perjantai 30. joulukuuta 2016

Liikaa aikaa

Piti tehdä joulubloggaus mutta en tehnyt. Jotakin jäi luonnoksiin roikkumaan julkaisematta. Miten joulu meni? Haimme kuusen, oli vähän paketteja, söimme hyvin, ruoat onnistuivat tänä vuonna mainiosti eikä jäänyt hirveästi yli. Isännän porukat kävivät joulupäivänä syömässä, sekin oli kiva. Kinkku onnistui hyvin ja lopun sain upotettua kätevästi hernekeittoon, perinteisesti. Kärsin lonkkakivuista, mikä ei ollut kiva. Nyt kärsin liiallisesta vapaa-ajasta joka aiheuttaa liikaa ajatuksia päähän joka aiheuttaa ahdistusta. (liikaa aikaa murehtia kaikkea epärealistista) Joka joulu sama juttu. Vapaa-aikaa toivoo ja odottaa kuin kuuta nousevaa, sitten kun on puoli päivää löhönnyt sohvalla toteaa, ettei tämä ollutkaan minun juttuni. Tarvitsen tekemistä, eikä siihen helpota autottomuus. Raskausvaivat ovat olleet jonkin verran rajoitteena liikkumiselle (lonkka) joten kävellenkään ei pääse kovin pitkälle. Yhtenä päivänä sain auton käyttöön ja silloin kävin tekemässä savitöitä työmaalla. Ihan kivaa oli sekin, tehdä vaihteeksi jotain ihan itselle ja omasta inspiraatiosta.

Olen nyt suunnitellut aika paljon tehtäviä ja tunteja keväälle, jotta työt menisivät kivemmin ja olisi ideoita mistä ammentaa. Paljon on työtä tuntien suunnittelussa ja jotenkin sitä omat vajavuutensa tajuaa vahvasti, ne heikot kohdat, joissa tarvitsisi kehittyä ja osata paremmin. Toisaalta taas, ehkä voi kehittyä mutta ehkä voi ammentaa enemmän siitä mitä osaa eikä ainakaan vähätellä sitä. Vaikeaa. Tarvitseeko myöskään kaikkea osata? Sitäkin olen miettinyt viimeaikoina. Kuitenkin, tulosta on tullut ja olen saanut paljon tehtäviä valmiiksi, joista on varmasti hyötyä tulevillekin vuosille! Myös taannoinen koulutus materiaalien toimittajaltamme oli aivan huippu, siellä sai tutustua uusiin materiaaleihin ja niiden käyttöön. On kyllä hyvä fiilis siitä, että olen saanut tehtyä suunnittelua. Se on ollut itselle vaikeaa.

Kun jo nyt on aika valas olo, niin mitenköhän valas sitä on toukokuussa. Maha kasvaa tasaiseen tahtiin ja ihmettelen tässä vaan kaikenmoisia oloja ja vaivoja. En ole koskaan painanut niin paljon kuin nyt, vaikka painonnousu onkin ollut ihan normaalin rajoissa. Oikea lonkka on tosiaan vaivannut, epäilen kyllä siinä vanhaa kunnon iskiasta kun löytyi kipeä hermo. Kylmäpussia ja lepoa lähinnä nyt siihen. On se jo aika paljon helpottanut niiltä päiviltä, kun en saanut sukkaa jalkaan. Uusimpana ihanuutena levottomat jalat, joskaan ei ole vielä kovin paha mutta varsin outo vaiva sekin. Siis yleensä nukahtaessa tuleva pakonomainen tarve liikuttaa jalkoja. Sellaista kihelmöintiä jalkapohjissa, "levottomuutta". Niskahartiat on myös aika jumissa ja niitä olen koittanut hieroa iltaisin ja tehdä liikkeitä että saisi veren kiertämään. Kaurapussi on myös kiva kaveri. Jos pitää jotain positiivista tästä repiä niin pahoinvointi on helpottanut enkä edes oksentanut kertaakaan. Tähän asti siis suht vähällä kuitekin selvitty. Rakenneultrakin lähenee, vielä pari vkoa ja sitten nähdään taas mitä siellä on kehittymässä. Se kyllä jännittää kovasti myös. Aika menee hurjan äkkiä! Yritän myös nauttia tästä ajasta vaikka aika paljon tässä on ollut niitä pelkojakin. Ehkä se kuuluu asiaan. Iso elämänmuutos tulossa. Väkisinkin mietityttää että miten sitä osaa ja pärjää ja jaksaa ja selviää. Sitten sen näkee. Päivä kerrallaan...

Eilen pakottauduin pienelle sauvakävelylenkille kun pää tuntui kipeältä ja ärsyynnyin sakoista, jotka peltipoliisi lähetti. Vaikken pitkää lenkkiä uskaltanut lonkan takia, niin kyllä se vaan hyvää teki. Olen yrittänyt joka päivä käydä pihalla edes vähän, vaikka toisinaan kehtuuttaa niin paljon. Musta maa ja tympeät säät ei ole houkutelleet. Vaikka kyllä tässä yksi päivä aurinkokin paistoi.

Meille on kummipoika tulossa viikoksi hoitoon ja kyläilemään. Autottomuus hiukan rajoittaa meidän puuhailua, mutta eiköhän keksitä kaikkea kivaa täällä kotosallakin. Olin suunnitellut ainakin askartelua ja taiteilua tietysti. Kummipoika on myös hyvä testihenkilö kurssisuunnitelmilleni! Voinkin toteuttaa tehtäviäni hänellä ja arvioida sopiiko tehtävät eskari-ikäiselle vai vanhemmille. Hahaa! Ovela suunnitelma! Ehkä voitaisiin leipoakin jotakin yhdessä. Jonkinlaista eräilyä olisi kiva harrastaa, jos ei muuta niin makkaranpaistoa pellolla ainaskin. Tulee varmasti kiva viikko :)  

Nekon kanssa käytiin joulupäivänä valjastelemassa pihalla. Mummeli oli ensin intoa piukassa ja paineli huurteisella nurmikolla menemään. Sitten aika nopeasti taisi tulla tassujen kylmä ja Neko meni ovelle ja pyysi sisälle. Fiksu katti. Kissat on viettäneet aikaa olohuoneeseen sijoitetussa pahvilaatikossa. Se on ollut ihan joulun ykköslahja. Pahviloota. Siellä nukkuu joku kokoajan. Jos Nuhru lähtee, Misaki painuu tilalle. Sitten mummo. Eilen kammattiin kaikki kissat, varsinkin mummukka oli kampaamisen tarpeessa. Sillä kun on tuo pitempi turkki joka nöyhtääntyy takuille helpommin. Aika tollot lähtikin taas karvaa. Muutoin kissat on voineet hyvin pientä talvitylsistymistä lukuunottamatta. Ehkä päästän kissat taas piipahtamaan tarhaan tänään. Ei ne siellä kauaa viihdy kun on kylmää, mutta haluavat käydä tsekkaamassa. 

No sellainen ajatusvyöry tälläkertaa. 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE <3 Saakoon se olla aivan ässä jokaisen elämässä. Meillä se tulee olemaan ainakin ikimuistoinen!

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Möykkyspallo


Heippa. 

Meille tulee vauva. Laskettu aika on toukokuun lopussa. Tässä viime kuukaudet koitettu sisäistää tätä asiaa ja ajatusta, että meistä tulee äiti ja isä. Aika hurjaa se on. Ultran jälkeen on jo uskaltanut ajatella jotain positiivisiakin, alkuun olin tosi varovainen. Jotenkin vahvana mulla oli ajatus, että miksi me saataisiin terve lapsi tai miksi juuri meillä onnistuisi, jos jollakulla muulla menee kesken tai tulee jotakin. Että miksi me oltaisiin ne onnellisten tähtien alla olevat? Ajattelin, että se on realismia, siskot sanoi että realismia on optimismi kun lähtökohdat on hyvät. Ei periytyviä sairauksia, en tupakoi/ käytä päihteitä, ei ole ylipainoa, liikun ja syön hyvin, siskoilla terveet lapset yms. Jouduin nöyrtymään, pessimismi vie ilon. Minulla on taipumusta murehtimiseen, sen tiedostaen hyvä mennä päivä kerrallaan eteenpäin. 

Jotenkin vähän pelotti myös julkaista sosiaaliseen mediaan. Tietysti mikään pakko ei ollut, mutta sitten haluttiinkin. Ajattelin, että jos meneekin kesken tai tulee jotain. Mutta sekin on elämää, jos niin kävisi. Ei sitä tarvitsisi hävetä tai häveten ajatella. Silloinhan sitä ihmisten tukea tarvitseekin. Miksi me suomalaiset (karkea yleistys) halutaan surra ja murehtia yksin, eikä nähdä ketään, silloin kun tuska on suurin? Eikö se puolittuisi jos olisi joku, siinä vaan? Ollaanko me "kell onni on, onnen kätkeköön"- kansaa? Vai jaettu ilo, kaksinkertainen ilo? Häkellyttävän paljon onnitteluja ja ihania viestejä tullut ihmisiltä. Ja ihan ovelle saakka on kannettu äitiyshousua ja leikkikaarta! Huippua sekin. Ollaan saatu jo tosi paljon lahjoituksena vaatetta ja tarviketta vauvalle. Oon huippukiitollinen kaikista! Jos tuon kaiken olisi joutunut ostamaan, olisi se aika tikki ollutkin taloudellisesti. Kiitos ihanat <3 

