sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Corvus frugilegus ja harmaantuva emäntä, sekä muita tarinoita lomasta

Pari päivää lomaa takanapäin. Hyvä fiilis! Olen keskittynyt kirjoittelemaan tarinaani, kuuntelemaan musiikkia ja ryystämään kahvetta. Aamusin haen puuroon marjat puskista. Eilen ukkosti ja satoi vettä. Tuntui hyvältä kasvien puolesta kun tuli kosteutta, vaikka ei se sitten kovin kauaa satanutkaan. Tänä kesänä täällä on ollut tosi kuivaa! Enemmänkin olisi tarvinnut kastella, mutta lähinnä olen pyrkinyt pitämään elossa edellisvuonna ja tänä vuonna istutetut pensaat ja puut. 

Eilen käytiin kaupungilla ja ostin vähän uusia helmiä korviksiin ja koruihin. :) Käytiin kahvilla vakikahvilassa ja nautittiin puolipilvisestä lämpimästä päivästä. Kiva reissu. Illalla saunottiin ja värjäsin tukan. Löysin tässä muutama viikko takaperin ihan reilun läntin harmaata tukkaa tuosta etuhiuksista kun oli juurikasvua päässyt päähän tulemaan. Hämmästyin oikein. Näköjään alan harmaantua kolmekymppisenä! Mietin jo lakkaisinko värjäämästä tukkaa ja katsoisin mitä tulee, mutta eilen heitin hennat päähän. Jotenkin ehdin jo kiintyä siihen hopeiseen länttiin. Hieno raita olisi siitä tullut tukkaan 8) Toistaiseksi siis vielä punapäänä. 

Tänään olen koettanut vähän siivoilla. Pyykkikone laulaa ja pitäisi kohta tarttua imuriin. Kiva kun voi tehdä kotihommiakin ihan rauhassa omaan tahtiin ja istuutua välillä koneelle selailemaan nettiä ja jatkaa sitten taas. Järjestelin jo eteisen pikkukomeroa niin, että mahtuisi taas ovesta sisään. Hiukan on rojua kertynyt jota on vaan heitetty ovesta sisälle. 

"Älkää tuijottako ku toinen syö!"

"Nukuttaa...Zzzz"
Meillä on hauska mustavaris ollut parina päivänä pihapiirissä. Menin ripustamaan lakanoita narulle ja katsahdin pihlajaan, jossa nökötti sellainen nuorehko mustavaris. Se ei lähtenyt karkuun vaikka olin aika lähelläkin pyykkeineni. Sillä oli osittain ruskea, osittain musta nokka eikä vielä sellaisia pussihousuja kuin vanhemmilla mustavariksilla tuppaa olemaan. Nuorehko yksilö siis kyseessä. Eilen istuttiin keinussa kahvittelemassa isännän kanssa ja varis oli taas puussa. Vein sille vesiastian kun oli niin kuumaa ja ajattelin, josko sillä olisi jano. Se oli pitkän aikaa oksalla eikä lähtenyt mihinkään vaikka me keinuteltiin ja höpöteltiin siinä. Koetettiin ottaa pari kuvaakin siitä, mutta kamalan hyviä ei saatu. Sitten se lennähti naapurin tuomipihlajiin ja kävi napsimassa marjoja suuhunsa. Sen jälkeen se palasi takaisin pihlajaan ja mossotti ja torkkui siinä. Ihana vieras! 

Nyt siihen imurin varteen sitten...

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pellonperän kasviuutiset ja muita lööppejä

Hello!

Taas hervoton blogihiljaisuus, mutta nyt päivitystä vihdoin! Terkkuja tädille ja muille lukijoille, täällä ollaan :)

Kesä on rullaillut työn merkeissä eteenpäin, mutta nyt pukkasi loman! Tämä on eka kunnollinen loma pitkiin aikoihin. Koska teen talvisin vähemmän töitä, olen tehnyt melkein aina kesät töitä lukuunottamatta pientä työttömyysjaksoa keväisin/syksyisin. Nyt ajattelin ottaa ihan totaalisesti lomaa ja yritän suhtautua siihen niin. Lähden jonnekin, ettei tule vain tehtyä tekemättömiä hommia kotosalla. Lomalomaloma! <3


