tiistai 27. lokakuuta 2015

Nuhru täällä moi!

Tuolla on naapurin kolli!

Se on tuolla pihalla, mä täällä sisällä lämpimässä...

Laskelmoin tässä et löylyttäisin sen kyllä jos vaan olisin tuolla ulkona nyt...

...mut en mä nyt jaksa. Jospa mamma päästää mut tarhaan niin ärjyn sille sieltä!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tämän päivän puuhat ja kuulumiset

"Tulin vaan kurkkaamaan sua!"

Myrtti on jostain syystä ollut aktiivisempi taas viimeaikoina. Havahduin siihen ajatukseen tuossa, että sehän pitäisi kohta laittaa talvilevolle. Ei millään raaskisi, sitä on niin kiva seurailla. Toinen raukka joutuu kellariin ihan  yksin. :( Talvilevosta on kuitenkin hyötyä viljakäärmeen terveydelle, joten kai meidän on ajateltava Myrtin parasta ja alkaa jäähdyttelemään terraariota. Mutta ensin pitää odottaa kakka. Käärmeet on hienoja lemmikkejä! 

Usvainen aamupäivä.

Tänään sain (ja saatiin) laitettua pihaa vähän talvikuntoon. Haravoin ja leikkelin perennoja ja tyhjensin kasvihuoneesta tomaatinrääteet. Saa talvi tulla kasvihuoneeseenkin. Istutin vielä kuitenkin yhden pallohortensian. Toivottavasti se ehtii juurtua. Katkaisin myös kilpalatvan vaahterasta. Isännän kanssa tehtiin talvisuojaukset luumuille, tammille ja hevoskastanjalle. Vietiin vähän metallin-, ja pahvinkeräykseen kamaa liiteristä. Tuli ulkorakennuksiinkin pikasiivoukset. Kelpaa talven tulla. Hyvä fiilis kun on saanut vähän hommia eteenpäin, vaikka haravointia onkin vielä.  

Sohvaseuruetta.
Olen lueskellut sisustuslehtiä, joita sain kunnon pinkan ystävältäni. Kiva lukea lehtiä pitkästä aikaa. Minulle ei itselle tule mitään lehtiä ja harvoin tulee ostettua kaupasta. Nyt on ihan mukava ottaa lepiä sohvalla ja lueskella ja katsella kuvia. Sinneppä suuntaan nytkin!

Kivaa viikkoa!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Riitteen kirjoma aamu


Olet poissa
mutta yhä elät
käteni arvissa
mieleni kaaoksen keskellä
siellä jossakin


nousen hauraaseen
riitteen kirjomaan aamuun
kuin usvien läpi
unten maasta
kipujen kehtoa keinuttamasta
kohtaammeko?


Ei ole muuta annettu 
kuin  yksi hengenveto
kerrallaan
epätoivoisesti kiskon
ilmaa keuhkohini
eikä kahvikaan
maistu enää samalle. 


Me valvotaan
minä ja kissa.
Kipu jäytää uusia kuvioita 
niin kuin toukka kuoren alle.
Kissaan ei satu
haluan kuvitella
että se tietää
että minuun sattuu.

Kun olen heikoimmillani
ajattelen
että ainakin olen voinut
neljälle kissalle
tarjota paremman elämän
jos en
mitään muuta.

Kissa katsoo minuun
ei se ehkä tiedä
kivustani
mutta on siinä
lämmin, huriseva
kuuntelee.
Ei sen ole kiire
ei se jakele neuvoja
eikä lähde poiskaan.

Me valvotaan,
minä ja kissa.

perjantai 16. lokakuuta 2015

...lisäys edelliseen...


Ainiin ja vielä äskeisen postauksen lisäksi, tässä teille Myrtti. Koska <3

Lilluvat aatokset

Päässä lilluu hajanaisia ajatuksia ja pohdintoja, rykäisen ne nyt tähän. Olen tässä miettiny, että vois lakata pyrkimisen. Tuntuu, että jatkuvasti ihmiset pyrkii johonkin. Pitää pyrkiä parempiin suorituksiin ja laihemmaksi ja lihaksikkaammaksi ja kaikin tavoin "paremmaksi". Kun ei vaan riitä sellaisena, pitää pystyä parempaan, asettaa tavoitteita ja haasteita. Mä ajattelin vaan lopettaa pyrkimisen ja olla vaan. Kattelen tässä syksyä ja lehtiä jotka liihottaa alas puista. Lakkaan pyrkimästä yhtään mihinkään ja katson mihin päädyn sillä tavoin. Jos sitä ehtisi elämään sen yhden hetken kerrallaan, ettei sivuuttaisi nykyisyyttä sen takia, että pitää pyrkiä kaikkialle.