Minua on puhutellut Johanneksen evankeliumin sana: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta." Meille on annettu, enemmän kuin on voinut toivoa. Vaikeuksienkin kautta, niidenkin hetkien kautta, kun on tuntunut että elämä musertuu päälle. Jotenkin tuntuu, että Jumala on tyhjentänyt mun maljan pohjamutia myöten niin, ettei mulla ole ollut mitään mistä pitää kiinni tai mitään annettavaa kenellekään, sen jälkeen se malja on pyyhitty puhtaaksi ja sitten Hän on halunnut täyttää sen jollakin ihan muulla. Miksi? Koska olemustaan hän ei voi kieltää. Joka kerta kun likaisin saappain tulen Herrani eteen ja sanon, että eipä menny niinku Strömsössä, hän sanoo että Tule. Ei ruoski, eikä käske pois. Jotenkin sitäkin oon ajatellut, että olenko valmis ottamaan Herrani kädestä myös hyvän? Rohkenenko omistaa lupaukset ja sen kaiken hyvän itselleni, mitä hän haluaa myös antaa? Tällä historialla ja mentaliteetillä on helpompi ajatella, että sitä tää uskonelämä (ja elämä ylipäänsä) on upottavassa suossa tarpomista loppuun asti, että just ja just autetaan nenä pysymään siinä pinnan yläpuolella. Ehkä se ei ole niin, vaan minun pitää myös uskoa se hyvä itselleni todeksi. Niistä vaikeimmista jutuista on puristunut esiin jotakin parempaa. Masennuksen kautta on ollut pakko työstää omaa ajatusmaailmaa ja omaa parisuhdetta. Pakko ollut puhua niistä raadollisimmista ajatuksista ja tunteista puolisolle. Sitä kautta onkin saaanut parisuhteessa tulla lähemmäs toista. Ihan sydämelle asti. Ei teeskentelyä kun oikeaa yhteyttä.

Nyt on tilanne taas ihan uusi. Uutta elämää kehittyy siellä salassa. Siellä sitä punotaan valmiiksi. Sekin on osittain uskon asia vaikka Suomessa onkin törkeän hyvä neuvola ja sairaanhoito. Ollaan jo nähty ja kultu elämän alku. Mutta silti, se vaatii uskoa, että kaikki menisi hyvin. Läheisten rukouksia. On tää elämä vaan aikamoinen mysteeri. 

Tädille terkut, että kohta sitä tarvitaan kastemekon kirjailijaa! :) Siskon pojan nimi puuttuu vielä ja sittenhän siihen jos Luoja suo, kesällä lisätään "Möykkyspallo."

Ihanaa joulun odotusta kaikille, meille Möykkysenkin odotusta. 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pimeys, paketointi, hyvä ruoka


Plääh. Pimeys. Se alkaa tuntua jotenkin painostavana. Laittelin tänään kolmiokyntteliköt ikkunoihin. Havupalloon ripustin valot, se roikkuu tuossa ulko-oven vieressä. Naapureilla on ihania jouluvaloja pihalla, ne piristää. Meidän ulkojouluvalot on vaiheessa edelleen. Saattavat olla vaiheessa joulun ylikin seuraavaan jouluun saakka. Mene ja tiedä!

Kuvat on vanhoja, ylin muistaakseni viime vuodelta. Eipä ole lunta ollut tuonkaan kuvan ottamisen aikaan. Miltei jopa keväinen valo kuvassa.
 

Lumesta voi vain haaveilla. Yöllä oli satanut joku hyhmä maahan niin, että joutui autoa vähän raappaamaan. Se kun oli pihalla yön yli vaihteeksi. Minulla oli töitä tänään, joulukurssin lasitukset. Onneksi ei ollut pitkä päivä. Vielä olisi kotihommia tehtävänä mutta motivaatio on vähän nollassa... Josko linnuille saisi vietyä siemeniä. Ovat jo nokkineet kaikki talipallot. Jos pysyisi pakkasen puolella niin olisi kivempi ruokkia, eikä automaatit lilluisi vedestä myöskään.  Jotenkin ei ole tuntunut ensimmäiseltä adventilta, enkä tietysti päässyt kirkkoonkaan kun olin töissä. Siellä on laulettu hoosianna tänään.

Tätä valkoista ilmiötä kaivattaisiin....

Laittelin vähän joululahjoja paketteihin. Koetan aina tehdä jotain kierrätyslahjoja tai paketoida lahjat kierrätyspapereihin, paperikasseihin, mainoskasseihin, lehtien sivuihin yms. Käytän nauhoja uudelleen ja keksin koristeita kakkupapereista jne. Olen huono paketoimaan tavan paperilla eikä meillä ikinä ole teippiä (paitsi ehkä just nyt sattumalta olisi) ja lahjapaperivuoret on aika ärsyttäviä, vaikka varsinkin lapsille on kiva, kun saavat avata paketteja. 

Toivoin eilen isännältä kasvislasagnea ruoaksi. Hän osaa tehdä niiiiin hyvää lasagnea. No, tehtiin yhdessä, koska resepti on aika isotöinen. Oli herkkua. Jälkkäriksi väsättiin mutakakku piparkakkutwistillä. (onpa muuten ärsyttävä sana, twist, jollakin twistillä jotakin...) ja vaniljajäätelöä. Oli kyllä hyvää. Vähän vaihtelua perus mutakakkuun. Sopii jouluunkin. 

Eihän tässä muuta. Vääntäydyn lintujen ruokinta-automaateille. 

IHANAA ENSIMMÄISTÄ ADVENTTIA <3

perjantai 18. marraskuuta 2016

Päivän kuumottavin kysymys: riisipuuro - jälkiruoka vai lounas?

Tykkään riisipuurosta, joskin vasta viimeaikoina olen ruvennut keittelemään sitä enemmän. Aiemmin sain vatsanpuruja riisipuurosta (en kyllä tiedä miksi...) joten sitä ei usein tullut syötyä. Nyt olen todennut, kun kaapissa ei ole mitään muuta kuin maitoa, niin on oivallista keittää riisipuuroa. Tosin isännän mielestä riisipuuro on jälkiruokaa. Jälkiruokaa! Mitä ihmettä! Olen vakuuttunut siitä, että se on ruokaa. Ainakin lounasta jos ei muuta. Mitä mieltä te olette?

Sehän juontaa juurensa kotikasvatuksesta. Jos on aina ollut riisipuuroa ja kiisseliä jälkiruokana, niin onhan se silloin jälkiruokaa. Meillä oli riisipuuroa muistaakseni jouluisin, mutta ei juuri muulloin. Eksän porukoilla keiteltiin riisipuuroa suurena herkkuna viikonloppuaamuisin. Piti piilottaa jäljet, jos kaikki perheenjäsenet ei olleet paikalla ja saaneet puuroa. Hassua.

Lumet on täältä sulaneet parissa päivässä pois ja ulkona on inha loska ja kylmyys. Kävin laitattamassa suutarilla nastat vanhojen kenkien pohjiin. Eipähän lennä turvalleen tänä talvena, toivottavasti. En ole vielä testannut kylläkään millaista on kävellä nastojen kanssa pidempää matkaa. Työmatkani on n. 4 km ja sen joudun kävelemään paristi viikkoon, kun ei ole autoa käytössä itsellä. Hyvä lenkki, mutta kengät pitää olla hyvät. No, nyt nastoja ei tarvita kun lumi lähti ja jääkin teiltä jo kokonaan. No, ehkä se talvi tulee takaisin tännekin. Mieluusti olisin pitänyt pikkupakkaset!

Tänään minulla on vapaapäivä. Pitäisi kyllä siivota ja puuhailla yhdistysasioita. Katsotaan toimerrunko ensinnä mainittuun... Minulla on suunnilleen koko syksyn ollut nuha. Olen ajatellut sen johtuvan pölystä, mutta yleensä nuha on helpottanut siivouksella, tällä kertaa ei ole. En sitten tiedä onko se kelit ja kosteus vai itiöt vai mitä tuolla pihalla lentelee. Vai kissankarvat. Mene ja tiedä. No, olkkarin matosta näkee hyvin millon tarttis siivota! Ostin uuden maton josta ei lähde dynamiitillakaan kissankarva. Nykyisellä imurilla joutuu raastamaan mattoa ja nyppimään karvapallot imurin suulakkeesta joka vedon jälkeen. Hieman rasittavaa! Toisella suulakkeella lähtee vähän paremmin. Ja pari pvää niin matto on ihan hirveän näköinen taas. Sitä tää on, eläintaloudessa eläminen. Aina on karvaa tai kissanhiekkaa jossain. Tai parhaimmassa tapauksessa vähän veritahroja keittiön lattialla. Possun sydän. Say no more. En ole mikään himosiivooja vaikka kyllä tarvittaessa siivoan tarmokkaastikin. 

Kuuntelen joululauluja <3 


lauantai 12. marraskuuta 2016

Lauantaina kierrätystä ja talvisuojausta

Noniin. Sain tien puolelle pötkön talipalloja roikkumaan (laitoin metalliverkkoon, ettei harakat ja muut vie palloja mennessään) ja lintujen ruokinta-automaatin. Sinitiaiset ja varpuset on kovasti jo käyneet. Huvitti kun isäntä tänään vihdoin korjasi sen oravan ruokinta-automaatin kannen, orava oli jo ehtinyt paristi käydä kannettomalla automaatilla ja nyt oli tullut kansi. Parka kiersi ja kiersi pyttyä ja ihmetteli että kyllä tänne aiemmin pääsi! Että mikä nyt maksaa kun ei pääsekään! Sitten se luovutti ja meni fasaanien ruokintapaikalle. No, kai se hoksaa, että luukku pitää työntää päällä auki ja siemenet ja pähkinät on sisällä! Hassu. 

Saatiin jopa tälleen viime tipassa suojattua luumupuutkin jäniksiltä. Pensasmustikat ja tammet on vielä suojaamatta, paitsi rungonsuojat on tammissa. Meinasin vaan kolata lunta mustikoiden päälle (jos sitä tulee) ja toivoa parasta. Olen aika huono tässä talvisuojauksessa. Sain sentään koristeomenapuun suojattua ja pilvikirsikkaankin laitoin verkon, vaikka en tiedä söisikö jänikset edes sitä. Onpahan varman päälle. 

