sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Mustikassa

3,6l mustikkaa.

Kävin perjantaina mustikassa. Sateli vähän vettäkin, se ei kyllä ollut mikään uutinen. Sadetakki oli päällä. Ystävän kanssa mentiin hänen mustikkapaikkaansa, joka olikin ihan lähellä ja yhdestä paikasta kerättiin äkkiä tuo sanko täyteen. Hän keräsi minun sankoon! Nyt ne on pakastimessa, vain rasiallisen jätin puuron päälle.  Mustikkaa täytyy hakea vielä lisää, jos jaksaisi sen verran poimia, että riittäisi talveksi. Yksi lomapäivä häämöttää plakkarissa ensi viikolla. Silloin ainakin menen metsään jos ei tule vettä ihan tuhottomasti. Voisi ottaa eväätkin, kahvit termariin.

Marjakausi on alkanut. Vattuja hain aamupuuroon myös pellon perältä. Alkavat olla kypsiä. Tänä vuonna muistan merkata viherherukan pellolta, jotta siirrän oikean pensaan sitten hedelmätarhaan. Vatturyteikössä oli jo kypsiä mustaherukoita. Keräsin niitäkin aamumarjoina. Oli mansikkaa, mustaherukkaa ja vadelmaa.

Eilen jaksoin sen verran vielä, että vedin vesakkoterällä vatukkoon reittejä, jotta marjoille pääsee paremmin. Koiranputki ja nokkonen on valloittanut kaiken. Nyt pitäisi päästä poimimaankin. Vatukossa on lehtokotiloita, eilenkin näin niitä taas. Pitää kai ottaa kaksi ämpäriä, toiseen poimii kotilot ja toiseen vatut?! 


Viikko vielä töitä hautausmaalla. Sitten vielä kuukausi kaupungilla. Turhan rikkonaiseksi meni tämä kesä töiden suhteen, mutta ei voi mitään. Ei ole mennyt tämä kesä niin kuin olisin toivonut, mutta eipä sitä voi etukäteen ennustaa mitä elämässä vastaan tulee. Ensi kesänä aion pitää ainakin lomaa, se on päätetty.


Isäntä teki ihania pähkinälikööri/tummasuklaamuffinsseja aamulla kahvin kaveriksi. Kyllä kelpasi <3 Ehkä saadaan vielä mustikkapiirakkaakin tuoreista mustikoista. Olen keitellyt uudella MochaMasterilla kahvia. Sillä tulee kyllä hyvä kahvi, kuumaa ja tippuu nopeasti. Töissä on vanha keitin, joka tuntuu tiputtavan ikuisuuden. Vaan eipä ole missään ikinä maistunut niin hyvälle kahvi kuin tänä vuonna työmaalla aamupäivän kahvitauolla kun ei ole aamulla syönyt muuta kuin puuron. Elämän pieniä iloja : hyvä kahvi. 

Shrooms?
Käytiin eilen vähän kaupungilla pyörimässä. Jotain pientä tuli ostettua, mutta ei mitään sen isommin. Syötiin ulkona, kierreltiin kaupoilla ja käytiin kahvilassa. Sellaista kivaa pientä irtautumista arjesta. Kotona olisi ollut työt mielessä koko ajan. (no joo, kyllähän minä sitten vielä raivasin iltapäivällä ja pesinpä koneellisen pyykkiäkin) Hyvä välillä irtautua. 