Pelto!
Sitten Pellonperän kasviuutisiin: Kurkkua on tullut kasvihuoneesta varmaan joku 6 kpl. Nyt tosin oli kuivuus päässyt yllättämään ja pelkään että punkki iski kurkkuun. Seurataan tilannetta. Tomaatit on raakoja eikä niitä tule mitenkään runsaasti. Sain myös niittäjän pellon "perälle". Saatiin kumoon koko pellon takaosa, joka on ollut ihan autenttinen pujoineen ja nokkosineen. Tontti laajeni hurjasti ja murska veti heinät aivan pieneksi, joten jälki on hiton siistiä! Olen tosi tyytyväinen. Jos saisi pari kertaa kesässä niiton tuohon, niin riittäisi varmaankin pitämään sen alueen siistinä.Voisihan tuonne sitten istuttaa vaikkapa puita tai jotain muuta, jahka saisi alueen pidettyä muutoin siistinä. Bensaa kuluu aikalailla ja tunteja jos koko pellon ajaa ruohonleikkurilla. Pitäisi olla isompi masiina alla.

Outo valoilmiö iltaisella taivaalla.
Puutarhassa olisi aika paljon kitkettävää nyt, mutta en ota paineita. Hiukan eilen jo ehdin aloittelemaan reunuksista. Kesäkurpitsat kukkii nyt ja kurppia varmaan alkaa kohta pukkaamaan ihan kivasti. Ainakin maanpäällinen kasvusto on runsas enkä ole bongannut kovin paljon lehtokotiloitakaan kurppapenkistä. Kuivuus varmaan on auttanut asiaa, sillä en ole ehtinyt juurikaan torjumaan. Toivotaan että kesäkurpitsoja tulee runsaasti! Marjaa tulee myös paljon, sekä vattua että herukoita. Mustaherukkaakin ihan kivasti tänä vuonna, joskaan ei kamalan isoja. Karhunvatukassa on runsaasti raakileita.

Nyt kukassa on keltainen lilja, tarha-alpi, pallohortensia, hirvenjuuri, kurjenpolvet jaksaa kukkia edelleen ja palava rakkaus vähän jo lopettelee. Punaväriminttu on kukassa (kiitos Mailan!) ja siemenestä laitetut ruusupavut alkaa myös kukkia. Kesäkukat on vähän oman onnensa nojassa, mutta josko sitä tänään ehtisi vähän kastella ja nyppiä.
Myrdepyrdekin näyttäytyi.

Myynnissä!
Meidän Misaki-kissa varmaan joutuu tässä hammasöröntgeniin ja olen ryhtynty kerämäään rahaa mahdollisiin hammashoitoihin, jotka kuulemani mukaan voivat olla aikamoinen lovi budjettiin. Olen tehnyt sitä mitä osaan: maalannut akvarelleja ja tehnyt korvakoruja ja keramiikkaa myyntiin. Tuotteita on Facebookissa sivuillani myynnissä, mutta kuvia voi kysellä tätäkin kautta. On tummia korviksia hematiiteilla, pinkkejä ja vihreitä ja teen lisääkin jahka saan materiaalia. Kaikissa olen pyrkinyt käyttämään lasihelmiä, kristalleja tai aitoja kiviä. En pidä muovihelmistä. Koukkuina on 925 hopeaa tai hopeoitu kuparilanka. Kummin vain haluaa. Pyrin hyvään laatuun ja väännän koukut itse ja viilaan koukkujen kärjet. Roikkuvan osan sisällä on korumetallia oleva piikki. Toiveiden mukaan voin myös tehdä, esim haluamallasi värillä. Hinta 12 €/kpl sisältäen postikulut. Käyvät ihaniksi kesälahjoiksi tai itselle. Saa kysellä!

Kesärötkö.