Vietiin tänään metallin keräykseen vanhat kolat ja yksi vääntynyt lapio ja muuta metallikamaa. Ja käytiin ostamassa jatkovarrella oleva kola! Nyt kelpaa isännänkin kolailla jos vaan tulee lunta. Ei valita enää, että selkä tulee kipeäksi kun saa varren säädettyä haluamaansa kokoon. Kola maksoi melkein 80e, aika tyyris, mutta niin kai ne on. 

Jotenkin hyvä fiilis tulee, kun saa jotain hommia tehtyä, jotka on lojuneet pitkän aikaa. Vaikka olisivat miten pieniä. Sain ostettua tuikkuja kaupasta, kun olivat loppuneet. Nyt on myös tynnyri eteisessä ja pannuhuoneessa linnun siemenille. Eteisen tynnyrii teinkin jo hyvän sekoituksen kauroista ja auringonkukansiemenistä. Pannuhuoneen pömpeli on vielä tsekkaamatta, siellä saattaa olla viimevuotista siementä jäljellä. Pannuhuoneesta on lyhyempi matka tuonne tien puolen automaatille, niin siksi säilytän siellä siemeniä. Kiva kun on toimivat systeemit, niin ei jää lintujen ruokkiminen siitä kiinni, että olisi hankalasti säkit ja siemenet asemoitu. 

Aiemmin mainitsin, että ryhdyimme isännän kanssa putsaamaan ulkorakennuksen yläkerran lattiaa, siellä kun on olkea ja kaikkea epämääräistä styroxinpalaa yms. Puupinon päällä on ollut kattona vain heinäseipäitä ja se vanha peiliovi. Otettiin se joitain kuukausia sitten auki ja pappa kävi sitten tekemässä lankkulattian siihen päälle. Nyt uskaltaa liikkua siellä päällä ja saa varastoitua tavaraa siistimmin. Eteenpäin sekin homma! Ei siinä kyllä kauaa mennyt, kun pappa lattian tekaisi. Verissä nuo puuhommat. Minä vaan ojentelin lankkuja ja katselin homman etenemistä.

Tehtiin tänään viikonloppuherkkuna hampurilaisia isännän kanssa. Oltiin laiskoja ja ostettiin valmiit sämpylät ja pihvit, paistettiin sipulirenkaita ja pekonia, oli salaattia ja tomaattia ja majoneesi yms hyvää välissä. Olikin herkkua pitkästä aikaa. Saa hyvää kun itse tekee, vaikka ei nyt alusta asti kaikkea itse väsättykään tällä kertaa. Ostetiin glögiäkin ja tein niitä joulutorttuja kotosallakin. Nam.

Meinaan lähteä tänään seurakuntaan katsomaan musiikkiesitystä ja näkee siellä ystäviäkin. Vähän jotain menoa viikonlopulle ja sosiaalistakin. Kiva niin. 

Kivaa viikonlopun jatkoa!


torstai 10. marraskuuta 2016

Joulufiilistä jo

Heipparallaa pitkästä aikaa taas.

Saatiin Satakuntaankin jonkinlaista "lunta" tai paremminkin hyhmä maahan. Ei tuo vielä ruohonkorsia kokonaan peitä, mutta valkaisee se vähän. Olen ollut tyytyväinen pakkaseen ja luntakin voisi tulla lisää. Ihanaa kun valostuu eikä ole loskaa! Antaisi vähän intoa liikkua ulkonakin enemmän. 

Laitoin eilen ensimmäiset lintujen talviruoat tarjolle. Näin varmaan viikko takaperin ensimmäiset fasaanit pihapiirissä. Yksi ukko ja kolme akkaa ja myöhemmin näin ukkojoukon, jossa oli kolme kukkoa. Jee! Jotenkin joka vuosi ilahduttaa ihan hirveästi, että ne tulee. Onhan ne vähentyneet meidän tässä asumisen aikana. Ekana vuonna taisi olla peräti 11 fasaania parhaimmillaan, sen jälkeen en ole moisia laumoja nähnyt. Ehkä viitisen fasaania maksimissaan kerrallaan. No kuitenkin, joka vuosi vähän huoli puserossa, että tuleeko ne? Tuleeko ne varmasti? No, tulee ne! Kiikutin nokkakärryillä vähän kovia kokeneen (lautoja hieman irronnut katosta ja uudelleen ruuvailtu) ruokintapömpelin paikalleen. Vanha parvekelaatikko, jossa ruoat oli, oli mennyt rikki ja toinen jonka löysin, ei mahtunut pituudesta paikalleen. Laitoin sitten vain pari keraamista pyttyä täyteen ruokaa näin hätävarana. Tintit on ainakin jo käyneet napsimassa. Toivottavasti ne fasaanitkin löytää uudelleen paikalle. Täytin myös oravan ruokintapömpelin, josta on katto irti. Pitäisi korjata. Aika halpis se "pytty" oli muutenkin. No, tintitkin saa käydä hakemassa siitä siemeniä jos kattoa ei saa paikalleen. 

Ostin myös säkin talipalloja Lidlistä. Sieltä löytyi verkottomia palloja, mikä oli hyvä juttu. Pujottelen niitä telineeseen ja laitan tarjolle. Tien puolen ruokintaa en ole vielä avannut, mutta kunhan tässä toimertuu. Pitäisi siemenetkin asemoida jotenkin järkevästi eteiseen ja pannuhuoneeseen, että saa kätevästi haettua niitä. Onhan tässä lintujen talviruokinnassa oma vaivansa, mutta kiva sitten katsella kun porukka löytää ruokintapaikoille ja seurailla lajeja. 

Minulla on ollut joulufiilis jo vähän aikaa. Kavereiden kanssa tehtiin joulutorttuja ja fiilisteltiin jo vähän. Kotona laitoin eilen joulutähden ikkunaan ja ripustin tunnelmavalot kirjahyllyyn työhuoneeseen. Ulkovalot on vielä laittamatta/hankkimatta, kun osa oli mennyt rikki. Ainakin tuohon ovensuuhun olisi kiva saada joku valosarja, olisi sitten vähän valoisampaa kun tulee pimeällä kotiin ja jos ei ole valoja päällä. Osuu avainkin lukon reikään paremmin. Tekisi mieli väsäillä havukransseja ja oppilaiden kanssa tehtiin hauskat kuuset eilen työmaalla askarrellen. Leipoakin huvittaisi, vaikken oikein mikään jauhopeukalo olekaan.

Pitäisi hakea myös uusi lumikola kaupasta. Meillä on isännälle auttamatta aivan liian lyhytkahvainen (voiko niin sanoa... mikä on lumikolan kahva... sanka? Varsi...? No se mistä pidetään kiinni!) lumikola ja muutenkin parhaat päivänsä jo nähnyt. 

Eipä täällä sen kummempia, joulua kohti mennään. Kivaa keskiviikkoa!

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kuhinaa pihamaalla

Katselin ikkunasta mun vakituiselta "kyttäyspaikalta" lintujen puuhia pihalla. Meillä on iso pihlaja tuossa tien puolella ja vielä parissa muussakin kohtaa tontilla. Ne ovat houkutelleet parvittain räkättirastaita ja punakylkirastaita tontille. Rupesin oikein seuraamaan noita rastaiden puuhia. Ne on aika elämäniloisia ja vilkkaita. Hypähtelevät ja pörhistelevät, roikkuvat oksista ja napsivat pihlajanmarjoja, kylpevät lätäköissä antaumuksella ja pomppivat sinne tänne. Välillä ajavat toisiaan takaa huimaa vauhtia. Osaisipa itsekin sadepäivistä nauttia samalla tavalla! 

En ole ennen erottanut punakylkirastasta ja räkättirastasta. Nyt vaan rupesin katselemaan, että eiväthän nuo kaikki olekaan saman näköisiä. Vilahtipa kuvassa kottarainen ja mustarastaskin. Mustarastaat tykkää omenoista ja nokkivat niitä. Ehkä muutkin rastaat. 

En muistanut miten kivaa on bongailla lintuja ikkunasta. Suunnittelin jo talviruokintapaikkaa ja mietin miten voisin sitä kehittää vielä paremmaksi ja toimivammaksi linnuille. Onneksi vieressä kasvavat syreenit on kasvaneet aika tavalla, antavat suojaa lintuje käydä ruokintapaikalla. Istutin toiselle puolelle sen kuutamohortensian josta pitäisi tulla toista metriä pitkä! Sitten piisaa suojaa. Ihan lintuja ajattelin kun istutin. 

Harmittelin, että digikamerastani on laturi hukassa. Olisi ollut kiva zoomailla kylpeviä rastaita ja ottaa kuvia. Jotenkin niin ihanan vilkasta ja elämäniloista meininkiä noilla. Puhelimella ei zoomailu onnistu millään. Nautin vaan silmilläni esityksestä. Jospa sitä itsekin saappaat jalkaan ja lätsyttelisi lätäköiden läpi kun menen töihin? Jos näette jonkun aikuisen kadulla tekemässä niin, niin voi olla että se olen minä 8) 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Alivireestä irti

Olen päässyt vähän jonkinsorttisesta aliviretilasta eroon. Oon miettinyt ylipäänsä murehtimista viime aikoina ja todennut, että murehdin liikaa kaikkea ja se vie elämästä ilon. Lepokaan ei ole lepoa, jos murehtii. Eikä tekemisestä saa iloa, jos tekee väkipakolla. Onneksi tulee oivalluksia, joitten kautta sitten voi päästä eteenpäin asioissa. 