Uuttakin elämää syntyy hautausmaalla.
Jotain tekisi mieli kirjoittaa Nukasta taas. Vaikka en tiedä mitä. Kuitenkin, jotenkin pitää teemaa yllä. Yllättävän nopeasti suru painuu taka-alalle ja jää vain ikävä ja ne muistot. Ihmismieli on kai sopeutuvainen. Nyt eletään taas erilaista aikaa. Elämä muuttuu kokoajan, on aaltoliikettä. Välillä tuntuu, että siinähän vain olet kuin puun lehti ja lillut siellä aallokossa vailla päämäärää ja vailla suuntaa. Säiden armoilla. Niin kai se toisaalta onkin. Pitää vaan luottaa, että tuulet puhaltaa oikeaan suuntaan. Että tulee tyyntäkin. Se siinä kai vaikeinta onkin, luottaminen.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Viikon kuulumiset

Äiti, väsyttää...
Tuntuu kuin meiltä olisi lähtenyt enemmänkin kuin yksi kissa pois. Niin ovat "vaivattomia" ja huomaamattomia nuo muut kissat. Toki Neko kehrää kuin kone ja tunkee hakemaan hellyyttä. Paljon enemmän kuin ennen. Nukan poismeno on vaikuttanut Nekoon positiivisesti. Ennen se lopetti leikkimisenkin kesken, kun Nukka tuli samaa narua metsästämään. Nyt ollaan leikitty monta kertaa Nekon kanssa. Se tykkää kun huiskan piilottaa maton alle. Sitä on niin jännä sieltä koukkia ja välillä Neko syöksyy kokonaan maton alle itsekin.

Yhtenä päivänä kysyin isännältä, että onko meillä kissoja enää ollenkaan. Kaikki oli tarhassa torkuilla. Kolmelle kissalle ruoan laittaminen ei tunnu missään, vaikka nuo syövätkin 3 krt päivässä raakaruokaa. Ja kukaan ei tunge salamannopeasti toisen lautaselle. Outoa on se.

Huomenna tulee viikko täyteen Nukan poismenosta. Niin vähän aikaa vasta. 

Krooooooh.

Mansikkamaa.
 Kuvista voi todistettavasti nähdä, että edes yhtenä iltana on paistanut aurinko... Muutoin onkin ollut kutakuinkin pelkkää sadetta päivästä toiseen. Eipä ole ollut häävit ulkotyöläiselle tämän kesän kelit. Onneksi kaikkeen tottuu. Saappaat, sadetakki - hiki. Näillä mennään.

Hovijasmike kukassa.
Jonakin päivänä olen jaksanut tehdä vähän pihahommiakin. Tohdin ottaa jasmikkeestakin kuvan, kun yhtenä iltana siimailin pihamaalla hyvän tovin. Sain pelastettua luumupuut "pusikosta" ja marjapuskienkin juurilta sain aika paljon siimattua. Kauheasti kaikki rehottaa ja enemmänkin saisi pihassa tehdä, mutta en ole ottanut kauheasti ressiä pihamaasta. Jotain jos ehtii niin se on aina eteenpäin. Jos ei ehdi niin antaa rehottaa. On muuten jopa pari luumuakin kypsymässä tänä vuonna. Mansikoita on tullut joka päivä vähäsen. Etenat tosin vähän verottaa. Kohta alkaa vadelmienkin poiminta. Kun nyt tulis poutaa. Viinimarjoja tulee kivasti, samoin karviaisia. Jos saisi enemmän nyt pakkaseen marjaakin. Mustikkaankin haluaisin mennä. (missä välissä...) 


Luumupuut!
Tomaateissa on raakileita ja samoin kesäkurpitsat kasvaa hyvää vauhtia. Jee. Eilen viritin verkon herneille kasvimaalle, saavat kiipeillä sitä ylös. Vähän oli lehdissä reikiä, joku on käynyt mussuttamassa. Pensaspavut eivät itäneet lainkaan. 

Ainakin kasvihuoneessa kukkii...

Huomenna perjantai. Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Surutyötä

Kulunut viikko on tuntunut yhdeltä elämäni raskaimmalta viikolta. Koko tämä alkukesähän tässä on jo painittu Nukan pissaongelmien kanssa ja yritetty hoitaa kissaa parhaamme mukaan. Kaikki vaihtoehdot mielialalääkettä lukuunottamatta kokeiltiin, kunnes oli pakko vaan ajatella asiaa järjellä. Kissa ei ole terve, kun se pissaa vääriin paikkoihin. En tiedä mikä on sen kivun taso. Kissa on petoeläin, joka piilottaa kipunsa viimeiseen saakka mahdollisimman tarkasti, jottei itse jäisi saaliiksi osoitettuaan olevansa sairas.

