maanantai 15. elokuuta 2016

Ajatusten purskahdus, luopumisesta, syksystä, riittääkö, riitänkö...

Huhhuh. Joka syksy on opella omat haasteensa kun opetukset on alkamassa. Se on kivaa, mutta uudet jutut jännittää ja jonkinlainen riittämättömyyden tunne nostaa liian usein päätään. Osaanko varmasti, olenko riittävän hyvä, pystynkö omaksumaan enemmän juttuja tai tarpeeksi uusia juttuja, onko mitään uusia ideoita... Monesti syksyllä on kesän muista töistä  niin loppuun kulunut olo, että luovuus on aivan täysin nollassa ja päässä suhisee tyhjää, kun pitäisi jaksaa innostaa muita luomaan ja tekemään uutta. Vaan aina hommat lähtee omalla painollaan ja muistaa taas miksi työtä tekee. On huippua nähdä ihanat, entiset oppilaat ja tutustua uusiin. Nähdä, että niitä uusiakin oppilaita jännittää, jos sitä opeakin ja joskus hyvätkin suunnitelmat ei vaan toimi ja tarvitaan kykyä sopeutua, asettaa rajoja, joustaa, nauraa, tehdä itsestäkin hassu, että saa muut rentoutumaan. Vaan silti, joka syksy on sama tyhjyyden tunne tietyllä tapaa. Kai se on luonteestakin kiinni. Muutenkin syksy tuntuu minusta aina luopumiselta. On jotenkin vähän arka olo, arka iholta. Kestänkö kylmän, jaksanko pimeän... Ei se tietysti ole syksyn vika. On siinä kauneuttakin. Sadonkorjuut, kynttilöiden polttaminen, viileät tummenevat illat, hyvät lenkkeilykelit. 

Jotenkin päätä särkee tämän päivän informaatiotulvasta, palaveria ja suunnitelmia. Kun tulin kotiin, ajoin nurmikkoa 2h päältä ajettavalla, että sain aivoni nollattua. Toimii. Kokeilkaapa. 

Elämä menee eteenpäin, päivä kerrallaan. Joutuu luopumaan, aika paljostakin välillä, loppujen lopuksi kaikesta. Se pelottaa, luopuminen. Mutta sitten taas saa tilalle, aivan pyytämättä. Siunaantuu jotain hyvää. Juuri silloin kun tuntuu, että murheet painaa. Joku asia loksahtaakin kohdalleen. 

Ei tämä elämä vaan ole sellaista kiiltokuvaelämää. Ei akkainlehtien valkoisia koteja (ei niissäkään ole mitään vikaa, toim. huom. jos satut sellaisen omistamaan) ja huumaavaa onnea. Jotenkin aitous kiinnostaa enemmän. Ihmisten kohtaaminen. Kaikilla on ristimme kannettavana, joskus on helpompi kun vähän jakaa niitä murheita muillekin. 

Meidän perheessä toivutaan pitkästä masennuksesta. (ei minun, joskin tunnen kyseisen kaverin myös henk.koht.) En ole siitä hirveästi tänne kirjoittanut. Tai kirjotin, pitkänkin tekstin, mutten koskaan julkaissut. Tuntuu siltä kuin pitkän sairastamisen jälkeen menisi ensimmäistä kertaa ulos tukevissa vaatteissa, haistelisi vähän raikasta ilmaa ja istuisi hauraana ja heikkona kuin Schjerfbeckin maalauksessa tuolissa. Toipilaana. Nauttisi yhdestä auringonsäteestä ja se olisi valtava ilo. Jos yksi perheestä sairastaa, koko perhe sairastaa, vaikkei olisi kaikilla diagnoosia.

On vähän silleen hauras olo välillä. Kun ahdistus riipaisee välillä syvältä sisimmästä ja samalla hiton kiitollinen, kun ei enää ole sitä tunnetta 24/7. Osaa arvostaa tavallista arkea, arki on luksusta ahdistuksen rinnalla. Ei kaipaa etelänlomia, ei ylläripylläreitä ja irtiottoja. Tavallinen, tylsä arki kotona on parasta. Tunnen sinut ahdistus, joskus olit piinaava seuralainen. Tuttukin. Enää et ole tervetullut, vaikka tuletkin aina sanoman kanssa. Yritän kuunnella sinua, mitä asiaa sinulla on. Mutta ole hyvä, älä jää asumaan.

Iloitsen meidän kodista ja pihasta. Tuntuu niin ihanalle, kun joku tulee ja kehuu, teillä on ihana piha. Niin meillä on, tämä on siunaus meille, ihan sellainen ansaitsematon, siunaus. Tämä on meidän turvapaikkamme. Herran kukkaromme. On hyvä olla kotona.  

Ja kyyhkyset. Kyyhkyset.

6 kommenttia:

  1. Masennus ja ahdistus on ollut tuttu vieras meidänkin kodissa. Kirjoitit suoraan sydämeeni. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hieno, koskettava postaus. Ahdistuksesta ja masennuksesta on varmasti kärsitty monessa perheessä, niin meilläkin. Siksikin postauksesi kosketti. Kiitos tästä. - Tiedän opettajan jännitystilat kouluvuoden alussa. Olen itse englanninopettaja, tosin nyt olen ollut eläkkeellä jo puolitoista vuotta. Onnea kouluvuoden alulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se siitä lähtee taas sujumaan kun opetukset alkaa...

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus...masennus on tuttua. Samoin kuin riittämättömyyden tunne, ahdistua, yliherkkyys... Ja syksy on muutenkin, jotenkin, ...ainakin luopumista kesästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Sesse. Niinpä. Mutta näillä mennään. Välillä on vaikeaa olla niin tunteellinen ja tuntea niin paljon kaikkea.

      Poista