Olen tehnyt syystöitä pihamaalla ja vähäsen vain harmitellut sitä, että miksi se tekemisinto on nyt löytynyt, eikä kesällä kun olisi tarvinnut. No toki näin syksylläkin tekemistä piisaa paljon. Tänään ajelin nurtsit ja haravoin lehtiä. Kompostitkin sain tässä viikko takaperin tyhjennettyä, nyt voi talvi sen puoleen tulla. Ensi vuonna pitäisi olla todella hyvää multaa kakkoskompostissa. Kippasin ykkösestä kakkoseen kompostin ja väliin aina lehtiä. Hienosti vajui ja nousi kuumuutta, pöhisköön siinä vielä. Innostuin jopa torjumaan vähän lehtokotiloitakin. Voisivat kyllä pysytellä pois kasvimaalta, se olisi kiva. Pitäisi saada vielä oksa/puutavarakuorma tontilta veks. Siivottiin toissa viikonloppuna liiteri isännän kanssa ja sirkkelöitiin hukkalautoja ynnä muuta puutavaraa saunan pesään sopiviksi. Paljon tuli sellaista kamaa vastaan, josta pitäisi päästä eroon. Vanhat kaninkopit, sohvanrämä, pari sängyn vanhaa runkoa... Tulisi tilaa ulkorakennukseenkin. Peräkärryttömänä ja peräkoukuttomana nämä siirrot vaan on aina niin hakalia. Joutuu vaivaamaan tuttuja. Ehkä joskus meilläkin on auto, jossa on peräkoukku ja sitten voi hommata kärrynkin. Olisi kätevää se.

Alettiin fiksaamaan ulkorakennuksen lattiaa. Siinä on meidän puukasan yläpuolella ollut vain heinäseipäitä, joiden päällä vanha peiliovi ja jotain pahvihässäkää lattiana. Siitä olen monesti yli loikkinut vähän henkeni kaupalla. Käärittiin pahvi veke kokonaan ja nostettiin peiliovi turvaan (siitä saisi tuunattua hienon pöydän vaikkapa, sitä ei viedä lämmölle!) nyt lattia on auki ja heinäseipäät pelastetaan tietysti myös tuunaus/ askartelukäyttöön. Sitten voikin laudoittaa lattian. Pikkuhiljaa, saas nähdä edistyykö projekti ennen talvea. 

Hieno ilma ulkona! Aurinko paistaa, tosin aamusta oli vain pari astetta lämmintä. Kylmä yö ollut. 

Nyt kahvin keittoon ja sitä kautta työmaalle. 

Kivaa viikon jatkoa kaikille :)

perjantai 16. syyskuuta 2016

Syystöitä pihamaalla ja kissojen kuulumiset

Eilen kuvia, tänään sanoja. 

Lehtiä on alkanut tippua puista. Ei vielä paljon, mutta silleen, että haravaa saa jo heilutella. Se on ihan kivaa, tykkään haravoinnista. Olen vähän mietiskellyt, että mitä sitä tekisi kaikille lehdille. Aikaisempina vuosina ollaan kipattu tuonne pellon "perälle" ja hyvin ovat sinne maatuneet. Nyt sieltäkin on nurmikko leikattu lyhyeksi (eihän se tietysti mitään haittaa) ja ollaan koitettu pitää koko peltoa hoidettuna alueena niiton jälkeen. Kasvimaalle olen aina läjännyt lehtiä, mutta lähinnä nyt mietin, että pahennanko lehtokotilo-ongelmaa näillä "kasoillani". Lehdet häviää kyllä aika nopeasti ja painuvat. Peräkärryttömänä kaikki siirrot on hankalia. Ei viitsisi jätesäkeillä roudata kaupungin puutarhajätteen keräykseen, kun säkkejä tulisi varmasti triljoonittain... Molemmat kompostit pursuavat myös täyteyttään. Olenkin aina syksyllä tyhjentänyt kompostit, että talven biojätteet mahtuvat. Kompostia on hyvä sekoittaa lehtiin ja heittää kasvimaalle... No pohdintaa ja valintoja ovat nämä.

Lehtokotiloiden torjuntaintoni on lopahtanut täysin ja nyt niitä möyrii jo raparepereissäkin. Se vähän masentaa, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Pitää yrittää hommata myrkkyä ensi keväänä...

Sisällä on keltainen ja pinkki kiinanruusu kukkinut komeasti. Keltainen varsinkin jo monta viikkoa. Aina vaan tulee uusi kukka. Saa niitä kyllä kastella myös ihan todella paljon. Vaaleanpunainenkin teki vielä toisen kukan, mutta nyt en ole tarkastellut tuleeko uusia. Harmittavan lyhyen aikaa kestävät nuo kukat, mutta on ne kauniita.

En muista kerroinko jo Misaki-kissin kuulumiset. Sillä siis on ollut koko ikänsä sitä suuvaivaa ja viimeisimmän eläinlääkärikäynnin yhteydessä ell sanoi, että hampaat kannattaisi röntgenkuvauttaa, että näkisi onko juuret huonossa kunnossa ja tarvitaanko hampaiden poistoja. No, varasin eläinklinikalle ajan röntgeniin ja Misakin suu kuvattiin. Hyviä uutisia tuli sieltä, eli hampaiden juurissa ei ole muutoksia ja poistoja ei tarvita ainakaan vielä. Ikenissä oli hyvin paikallista tulehdusta hammasrivistön ulkopuolella (posken puolella) ja vain muutaman hampaan osalta. Ell suositti hampaiden säännöllistä harjausta ja hammaskiven poistoa vuosittain. Jos ei auta nämäkään niin, sitten hampaita pois. Nyt sitten ostettiin kaikille kolmelle omat hammasharjat ja kanan makuista tahnaa. Eipä kissat kamalan innoissaan itse harjausoperaatiosta ole, mutta tulevat kyllä kärkkymään kun tahnan näkevät. Se on niin hyvää niiden mielestä. Nuhrulla on kaikista kissoistamme isoimmat ja järeimmät hampaat ja Nekolla taas tosi pienet ja siltä on poistettukin jokunen heiluva hammas hammaskiven rapsutuksen yhteydessä. No, joka ilta suoritetaan nyt tämä operaatio ja sen päälle palkkana on leikkituokio. Ihan hyvin on tämä rutiini arkeen asettunut ja meidän kissoja on aina pidelty ja sylitelty niin paljon, että ne kyllä antavat toimenpiteen suorittaa, vaikkei suun ronkkiminen niistä koskaan kivaa ole. Toivotaan, että Misakin ikenet tuosta paranevat ja tulehdus kaikkoaa harjauksen ja hoidon myötä. Suuri helpotus kuitenkin oli, että vielä ei ainakaan tarvitse ryhtyä kalliisiin hammasoperaatioihin. Toivon, ettei siihen tarvitsisi mennä. Misakikin on jo kuitenkin 9 vuotias, ei mikään pentu enää.

Olen syöttänyt kissolle kania, jota ostan tutulta kanitilalliselta. Voi että se maistuu niille hyvin ja koko kanin voi käyttää luineen päivineen! Älyttömän kätevää ja hukkaprosentti pieni. Hyvin kaikki kissoista rouskuttavat luita menemään ja hampaat puhdistuu. Kanan siivet ovat kokeneet jonkinlaisen inflaation, eikä ne tahdo oikein maistua aina. Kiva kun löytyy ruoka joka uppoaa. Pistinkin lisää kania tilaukseen. Ainoa itseä hankaloittava juttu on pakasteen sen verran sulattaminen, että saa pilkottua ja sitten olen kyllä heittänyt uudelleen pakkaseen, vaikka toiset sanovat että ehdottomasti ei saa. Kissoilla olen kyllä näin uskaltanut tehdä, jos pakaste ei ole kokonaan sulanutta. Joutuu vaan käyttämään aika paljon voimaa, teräviä veitsiä ja oksasaksia ja mielikuvitusta, että saa kanin paloiksi.

Nostin eilen toisen ison kurpitsan kasvimaalta. Se jäi nyt ulkoportaalle jatkokäsittelyn odottamista. Onko hyviä talvikurpitsan käyttövinkkejä? Kurpitsakeittoa tein jo koskenlaskijalla, se oli hyvää mutta herkkävatsaiselle ei sopinut joko koskenlaskija tai kurpitsa, mene ja tiedä :D Uunissa suolan, öljyn ja pippurin kera olen myös kurpitsaa käyttänyt. Hyvää.

No, nyt yritän saada aikaiseksi vapaapäivän vireen ja lähteä vähän pihahommiin, aurinko kun paistaa. Oiva päivä syystöille pihamaalla.

Iloista viikonloppua!

torstai 15. syyskuuta 2016

Ei sanoja





Tänään ei irtoa tekstiä.Tuntuu, että kirjoitan samoja asioita yhä uudelleen. Ettei mitään ole tapahtunut ja samalla paljonkin. Tässä nämä kuvat nyt kuitenkin. Syksyn tunnelmaa. On ollut hienoja päiviä, vaikka tänään ei paistakaan.

torstai 25. elokuuta 2016

Lätinää

Heippa

Ajoin eilen nurmikkoa lykättävällä, että sain puskien aluset käytyä myös. Miten se nurmikko vieläkin kasvaa noin tuhottomasti? Minä vaan kysyn. No, lämmintä ja vettä niin kasvaahan se... Oli kyllä tuskaa puskea tuolta hedelmätarhasta pitkää, kosteaa nurmikkoa epätasaisella maalla. Melkein onnistuin saamaan rakon kämmeneen ja kädet oli ihan hellänä eilen illalla. Kävin viemässä omenoita ja puutarhajätettä tuonne kaupungin kasalle eilen. Kaikki pitää viedä tynnyreissä ja vähän kerrassaan, kun ei ole sitä peräkärryä. Onneksi auton takaluukkuun mahtuu aika paljon. 