On todella raskasta tehdä päätös rakkaan lemmikin lopettamisesta. Se on niin raskas päätös. Vanhan ja sairaan eläimen pois päästäminen tuntuu armeliaalta, mutta kun eläin ei ulospäin vaikkapa eläinlääkärin pöydällä osoita sairautta ja on nuori. Se tuntuu niin pahalta. Onneksi sain tukea päätöksentekoon yhdistykseltä, jonka kautta Nukka meille tuli, mieheltäni, ystäviltäni ja eläinlääkäriltä. Eläinlääkäri oli jotenkin hirmu ihana. Ei nolostunut kyynelistäni, oli nuori mies, kertoili juttuja jalat maassa ja juteltiin. Hän silitti Nukkaa hellästi. Se teki tilanteesta jotenkin helpomman kestää.


Nukka oli minun vauva ja minä olin sen emo. Ei sitä kaikki ymmärrä. Nukan luonteessa oli jotain samaa kuin itsessäni. Minä annoin sille rakkautta ja hoivaa, se antoi minulle luottamuksen ja kiintymyksen. Se oli kakara loppuun saakka. Rasittavuuteen asti se oli jokapaikassa aina mukana. Tunki vessaan, saunaan, oli keittiön pöydällä aina, makasi rinnan päällä kun olin sohvalla. Ja se meni isännän syliin, vieraiden syliin. Oli niin luottavainen ihmistä kohtaan, vaikka emme tienneet sen menneisyydestä ja mitä kaikkea se oli joutunut kokemaan. Ehkäpä ongelmankin juuret olivat juuri siellä elämän alkutaipaleella. Se oli niin ihana ja raivostuttava. Kakara.

Ehkä pahimmalta tuntuu se, että tiedän meidän elämän nyt helpottuvan. Ainainen stressaaminen ja pissojen siivoaminen loppuu. Rauha palaa meidän laumaan. Ei tarvitse jatkuvasti kytätä kissoja sohvan läheisyydessä, ei tutkia seinänvieriä töiden jälkeen ja haistella missä nyt on pissa. Ei tarvitse ostaa lisää hiekkalaatikoita ja varata aikaa jatkuvasti eläinlääkäriin ja kiikuttaa kissaa sinne. Muistaa sulkea huoneiden ovet, ettei pissaa ilmesty uusiin paikkoihin. Pyykätä mattoja ja verhoja. Voimme jopa lähteä joskus jonnekin ja ottaa kissat mukaan, eikä tarvitse pelätä pissaylläreitä uudessa paikassa. Pitää ostaa vähemmän ruokaa, vähemmän hiekkaa, vähemmän lisäravinteita. Pahalta se tuntuu, kun yksi on poissa, meidän elämä on helpompaa. Mutta ikävää se ei lievitä yhtään.

Täällä on niin hiljaista nyt. Rauhallista. Nukka oli aina kaikkialla suuna päänä. Nyt on vaan kolme kissaa jotka hyörii kyllä jaloissa tai penkeillä kun laitan ruokaa, mutta eivät hypi mikroon, pöydälle ja keskelle ruokalautasia yrittäen saada ruokaa mahdollisimman nopeasti. Tämä rauha tuntuu pahalta, koska se tarkoittaa sitä, että yksi on joukosta poissa.

Nuhru ja Misaki haistelivat Nukan koppaa tarkasti kun olin haudannut Nukan vaahteran alle. En tiedä mitä ne tilanteesta ymmärtävät vai ymmärtävätkö. Tuntuu, että Neko on paljon iloisempi. Sen elämänilo oli jotenkin kadoksissa ja se oli erakoituneempi Nukan aikana. Sekin tuntuu pahalta. Lauma on tasapainoisempi ilman Nukkaa.