Toisena mietin sitä, että miten sitä ihminen ei osaa olla kiitollinen siitä mitä on, ennen kuin sen menettää. Olen kärsinyt eräänlaista todella elämää rajoittavaa ja tuskallista vaivaa tässä jo yli kuukauden, rampannut tohtorissa ja heittänyt huuleen nappia jos toista. Enpä ole ikinä ollut kiitollinen terveydestä tälläkään osa-alueella, mutta nytpä olisin! Ehkä tästä kun parantuu niin onkin kiitollinen, edes hetken.

Kiitollinen voi olla siitäkin, että saa nukuttua. Tai siitä että on sohva. Tai kahvista. Tai siitä että osaa kirjottaa. Jaloista, liikuntakyvystä. Auringonpaisteesta. Kyvystä kokea iloa ja surua. Tuulesta. On paljon mistä voi olla kiitollinen ja mikä on hyvää.

Sitäkin olen ajatellu, että ihmisten pitää saada jatkuvasti kertoo mitä ne on mieltä jostain. Kaikkeen informaatiotulvaan turtuu, ei vaan jaksa enää. En tiedä onko se jotain erityisherkkyyttä, mutta en jaksa kuulla enää yhtäkään mielipidettä enkä perustelua sille, miksi se mielipide juuri on oikea. Mä vaan nyt oon. Enkä tiedä mitä mieltä olisin tästä ja tuosta. Oon vaan ja silitän kissaa. Välillä katson lasin läpi käärmettä terraariossa ja se tuo mulle iloa. Olemassaolollaan.

Ja vielä sitäkin olen ajatellu, että ihmiset haluaa aina ratkaista toisten ongelmat ja näkee mikä olis toiselle parasta. Vaikka ei ne voi tietää oikeesti. Voi ehkä ajatella, mikä olis toiselle parasta, mutta se ei välttämättä ole. "Minäpä teen näin, kun kuitenkin tiedän että tämä on toiselle hyväksi." Ja tietämättään voi tehdä pelkkää hallaa toiselle. Silloin se on itsekyyttä: tehdä jotain minkä itse kuvittelee olevan hyväksi, vaikka ei tiedä mitä toinen tarvitsee ja haluaa. Tuleekin siinä täyttäneeksi omaa tarvettaan olla hyödyllinen. Voisiko vaikka kysyä ennen kuin tekee/toimii/tyrkyttää?

Joskus sekin riittäisi kun kuuntelisi eikä latelisi niitä hyviä neuvoja niin, että se joka on murheestaan koettanut kertoa, tukahtuu niiden neuvojen alle ilman että on saanut purkaa sydäntään ja kokea, että joku edes kuuntelee. Ehkä se tuntee olevansa ihan täysi paska, koska ei ole osannut elää ja tehdä niiden neuvojen mukaan. Tai sitten voi vaan kysyä, miten voisin auttaa sinua? Mitä sinä tarvitset? Ja kukaan ei tiedä millasta on elää sinun elämää ja olla sinä. Vaikka luulisi tietävänsä.

Mulla on sellainen "haavepaikka". Se on jossain Lapin erämaassa josta on 100 km lähimpään asutukseen. (vähintään) Sinne vois mennä ja olla siellä yksin. Ehkä korkeintaan jonkun lemmikin kanssa. Olla siellä ilman ihmiskontaktia, somea, kännyköitä, laitteita ja kuunnella tulen rätinää takassa. No joo, onhan se yltiöromanttinen ajatus, ehkä tulisin hulluksi omien ajatusteni kanssa, mut välillä vaan on se olo että vetäydyn erämökkiin kaikkien ihmisten ja asioiden ulottumattomiin kun ei vaan jaksa.

Aina ei vaan jaksa.
Ja sekin on ihan ok.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Mummukka ulkoilee

"Yleensä mä oon tuolla sisäpuolella mut hähää! Nyt en ookaan!"

"Viipotan tuonne hirveesti!"

"Rapsahti. Mikä se oli?"

"Nää lehdet rapisee. Meenkin tohon suuntaan..."

"Mitäs tuolla oikeen on?! Varmaan siellä on hiirenpesä ainaski. "

"Kyllä se syksy on. Lehdet tippuu. Ja naakat vinkuu."

"Ai kauhee ku sukatkin kastui!"
Ja sitten sisälle lämmittelemään ja niitä sukkia kuivattelemaan :)