Nappasin eilen kolme kesäkurppaa (aika pieniä olivat, mutta syötäviä jo) ja pari kurkkua kasvihuoneesta. Vieläkin tulee kurkkuja ja tomaatteja kypsyy kokoajan. Alkaa olla jo ylitarjontaa! Muutenkin häärin vähän pihalla eilen. Oli tippunut oksia aika paljon (en kyllä tehnyt niille mitään...) tuulen mukana puista. Nipsin sieltä täältä nipsittäviä ja heitin jo nuupahtaneen basilika/salaatti-istutuksen myös sinne tunkiolle. Syksy tulee vääjäämättä. 

Tänään olisi siivouspäivä, pitää laittaa kämppä ojennukseen. Heitin jo pyykkikoneen pyörimään, imuriin täytyis tarttua. 

Ei mulla mitään asiaa oikein ollut, kunhan lätisin. 

ps. paikallislehden juttu oli hauska ja kuvakin onnistunut. Jättikurpitsanikin pääsi kuvaan! Hih!

maanantai 22. elokuuta 2016

Sinä riität

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen <3 

Sataa vettä. Piti ajaa nurtsia. En aja. Yritin etsiä papereita ja nyt ne kaikki on levällään lattialla. Löysin. Montakin. Yritin tulostaa hakemusta, tulostin räjähti ja söi paperin. Olkoot. Keitin kahvia, otin pari pullaa. Keräilin hermoja. Laitoin huulipunaa. Toimittaja poikkesi ottamassa kuvia. Lehteen päädyin, apua... Taputtelin jättikurpitsaa pihalla. Mietin joko sen voi ottaa ylös ja syödä. Sipulit nostin eilen. Ihan hyvä sato oman onnensa nojassa kasvaneiksi. Kasvihuoneesta tuli tomaatteja taas. Kesäkurpat kukkii mutta ei tee satoa nimeksikään. 

Kuuntelen pianomusiikkia. Se saa aikaan tunnetiloja. Kirjoitan. Katselen keltaisia lasipulloja ikkunalla. Ne on kauniita. Sataa vettä. Naapurin pihalla sataa omenia. Räkätit tuli vihdoin syömään loput marjat. Olkaa hyvä, ojennan servietin. 

Kiinanruusu teki yhden vaaleanpunaisen kukan. Huomasin vasta kun se oli kuihtunut. Ehkä se tekee vielä toisenkin. 

Saan ihanat tytöt meille viikonloppuna <3 Voiko olla parempaa, kuin rakkaat ystävät. Ne, joille tiedän olevani tärkeä. Toivon auringonpaistetta viikonloppuun. 

Huomenna aloitan työn. Se pelottaa. Tiedän, että pärjään. Muitakin  jännittää. Yritän olla armollinen itselleni. Sanoa, että riittää. Tänään riittää. Minä riitän. Se mitä on riittää. 

Sinäkin riität tänään. Jos ajattelet, että ei riitä, sanon sinulle nyt: Sinä riität. Se mitä sinussa on riittää kyllä. Älä pelkää. Ole rohkea. <3

maanantai 15. elokuuta 2016

Ajatusten purskahdus, luopumisesta, syksystä, riittääkö, riitänkö...

Huhhuh. Joka syksy on opella omat haasteensa kun opetukset on alkamassa. Se on kivaa, mutta uudet jutut jännittää ja jonkinlainen riittämättömyyden tunne nostaa liian usein päätään. Osaanko varmasti, olenko riittävän hyvä, pystynkö omaksumaan enemmän juttuja tai tarpeeksi uusia juttuja, onko mitään uusia ideoita... Monesti syksyllä on kesän muista töistä  niin loppuun kulunut olo, että luovuus on aivan täysin nollassa ja päässä suhisee tyhjää, kun pitäisi jaksaa innostaa muita luomaan ja tekemään uutta. Vaan aina hommat lähtee omalla painollaan ja muistaa taas miksi työtä tekee. On huippua nähdä ihanat, entiset oppilaat ja tutustua uusiin. Nähdä, että niitä uusiakin oppilaita jännittää, jos sitä opeakin ja joskus hyvätkin suunnitelmat ei vaan toimi ja tarvitaan kykyä sopeutua, asettaa rajoja, joustaa, nauraa, tehdä itsestäkin hassu, että saa muut rentoutumaan. Vaan silti, joka syksy on sama tyhjyyden tunne tietyllä tapaa. Kai se on luonteestakin kiinni. Muutenkin syksy tuntuu minusta aina luopumiselta. On jotenkin vähän arka olo, arka iholta. Kestänkö kylmän, jaksanko pimeän... Ei se tietysti ole syksyn vika. On siinä kauneuttakin. Sadonkorjuut, kynttilöiden polttaminen, viileät tummenevat illat, hyvät lenkkeilykelit. 

Jotenkin päätä särkee tämän päivän informaatiotulvasta, palaveria ja suunnitelmia. Kun tulin kotiin, ajoin nurmikkoa 2h päältä ajettavalla, että sain aivoni nollattua. Toimii. Kokeilkaapa. 

Elämä menee eteenpäin, päivä kerrallaan. Joutuu luopumaan, aika paljostakin välillä, loppujen lopuksi kaikesta. Se pelottaa, luopuminen. Mutta sitten taas saa tilalle, aivan pyytämättä. Siunaantuu jotain hyvää. Juuri silloin kun tuntuu, että murheet painaa. Joku asia loksahtaakin kohdalleen. 

Ei tämä elämä vaan ole sellaista kiiltokuvaelämää. Ei akkainlehtien valkoisia koteja (ei niissäkään ole mitään vikaa, toim. huom. jos satut sellaisen omistamaan) ja huumaavaa onnea. Jotenkin aitous kiinnostaa enemmän. Ihmisten kohtaaminen. Kaikilla on ristimme kannettavana, joskus on helpompi kun vähän jakaa niitä murheita muillekin. 

Meidän perheessä toivutaan pitkästä masennuksesta. (ei minun, joskin tunnen kyseisen kaverin myös henk.koht.) En ole siitä hirveästi tänne kirjoittanut. Tai kirjotin, pitkänkin tekstin, mutten koskaan julkaissut. Tuntuu siltä kuin pitkän sairastamisen jälkeen menisi ensimmäistä kertaa ulos tukevissa vaatteissa, haistelisi vähän raikasta ilmaa ja istuisi hauraana ja heikkona kuin Schjerfbeckin maalauksessa tuolissa. Toipilaana. Nauttisi yhdestä auringonsäteestä ja se olisi valtava ilo. Jos yksi perheestä sairastaa, koko perhe sairastaa, vaikkei olisi kaikilla diagnoosia.

On vähän silleen hauras olo välillä. Kun ahdistus riipaisee välillä syvältä sisimmästä ja samalla hiton kiitollinen, kun ei enää ole sitä tunnetta 24/7. Osaa arvostaa tavallista arkea, arki on luksusta ahdistuksen rinnalla. Ei kaipaa etelänlomia, ei ylläripylläreitä ja irtiottoja. Tavallinen, tylsä arki kotona on parasta. Tunnen sinut ahdistus, joskus olit piinaava seuralainen. Tuttukin. Enää et ole tervetullut, vaikka tuletkin aina sanoman kanssa. Yritän kuunnella sinua, mitä asiaa sinulla on. Mutta ole hyvä, älä jää asumaan.

Iloitsen meidän kodista ja pihasta. Tuntuu niin ihanalle, kun joku tulee ja kehuu, teillä on ihana piha. Niin meillä on, tämä on siunaus meille, ihan sellainen ansaitsematon, siunaus. Tämä on meidän turvapaikkamme. Herran kukkaromme. On hyvä olla kotona.  

Ja kyyhkyset. Kyyhkyset.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Syksyn tuntua ilmassa

Hellou.

Kyllä rupeaa kesä jo taittumaan loppuaan kohti, ei tässä auta muu kuin myöntää se ja kaivaa kynttiät ja villasukat esiin. Vielä elättelen toiveita, että tulisi parempaa keliä loppulomalle, niin ehtisi vähän nauttia vielä ulkoilmastakin. Puutarhassakin olisi tehtävää, mutta sadekelillä ei juuri inspiroi. Loma jatkuu vielä osittain, vähän on jo orientoitumista työrintamalle. Toivon, että osaisin vielä nauttia vapaista. Pitää kaiketi keksiä jotakin, lähteä johonkin vielä käymään.

Täällä tarkenee kahvitella vielä...
Nyt on tullut tasaiseen tahtiin tomaattia kasvihuoneesta. Ovat vihdoin alkaneet punastua. Kurkkuja ollaan napsittu tasaiseen tahtiin myös ja vielä tulee. Ovat hyviä, mutta säilyvät kovin vähän aikaa jääviileäkaapin viileäosastolla. Chileihinkin on alkanut tulla pikkuruisia palkoja. Hauskaa jos saataisiin chilejäkin. Ehkä siirrän ne sisälle kun syksy tulee. Katsotaan. 

Perunaa en laittanut tänä vuonna ollenkaan, mutta jotenkin mystisesti sitä vain silti löytyi kasvimaalta! No, tein niistä lounasta ja hyvää oli. Yksi punasipuli irtosi maast akun perkasin. Kovin ovat pieniä, joskin en ovat kasvaneet ihan oman onnensa nojassa, etten ihmettele. 

Jättikurpitsassa on yksi, kohta jalkapallon kokoinen, kurpitsa ja paljon pienempiä alkuja. Se on vallannut koko kasvimaan ja rynnii jo nurmikolle molemmin puolin! Ihan järjetön kasvu siinä! Eilen kyselin ystävältä, joka kaikkea kasvattelee, että mistä tietää, että kurpitsat ovat kypsiä. Vielä saa odotella. 

Kesäkurppa tuotti jonkin verran reissuni aikana, annoin osan pois ja osasta kokkasin. Vielä on alkuja, mutta ei mitenkään huimaa ole ollut tuotanto taimien määrästä huolimatta. Saisi vielä lisää tulla.  

