikki rohkeasti kohti ruokintapaikkaa. Aika rohkeita kavereita nuo oravat. Välillä kuvassa on pari fasaania, naakka ja harakka laskeutuu pellolle. Toisessa kuvassa taas eri kokoonpano lintuja mukaan lukien närhi. Tykkään hirveästi seurailla eläinten elämää ikkunasta. Mietinkin, että puhelimella saa varsin huonosti zoomattua, joten pitäisi kaivaa digikamera kaapista ja laittaa latinkiin. Voisi koettaa kuvata noita fasaaneja, on ne niin ihastuttavia. Viikonloppuna kuvassa näkyi peräti 5 naarasfasaania ja neljä urosta. Sanoin isännälle "meillä on kanoja sittenkin."

Aina kun luulee, ettei päässä enää voisi olla enempää räkää, tulee toinen päivä ja huomaa, että on ollut väärässä. Ihan törkeä räkätauti päällä ja hyvä kun jaksaa aamukahvia keittää. Ontelot särkee ja... no kuvitelkaa kaikkea kamalaa mitä liittyy tiukkaan flunssaan. En kuvaile enempää.

Löysin puutarhapäiväkirjani, jota olin aloittanut täyttämään silloin kun muutettiin tähän taloon. (2012 syksyllä) Silloin kirjoittelin ahkerasti ekoina vuosina, mutta sitten kirja jäi johonkin pölyttymään ja blogiinhan olen puutarhakuulumiset kirjannut. Kuitenkin oli aika kiva lukea suunnitelmia vuodelle 2013 tai 2014 ja todeta, että suurin osa suunnitelmista on kuin onkin toteutunut! Listalla oli kasvihuonen (done!) kissatarha (done!) ja kasvimaa (done!) ja joitakin kasvitoiveita, jotka nekin suurimmalta osin on tullut hankittua. Laitoin ylös mitä on minäkin vuonna tullut istutettua, jotta voi myöhemmin sitten tarkistella. Ensi vuodelle listasin havukasvien istuttamisen ja ylläpidon. En oikeastaan muuta. On tullut paljonkin istutettua ja laitettua uutta ja kunnostettua vanhaa, nyt olisi aika ehkä ylläpitoon. Reunuksia voisi tietysti aina parantaa, kitkemistä, leikkaamista ja hoitamista piisaa. Ihan hyvällä pössiksellä siis uuteen vuoteen puutarhankin suhteen!

Semmoisia pohdintoja alkuviikkoon!

4 kommenttia:

  1. Onpa hankala flunssa! Toivottavasti saat ne räät pois. Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tiukka tauti taas vaihteeksi! Onneksi on tuo nenäkannu, se helpottaa oloa kummasti. Kiitos!

      Poista
  2. Toivottavasti flunssa hellittää ja voit sitten nauttia joulusta. Lepoa ja paranemista sekä hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa toivon! Kiitos ja sinne myös mukavaa joulun odotusta :)

      Poista