Kissoilla on ollut kuuma. Ne on rötköttäneet tarhassa ja sisällä raatoina. Eipä ihme, on niin helle ollut. Ollaan vähän opeteltu hampaiden harjausta eläinlääkärin suosituksesta. 3 krt viikossa pitäisi saada mirrien hampit harjattua. Harjat ja tahna hankittu ja ensikosketukset otettu. Eihän ne siitä tykänneet eikä se kovin kivaa ollut, mutta antoivat vähän sohia hampaita harjalla. Se riitti ensikosketukseksi ja tahna oli niistä hyvää. Nyt pitäisi vaan jaksaa itse harjata, että muodostuisi rutiini. Ja villiä leikkiä harjauksen päälle palkinnoksi. Onneksi meidän kissat on paljon käsiteltyjä, joten ovat tottuneet siihen, että harjataan ja leikataan kynsiä ja otetaan syliin ja katsotaan suuhun. Joskus pestään pyllyjä jos on ripaska. Antavat tehdä jutut, vaikka eivät tykkää. Onneksi näin, niin ei tarvitse olla reikiä täynnä!

Tätä hommaa on piisannut...

Nukan poismenon vuosipäiväkin oli. <3
Nukan kuoleman vuosipäiväkin meni. Ajattelin silloin Nukkaa. Sen erikoislaatuisuutta. Se oli minun vauva. Minun kakarani. Ihana ja rasittava. On yhä ikävä kun ajattelee. Muistot elää. Vaalin niitä mielessäni ja sydämessäni. Iloitsen siitä, että sain tuntea Nukan ja se sai elää meillä lyhyen elämänsä hoidettuna, ruokittuna ja suuresti rakastettuna. Sen elämä ei päättynyt kurjasti auton alle tai Viron kaduille hylättynä ja nälkäisenä, vaan eläinlääkärin pöydälle rapsuttelun ja kyynelten ja suuren ikävän saattamana. Sinä olet aina minun sydämessäni Nukka, erityinen kissa <3 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pinkkiä ja valkoista puutarhassa

Yritin sinnitellä lauantaiaamuna, etten nouse sängystä vaan nukun pitkään. Heräsin ekan kerran seitsemältä. Puoli kahdeksalta oli pakko nousta ylös, kun sattui selkään niin julmetusti. No, meninki nukkumaan kymmenen korvalla, kun ei vaan pysynyt hereillä kauempaa. Nukuin viime viikolla huonosti. Ikkuna auki linnut pitävät meteliä ja naapuruston kissat mouruavat öisin. Oli kuuma ja sattui kroppaan. Kaivoin korvatulpat ja niiden avulla nukuin vähän paremmin. 

Nyt köpöttelen pitkin pirttiä kuin vanha mummo. Viikko vaatinut veronsa. Jospa selkäkin tästä vertyy pikkuhiljaa. Kylmäkallen sidoin vasempaan käteen, jossa on varmaan jotain jännetuppitulehduksen tapaista oireilua.
Nämä vaan kukoistaa, ihanat tähtiputket <3

Tässä vain kuvia puutarhasta. Paljon ei ole nyt jaksanut tehdä, mutta olen jaellut ystäville raparperiä ja eilen ajettiin puoliksi nurmikot isännän kanssa. Mangoldit on lähteneet hyvin kasvuun maalla. Punasipulitkin nousseet pintaan. Kasvihuonessa röhöttää myös ja kurkun ja tomaatin alkuja on jo. Tosi pieniä vielä, mutta kuitenkin. Sain isännän porukoilta ison tynnyrin, jonka sijoitin kasvihuoneeseen ja täytin vedellä. Siitä saa kasteluvettä niin ei tarvitse kauempaa raahata. Toimii.

Töissä näin, että jasmikkeet kukkii. Kukkiihan se omanikin, hovijasmike.

"Minäkin kukin!"
Kissat voi hyvin ja viihtyy tarhassa. Misakille sain varattua ajan suun tarkastukseen ja hammaskiven poistoon. Muutenkin viime viikolla jaksoin hoitaa ärsyttäviä soitteluasioita, siitä tuli hyvä fiilis, kun sai ne pois mielestä.

Kesäkurpat siemenestä. Pieniähän nuo viel ovat, mutta kyllä ehtii. Laitoin sen verran monta maahan, että jos kotilot syö pari, minullekin jäisi.

<3
Kaikista isoin juttu juhannuksen jälkeen on kuitenkin yhteydenotto lapsuudenystävältäni. Siltä, jolta lapsena sain Best friends forever- korun sydämen puolikkaan. On huippua saada uusi ystävä, mutta vielä parempaa saada vanha ystävä takaisin <3

Rentouttavaa viikonloppua!