Lounas

Lenkkipolun maisemia.

Nyt kutsuu taas tuo lenkkipolkuni, pitää päästä aivoja ja kehoa tuulettamaan. Hyvää sunnuntaita ihmisille!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Corvus frugilegus ja harmaantuva emäntä, sekä muita tarinoita lomasta

Pari päivää lomaa takanapäin. Hyvä fiilis! Olen keskittynyt kirjoittelemaan tarinaani, kuuntelemaan musiikkia ja ryystämään kahvetta. Aamusin haen puuroon marjat puskista. Eilen ukkosti ja satoi vettä. Tuntui hyvältä kasvien puolesta kun tuli kosteutta, vaikka ei se sitten kovin kauaa satanutkaan. Tänä kesänä täällä on ollut tosi kuivaa! Enemmänkin olisi tarvinnut kastella, mutta lähinnä olen pyrkinyt pitämään elossa edellisvuonna ja tänä vuonna istutetut pensaat ja puut. 

Eilen käytiin kaupungilla ja ostin vähän uusia helmiä korviksiin ja koruihin. :) Käytiin kahvilla vakikahvilassa ja nautittiin puolipilvisestä lämpimästä päivästä. Kiva reissu. Illalla saunottiin ja värjäsin tukan. Löysin tässä muutama viikko takaperin ihan reilun läntin harmaata tukkaa tuosta etuhiuksista kun oli juurikasvua päässyt päähän tulemaan. Hämmästyin oikein. Näköjään alan harmaantua kolmekymppisenä! Mietin jo lakkaisinko värjäämästä tukkaa ja katsoisin mitä tulee, mutta eilen heitin hennat päähän. Jotenkin ehdin jo kiintyä siihen hopeiseen länttiin. Hieno raita olisi siitä tullut tukkaan 8) Toistaiseksi siis vielä punapäänä. 

Tänään olen koettanut vähän siivoilla. Pyykkikone laulaa ja pitäisi kohta tarttua imuriin. Kiva kun voi tehdä kotihommiakin ihan rauhassa omaan tahtiin ja istuutua välillä koneelle selailemaan nettiä ja jatkaa sitten taas. Järjestelin jo eteisen pikkukomeroa niin, että mahtuisi taas ovesta sisään. Hiukan on rojua kertynyt jota on vaan heitetty ovesta sisälle. 

"Älkää tuijottako ku toinen syö!"

"Nukuttaa...Zzzz"
Meillä on hauska mustavaris ollut parina päivänä pihapiirissä. Menin ripustamaan lakanoita narulle ja katsahdin pihlajaan, jossa nökötti sellainen nuorehko mustavaris. Se ei lähtenyt karkuun vaikka olin aika lähelläkin pyykkeineni. Sillä oli osittain ruskea, osittain musta nokka eikä vielä sellaisia pussihousuja kuin vanhemmilla mustavariksilla tuppaa olemaan. Nuorehko yksilö siis kyseessä. Eilen istuttiin keinussa kahvittelemassa isännän kanssa ja varis oli taas puussa. Vein sille vesiastian kun oli niin kuumaa ja ajattelin, josko sillä olisi jano. Se oli pitkän aikaa oksalla eikä lähtenyt mihinkään vaikka me keinuteltiin ja höpöteltiin siinä. Koetettiin ottaa pari kuvaakin siitä, mutta kamalan hyviä ei saatu. Sitten se lennähti naapurin tuomipihlajiin ja kävi napsimassa marjoja suuhunsa. Sen jälkeen se palasi takaisin pihlajaan ja mossotti ja torkkui siinä. Ihana vieras! 

Nyt siihen imurin varteen sitten...

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pellonperän kasviuutiset ja muita lööppejä

Hello!

Taas hervoton blogihiljaisuus, mutta nyt päivitystä vihdoin! Terkkuja tädille ja muille lukijoille, täällä ollaan :)

Kesä on rullaillut työn merkeissä eteenpäin, mutta nyt pukkasi loman! Tämä on eka kunnollinen loma pitkiin aikoihin. Koska teen talvisin vähemmän töitä, olen tehnyt melkein aina kesät töitä lukuunottamatta pientä työttömyysjaksoa keväisin/syksyisin. Nyt ajattelin ottaa ihan totaalisesti lomaa ja yritän suhtautua siihen niin. Lähden jonnekin, ettei tule vain tehtyä tekemättömiä hommia kotosalla. Lomalomaloma! <3


Pelto!
Sitten Pellonperän kasviuutisiin: Kurkkua on tullut kasvihuoneesta varmaan joku 6 kpl. Nyt tosin oli kuivuus päässyt yllättämään ja pelkään että punkki iski kurkkuun. Seurataan tilannetta. Tomaatit on raakoja eikä niitä tule mitenkään runsaasti. Sain myös niittäjän pellon "perälle". Saatiin kumoon koko pellon takaosa, joka on ollut ihan autenttinen pujoineen ja nokkosineen. Tontti laajeni hurjasti ja murska veti heinät aivan pieneksi, joten jälki on hiton siistiä! Olen tosi tyytyväinen. Jos saisi pari kertaa kesässä niiton tuohon, niin riittäisi varmaankin pitämään sen alueen siistinä.Voisihan tuonne sitten istuttaa vaikkapa puita tai jotain muuta, jahka saisi alueen pidettyä muutoin siistinä. Bensaa kuluu aikalailla ja tunteja jos koko pellon ajaa ruohonleikkurilla. Pitäisi olla isompi masiina alla.

Outo valoilmiö iltaisella taivaalla.
Puutarhassa olisi aika paljon kitkettävää nyt, mutta en ota paineita. Hiukan eilen jo ehdin aloittelemaan reunuksista. Kesäkurpitsat kukkii nyt ja kurppia varmaan alkaa kohta pukkaamaan ihan kivasti. Ainakin maanpäällinen kasvusto on runsas enkä ole bongannut kovin paljon lehtokotiloitakaan kurppapenkistä. Kuivuus varmaan on auttanut asiaa, sillä en ole ehtinyt juurikaan torjumaan. Toivotaan että kesäkurpitsoja tulee runsaasti! Marjaa tulee myös paljon, sekä vattua että herukoita. Mustaherukkaakin ihan kivasti tänä vuonna, joskaan ei kamalan isoja. Karhunvatukassa on runsaasti raakileita.

Nyt kukassa on keltainen lilja, tarha-alpi, pallohortensia, hirvenjuuri, kurjenpolvet jaksaa kukkia edelleen ja palava rakkaus vähän jo lopettelee. Punaväriminttu on kukassa (kiitos Mailan!) ja siemenestä laitetut ruusupavut alkaa myös kukkia. Kesäkukat on vähän oman onnensa nojassa, mutta josko sitä tänään ehtisi vähän kastella ja nyppiä.
Myrdepyrdekin näyttäytyi.

Myynnissä!
Meidän Misaki-kissa varmaan joutuu tässä hammasöröntgeniin ja olen ryhtynty kerämäään rahaa mahdollisiin hammashoitoihin, jotka kuulemani mukaan voivat olla aikamoinen lovi budjettiin. Olen tehnyt sitä mitä osaan: maalannut akvarelleja ja tehnyt korvakoruja ja keramiikkaa myyntiin. Tuotteita on Facebookissa sivuillani myynnissä, mutta kuvia voi kysellä tätäkin kautta. On tummia korviksia hematiiteilla, pinkkejä ja vihreitä ja teen lisääkin jahka saan materiaalia. Kaikissa olen pyrkinyt käyttämään lasihelmiä, kristalleja tai aitoja kiviä. En pidä muovihelmistä. Koukkuina on 925 hopeaa tai hopeoitu kuparilanka. Kummin vain haluaa. Pyrin hyvään laatuun ja väännän koukut itse ja viilaan koukkujen kärjet. Roikkuvan osan sisällä on korumetallia oleva piikki. Toiveiden mukaan voin myös tehdä, esim haluamallasi värillä. Hinta 12 €/kpl sisältäen postikulut. Käyvät ihaniksi kesälahjoiksi tai itselle. Saa kysellä!

Kesärötkö.

Kissoilla on ollut kuuma. Ne on rötköttäneet tarhassa ja sisällä raatoina. Eipä ihme, on niin helle ollut. Ollaan vähän opeteltu hampaiden harjausta eläinlääkärin suosituksesta. 3 krt viikossa pitäisi saada mirrien hampit harjattua. Harjat ja tahna hankittu ja ensikosketukset otettu. Eihän ne siitä tykänneet eikä se kovin kivaa ollut, mutta antoivat vähän sohia hampaita harjalla. Se riitti ensikosketukseksi ja tahna oli niistä hyvää. Nyt pitäisi vaan jaksaa itse harjata, että muodostuisi rutiini. Ja villiä leikkiä harjauksen päälle palkinnoksi. Onneksi meidän kissat on paljon käsiteltyjä, joten ovat tottuneet siihen, että harjataan ja leikataan kynsiä ja otetaan syliin ja katsotaan suuhun. Joskus pestään pyllyjä jos on ripaska. Antavat tehdä jutut, vaikka eivät tykkää. Onneksi näin, niin ei tarvitse olla reikiä täynnä!

Tätä hommaa on piisannut...