Tehtiin hauta isännän kanssa ja laitettiin kiviä siihen reunoille. Minä istutin narsissien sipuleita ja ahomansikkaa haudan päälle. Se näkyy keittiön ikkunasta. Osuu silmään erilaisena elementtinä pihassa. Itku tulee, kun ajattelen että Nukka on siellä, kylmässä savimaassa, päällä multaa. Mutta sitten koetan ajatella, ettei se siellä ole. Kuori vaan.

Nukka oli minulle niin rakas. On vaikea hyväksyä, että joku on tässä, ja samana päivänä, häntä ei enää ole. Olkoonkin vain kissa. Nukka oli Kissa. Minun kissani. Minun punainen kollini. Minun sormissani on vielä tuntu korvien pehmeästä karvasta ja muistoissani se Nukan maukaisun ääni, kehräysääni. Se miten se pihisi ja puhisi nukkuessaan. Se oli minulle todella rakas.

Mutta elämä jatkuu. Menen nyt ruokkimaan kolmea kissaammee. Yksi on poissa, mutta kolme on vielä jäljellä. Joskus nekin ovat poissa. Ja joskus poissa olen minä. Ja silti elämä jatkuu.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Hyvästi

<3
                                                
                                                   Nuku hyvin. Sinä olet aina minun sydämessäni.



torstai 2. heinäkuuta 2015

Heinäkuun taitteessa

Mooseksen palava pensas kukkii. Valkoinen ja violetti.

Lempikukkani, tähtiputki.

Näitä hommia piisaa...

Unikon silmä!

Enemmän tätä kiitos.

En ole jaksanut päivittää. Kaikenlaista murhetta on taas pukannut. Nimismies Nukka Puustinen on antibioottikuurilla pissailusta ja taas on tutkittu ja mietitty mikä sen pissailun laukaisee. Ollaan tultu siihen tulokseen, että jotain on tehtävä asialle. Nukka etsii nyt siis hoitopaikkaa/uutta kotia lemmikittömästä, rauhallisesta ympäristöstä. Hoitokokeilulla voisi testata loppuuko pissailu rauhallisemmassa ympäristössä vaiko ei. Jos ei, niin viimeinen vaihtoehto on ajasta ikuisuuteen. Olen jo aloittanut surutyön tästä vaikka se onkin vielä liian aikaista. Kuitenkin Nukkis on luonteeltaan niin ykkönen. Lempeä, hellyydenkipeä, rohkea, ystävällinen. Kaikin puolin hirmu ihana kissa. Toivoisin Nukalle vielä mahdollisuutta. Eihän se kokoaikaa pissaile ja pitkiä pätkiä on mennyt täysin hyvin, mutta yleensä tarhan avautuminen tai joku muu muuttuja laukaisee stressin Nukalla, joka taas oireilee pissailuna. Se kyllä tekee myös hiekkalaatikkoon, mutta välillä tulee muualle.

Töissä on kiireistä ja kuumaa, kotona yritän panostaa lepäämiseen, tosin tänään huhkin pihamaalla pusikoiden ja kukkapenkkien kimpussa. Sain kuin sainkin pari reunusta kuntoon ja aimo kasan rikkaruohoja pois pihamaalta. Nyt on hyvä mieli siitä.

Liljat, mooseksen palavat pensaat, juhannusruusut, kurjenpolvet, akileijat, pähkämöt ja tomaatit ovat kukassa. Lumikärhö tekee valtavasti nuppuja ja näyttääpä kesäkurppakin rupeavan kukkimaan. Satoa odotellessa. Marjojakin näyttäisi tulevan taas ihan reilusti. Jos tänä vuonna ehtisi enemmän poimimaan.

Kesäisistä puuhista sen verran, että talviturkki tuli heitettyä ja ihanien naapureiden kanssa on grillattu muutamia kertoja. Kivaa on ollut se.

Parempaa kesän jatkoa kaikille (minullekin) !