Nukan poismenon vuosipäiväkin oli. <3
Nukan kuoleman vuosipäiväkin meni. Ajattelin silloin Nukkaa. Sen erikoislaatuisuutta. Se oli minun vauva. Minun kakarani. Ihana ja rasittava. On yhä ikävä kun ajattelee. Muistot elää. Vaalin niitä mielessäni ja sydämessäni. Iloitsen siitä, että sain tuntea Nukan ja se sai elää meillä lyhyen elämänsä hoidettuna, ruokittuna ja suuresti rakastettuna. Sen elämä ei päättynyt kurjasti auton alle tai Viron kaduille hylättynä ja nälkäisenä, vaan eläinlääkärin pöydälle rapsuttelun ja kyynelten ja suuren ikävän saattamana. Sinä olet aina minun sydämessäni Nukka, erityinen kissa <3 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pinkkiä ja valkoista puutarhassa

Yritin sinnitellä lauantaiaamuna, etten nouse sängystä vaan nukun pitkään. Heräsin ekan kerran seitsemältä. Puoli kahdeksalta oli pakko nousta ylös, kun sattui selkään niin julmetusti. No, meninki nukkumaan kymmenen korvalla, kun ei vaan pysynyt hereillä kauempaa. Nukuin viime viikolla huonosti. Ikkuna auki linnut pitävät meteliä ja naapuruston kissat mouruavat öisin. Oli kuuma ja sattui kroppaan. Kaivoin korvatulpat ja niiden avulla nukuin vähän paremmin. 

Nyt köpöttelen pitkin pirttiä kuin vanha mummo. Viikko vaatinut veronsa. Jospa selkäkin tästä vertyy pikkuhiljaa. Kylmäkallen sidoin vasempaan käteen, jossa on varmaan jotain jännetuppitulehduksen tapaista oireilua.
Nämä vaan kukoistaa, ihanat tähtiputket <3

Tässä vain kuvia puutarhasta. Paljon ei ole nyt jaksanut tehdä, mutta olen jaellut ystäville raparperiä ja eilen ajettiin puoliksi nurmikot isännän kanssa. Mangoldit on lähteneet hyvin kasvuun maalla. Punasipulitkin nousseet pintaan. Kasvihuonessa röhöttää myös ja kurkun ja tomaatin alkuja on jo. Tosi pieniä vielä, mutta kuitenkin. Sain isännän porukoilta ison tynnyrin, jonka sijoitin kasvihuoneeseen ja täytin vedellä. Siitä saa kasteluvettä niin ei tarvitse kauempaa raahata. Toimii.

Töissä näin, että jasmikkeet kukkii. Kukkiihan se omanikin, hovijasmike.

"Minäkin kukin!"
Kissat voi hyvin ja viihtyy tarhassa. Misakille sain varattua ajan suun tarkastukseen ja hammaskiven poistoon. Muutenkin viime viikolla jaksoin hoitaa ärsyttäviä soitteluasioita, siitä tuli hyvä fiilis, kun sai ne pois mielestä.

Kesäkurpat siemenestä. Pieniähän nuo viel ovat, mutta kyllä ehtii. Laitoin sen verran monta maahan, että jos kotilot syö pari, minullekin jäisi.

<3
Kaikista isoin juttu juhannuksen jälkeen on kuitenkin yhteydenotto lapsuudenystävältäni. Siltä, jolta lapsena sain Best friends forever- korun sydämen puolikkaan. On huippua saada uusi ystävä, mutta vielä parempaa saada vanha ystävä takaisin <3

Rentouttavaa viikonloppua!


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannus

Marry me?
Astrantia major - isotähtiputki.

Kuvakulmia kukkapenkkiin.
Juhannusta on vietetty kotona rauhallisissa merkeissä, kuten yleensä. Saunottiin, uitiin, vietettiin aikaa isännän porukoiden kanssa. Grillattiin. Leivoin täytekakun, juotiin kahvia vielä illallakin. Tänään tein pihahommia ja siivoilin ulkorakennuksia. Sain istutettua kaikki kasvit, mitä olen saanut ystäviltä ja jotka on odotelleet loppusijoituspaikkaa tuolla kuusen alla. Jee! Hyvä fiilis kun olen saanut tehtyä juttuja. Nyt on liian kuuma puuhata mitään. Menen makaamaan ilmalämpöpumpun alle. Puuh!

Myrtti jumppasi.
 Myrtti oli eilen jumpalla. Eka kerta kun olen nähnyt sen noin aktiivisesti kiipeilevän oksistossa. Hyvä ettei mennyt tuo terraarion korkeus hukkaan. Tänään Myrtti saa hiiren!

Hei se oon minä! Söin heinää! Ulkoilin! Jee!
Neko pääsi isännän äidin kanssa eilen pihamaalle. Otti spurtteja ja yritti änkeä kaikkiin pieniin paikkoihin ja puskien alta yms, tyypillisesti. Ulkoilun jälkeen mummu olikin niin väsynyt, että makasi vaan sisällä lattialla pitkän aikaa <3
Sanoovat on et joku juhannus. En sit tiijä. Mut ainakin pääsin ulos valjastelemaan! Sitten olinkin ihan lapaantunut pitkän aikaa kun väsytti niin. Kuuma ja kaikkee. Pörriäisiä yritin syödä mut ne sanoi, ettei sais. Pöh.

Ihanaa juhannuksen jatkoa kaikille!

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Sinisiä kukassa, arjen problematiikkaa

Hello.

Lauantaina heräsin viittä vaille seitsemän. Työrytmi ei näköjään jää edes viikonloppuna, toisaalta se helpottaa maanantain heräämistä. Ehtiipähän enemmän päivän aikanakin puuhata kotosalla.

Karhunvatukka Sonja kukkii runsaasti.

Flunssat on verottaneet aika pahasti jaksamista. Kolme päivää saikulla viime viikolla + viikonloppu, viikon sinnittelin räkäisenä töissä kun ei ollut kuumetta, mutta tiukkaa teki. Viime viikko oli todella tuulinen ja yhtä paljon sai olla päällä kuin talvella, että tarkeni. Ei tehnyt varmaan hyvää flunssalle. No, jospa se tästä. Olen tankannut kuivaa nokkosta ja vitamiineja.

Toisaalta oli ihan tervettä nähdä, ettei siihen kuole, jos nurmikko on leikkaamatta 2 viikkoa. Se vaan rehottaa. Kaikki rehottaa, mutta siihen ei kuole. Onneksi isäntä sai toimintaan vesisysteemin pihamaalla. Nyt saa pumpulla ja kahden letkun yhdistelmällä vettä kaivosta suoraan joka kolkkaan tonttia! Helpottaa ihan tajuttomasti elämää! Nyt on ollut todella kuivaa, tänään vasta on sadellut ja eilen vähän. Pahinta ehkä minulle puutarhurina olisi se, että kotona vaivalla istuttamani kasvit ja taimet kuolisivat siihen, etten jaksa kantaa kannuilla vettä työpäivän päätteeksi. Nyt saa napin painalluksella ja letkujen vetämisellä vettä. Siitä iloitsen! Tietysti kasvihuoneeseen pitää kantaa (tai no, saa sen letkun ikkunasta sisään jos haluaa) mutta sielläkin voi täyttää kannut valmiiksi tulevalle viikolle. Tomaatit ja kurkut on lähteneet hyvin kasvuun. :) 

Vesijärjestelmä toiminnassa! Vihdoin allaskin täyttyi.

Leikkelin ruusut alas, olivat aivan kuivia, mutta juuresta tulee uutta. Kuolleelta näyttäneet syyshortensia ja hevoskastanja tekevät myös juuresta uutta. Köynnöshortensiakin on ottanut takapakki, pitäisi leikata kuivuneet osat pois. Lumikärhö näyttää heikolta myös, vaikka on ollut varsin elinvoimainen ja iso köynnös. Sekin täytyisi napsia poikki ja toivoa, että juuresta versoo uutta. Olipahan säleikkövilliviinikin kuollut. Korvasin sen humalan alulla, jonka sain kaveriltani. (kiitos Maila!) Nyt saa kasvaa patjan jousistoon vehmaana, ainakin toivon niin. 

Violetit kukkijat ovat nyt valloillaan puutarhassa.


Minusta tuntuu, että violetit ja siniset kukkijat ovat tänä vuonna kauniit ja runsaat. Akileijat kukkivat nätisti (niissä vaaleanpunaisiakin) ja iirikset altaan takana. Nyppykurjenpolvi on nyt kukassa komeasti myös. Pionit (eivät ole sinisiä kylläkään) ovat jo isoja palloja, toivon että sinnittelevät yli sateiden. Alppiruusun kukinta meni jotenkin nuivana ohi, vaikka kannoin vettä. Ehkä vaatisi lannoitusta. 

Upeat unikot.
En ole jaksanut käydä vatukossa tiiraamassa lehtokotiloita. Varmaan ne on lisääntyneet räjähdysmäisesti. Pitäisi jaksaa taas keräillä... Sateen jälkeen ryömivät esiin runsain määrin. 

Eilen oli pakko tarttua imuriin. Siivoukset jääneet kun kaksi flunssaista koittaa selviytyä arjesta. Kaupassa käynti ja ruoanlaittokin tuntui aivan ylitsepääsemättömiltä viime viikolla. Pääsin eilen aiemmin töistä ja siksi olikin vielä vähän jäljellä energiaa. Siivosin valehtelematta kolme tuntia kämpässä, enkä edes saanut vielä yläkertaa siivottua. Järjetön aika meni kaikkien tavaroiden järjestelemiseen ja kasojen purkamiseen. Imuroin ja moppasin ja siistin, pesin, tiskasin ja jynssäsin. Nyt on hetken siistimpää ja tänään vielä täytyy jaksaa yläkerta. Yritän muistuttaa itselleni, että pitäisi levätä myös. Olen aika huono lepäilemään laakereillani, varsinkin jos hommat huutaa tekijää. Onneksi on kirja ja lukeminen! Se on aktiivista lepoa, sopii hyvin meikäläisen hermoille. 

Kissat voi hyvin ja paksusti. Misaki pitäisi viedä hammaskiven poistoon, ehkä saan ajan varatuksi ensi viikolla. Yhden auton politiikalla on aika vaikea sumplia tämmöisiä menoja, jotka pitäisi saada vielä virka-aikaan hoidettua. Kissankoppaa ei ihan pyörän tarakallekaan saa viritettyä... Arjen problematiikkaa. 

Myrttikin loi nahkansa vihdoin ja viimein ja söi. Nyt maistui ruokakin ja kaveri on ollut vähän aktiivisempi terrassaan. Kiva nähdä sitäkin välillä. 

Rentouttavaa viikonloppua kanssapuutarhurit ja muut lukijat, ootte ihkuja kun jaksatte lukea, vaikka päivityksiä tippuu harvoin <3 

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lehtokotiloasiaa ja muut kuulumiset

Kesän duunit alkoivat maanantaina. Perjantaina hurrasin viikonloppua, kyllä tuo ensimmäinen viikko tuntui niin vahvasti kropassa. Onneksi työ on pääsääntöisesti kivaa ja tekemistä riittää, ei tarvitse vilkuilla kelloa. Aamu kuuden herätys tuntui vähän tiukalta, kun on saanut koko talven nukkua joka aamu käytännössä katsoen nii pitkään kuin haluaa, mutta siihenkin tottuu äkkiä. 
Rypäleitä tulee. :)
Tomaatit ja kurkut istutettu!


Piipussa asukkaita...
Minulla oli kauhea stressi jo päällä, kun en ole ehtinyt laittaa vielä kasvihuoneeseen mitään. (miksiköhän, nythän eletään vielä toukokuuta...hyvin ehtii!) Eilen sitten vapaapäivän kunniaksi hurautimme taimikaupoille ja hakemaan multaa. Isäntä korjaili pumppua, että saataisiin vesitalous kuntoon pihamaalla. Eniten harmittaa se, että jos istutetut taimet kuolevat siksi, etten ole ehtinyt niitä kastella tai jaksanut kantaa vettä kastelukannuilla! Kuitenkin, kastelen myös viime vuonna istutettuja puita ja pensaita. Nyt on viimevuotisista purppuraomenapuu, onnenpensas, 2 pensasmustikkaa (joista toisen söi jänikset ja silti siinä on kukkia!) sekä kuusi saskatoonia. Ja pallohortensia. Tämän vuotisista Suomen köynnösruusu, mysteeriomppu ja kuutamohortensia. Niin ja yksi tammen alku. Luulin, että syyshortensia Vanille Fraise olisi heittänyt henkensä, mutta juuresta tulee uutta. Jouduin vetämään sen alas. Viime talvi on kyllä vienyt kasveja. Syksyllä istuttamani syysleimut kuolivat, lumikärhö tulee kovin hitaasti ja surkeasti, tulppaanit eivät kuki yhtään niin hienosti kuin viime vuonna. Samoin ruusut ja angervot ovat kärsineet. Työmaalla on monta rutikuivaa pensasryhmää angervoista tai hanhikeista, joihin tulee muutama vihreä lehti sinne tänne, samoin ruusut. Liekö lumettomuus vai mikä vienyt kasveja. 

Kasvihuone on nyt kunnossa. Ostin viisi tomaattia ja kaksi kurkkua. Vielä olisi hyvinkin mahtunut kaikkea kasvariin. Ehkä kylvän salaattia parvekelaatikkoon ja laitan kasvamaan? Kasvimaa on vielä vähän vaiheessa. Ostin kyllä eilen punasipulin istukassipuleita, jos saisi edes ne heitettyä maahan. Piti ostaa kesäkurppia, mutta unohdin, joten kylvin ne tänä vuonna. Laitoin niitä nyt kymmenkunta siinä toivossa, että jos lehtokotilot syövät viisi, minulle jää vielä viisi... Kasvimaalle tuuppasin jättikurpitsan alun myös. Kylvin mangoldia, joka piti jo viime vuonna laittaa.  

Ilokseni voin kertoa, että olemme isännän kanssa torjuneet keräämällä lehtokotiloita ja sillä vaikuttaisi olevan merkitystä niiden määrään. Ensin ajattelin, että se on ihan turhaa. Meillähän kotilot möllöttää tuolla vatukossa ja kaivon lähellä vuorenkilvissä. Muualla olen nähnyt satunnaisia tapauksia, mutta eivät ole kuitenkaan muhineet tuolla katteiden alla kasvimaalla, missä luulisi. Viime kesänä niitä oli ihan järkyttävästi ja havahduin siihen, että niitä pitää oikeasti torjua. Sateiset kelit lisäävät niiden määrää ja ehkä leudot talvet. Kuitenkin virheeni oli se, etten aloittanut torjuntaa heti keväällä ennen kuin ne ehtivät munia. Tänä vuonna olen ollut aktiivisempi. No, ollaan kerätty niitä, levitetty tuhkaa vatukkoon. Iltaisin ne kerääntyvät syömään, nälkäisiä varmaan ovat talven jäljiltä. On ollut helppo napsia ne kasvien lehdiltä. Sateen jälkeen luulin, että niitä olisi aivan pilvin pimein, mutta ei! Elättelen siis toivetta, että kerääminen on auttanut. Lohduttauduin ajatuksella, että yhden kun tuhoaa niin on kuin sata tuhoaisi. 

Lehtokotiloonhan ei tehoa perinteiset etanoiden torjuntakeinot. Olutansaa koetin, ei toiminut. Kyllä sinne pari kotiloa eksyi, mutta eipä paljon tuntunut satojen kotiloiden populaatiossa. Eivät hakeudu mitenkään massiivisesti myöskään lautojen tai levyejen alle. Laitettiin joku liukas levy tuonne vatukkoon, sen pinnalta kerättiin muutamia kotiloita, mutta edelleen ihan vapaa kerääminen käsin on tehokkainta. Kävin kaupassa kysymässä myrkkyä, Ferromol (rautaFOSFAATTI, huom. eri aine kuin rautasulfaatti) maksoi hunajaa, 2 kg paketti 59 €. Todettiin, että köyhällä ei ole varaa ja kerätään. Tuhkan ja kalkin ja hiekan levittäminen ilmeisesti voi auttaa, esim. rajaamalla kasvimaat tuhkalla. Kuitenkin sade kumoaa vaikutuksen. Sanotaan, että pihojen siistiminen ja nurmikon lyhyenä pitäminen auttaa. Kasat ja avokompostit pois. No... meillä on tuota vapaasti kasvavaa peltotilaa tontilla ja naapurissa, joten... Kyllä hävitin yhden läjän tuolta pihan perältä, se on ehkä vähän auttanut ja ajetaan nurmikkoa vatukon ympäriltä lyhyeksi. Lehtokotilot tykkää pehmeälehtisistä kasveista, esim. nokkosesta ja voikukista. No kumpikin rehottaa pihamaalla sen verran runsaasti, etten vaan yksinkertaisesti pysty ja jaksa alkaa poistamaan näitä kasveja tontilta kokonaan. Eli sekään ei juuri meillä toimisi. Ilmeisesti linnut syövät jonkin verran näitä, kanat ovat aika tehokkaita, mehän ei kanoja saatu vaikka olisi haluttukin. Rastaat niitä popsivat, siilit ja sammakot. Eli jos mahdollista niin näitä elukoita pihalle. Eivät nekään kuitenkaan jaksa kaikkia popsia. Kova kuori kaiketi on hankala, jos tarjolla on helpompaa ruokaa niin sitä kai linnutkin syövät. Kaikkia poppakonsteja ihmisillä tuntuu olevan, kuparilanka, hiusten levittäminen kasvimaalle jne, näiden tehokkuudesta en osaa sanoa. Tietysti tärkeää olisi, että naapurustokin osallistuisi lehtokotiloiden torjuntaan ennen kuin tilanne räjähtää käsistä. Kuitenkin, aina on niitä vapaana kasvavia peltoja, ojia, pusikoita jne, joissa kotilot lisääntyvät. Sille vaan ei voi mitään. Kuitenkin ölliäiset saattavat esiintyä melko paikallisesti. Naapureita haastattelemalla olen kuullut, että niitä ei olisi kovinkaan paljon esim. tien toisella puolella. Ehkäpä tuo meidän vatukko on se yksittäinen ongelmakohde tässä. Kuitenkin kaikesta huolimatta, olen itse lehtokotilon torjunnassa parhaimmaksi todennut: 

* aktiivinen kerääminen keväällä vaikkapa apujoukon kera ja oikeaoppinen tuhoaminen (kiehuva vesi päälle ja raadot sekajätteeseen, jos murskaa niin raadot myös sekajätteeseen, ei saa kompostoida etteivät munat kehity. Lehtokotilot syövät myös toistensa raatoja, joten pulskistuvat jos vaan rusauttelet rikki toverit saappaalla) 
* Ferromol- lisänä, sillä ei ole vahingollista siileille tai pikkuotuksille (jos vaan on varaa. Ilmeisesti ainetta voi myös tilata jostain ulkomailta nettikaupoista) 
* Taimien ja kasvimaan suojaaminen, esim. tuhka/kalkki/hiekkaraidalla. (toki paskiaiset voivat lyllertää siitäkin yli vahingoittumattomina) 

No, tulipa avauduttua lehtokotilosta. En löytänyt kuvaa tähän hätään, mutta google on pullollaan kuvia noista öttiäisistä, jos jollekulle on epäselvää miltä lehtokotilo näyttää. 

Eipä tässä oikein muuta tähän hätään. Kissat voi hyvin ja ulkoilevat paljon tarhassa. Neko on välillä valjaissa pihamaalla, kuten eilen aamulla. Sen valkoiset tassut oli ihan vihreät ruohonleikkuujätteestä, kun ajoin nurmikot perjantaina vielä töiden jälkeen. Raukka joutui pesemään pitkän tovin, ennen kuin tuli puhdasta. Myrttikin voi hyvin ja me ihmiset vaan raadetaan töissä! Perussettiä. 

Hyvää sunnuntaita!