torstai 27. huhtikuuta 2017

Loppusuoralla

Alkaa tää raskaus olemaan kohtapuoliin loppusuoralla. Kyllä 9 kk menee äkkiä loppupeleissä. On tää kyllä ollut aikamoinen kasvunpaikka ihmisenä ja sopeutumista... En oo jaksanut yhtään mitään haihattelua ja sellasta raskausajan glitteröintiä, vaan ollut kovasti rehellinen itelleni ja muille oloista ja tunnoista raskauden aikana. Moni juttu, mitä luulin et pitää paikkaansa raskauden aikana ei oo mun kohdalla ollut niin. Kaikille se on yksilöllistä ja toiset on varmaan jotenkin "luontaisempia" raskaana olijoita kuin toiset. Jokainen nainen varmasti on tavallaan, kun kroppa siihen on suunniteltu, mutta ei tää ole helppoa aikaa kuitenkaan. Itelle henkisesti ehkä raskainta, niin paljon epävarmuutta ja kysymysmerkkejä, kun ei ole voinut juuri vaikuttaa asioihin. Ainakin kun vauva syntyy, niin sen saa syliin ja toivottavasti pystyy reagoimaan ja vastaamaan sen tarpeisiin. Nyt vaan joutuu pohtimaan, että onhan siellä kaikki hyvin ja luottamaan että olis. Ja olot muuttuu. Toinen kipu katoaa ja tilalle tulee joku uusi oire, jota sitten vähän aikaa miettii että mitäs tämä nyt on...

En tiedä nauranko omille ajatuksille sitten kun vauva on syntynyt ja tulee arki ja ymmärrän mitä se oikeasti on, että on oma lapsi ja olet siitä vastuussa. Tai tuleeko tätä mahaa ikävä, niin kuin moni on sanonut. Jopa syyllisyyteen asti olen kuullut sitä, että "nauti sun raskaudesta". Joo, aika-ajoin olen nauttinut, mutta kokonaisuutena tämä on ollut mulle enemmän muuta kuin nautintoa, vaikka kaikki onkin mennyt loppupeleissä oikein hyvin. En ole sairastellut, ultrat on olleet puhtaat ja kaikin puolin näyttäisi tulevan terve lapsi. Iskiaskin on helpottanut niin, että pystyn tekemään lyhyitä kävelylenkkejä ja puuhaamaan kotihommia.

Ja veikkaan, että tämä olotilan pikkuhiljaa tukaloituminen karkottaa synnytyspelon pois. Tulee vaan olo, että tule jo ulos, ihan sama miten! Katsotaan. Aikamoinen prosessi. Ei sitä tiedä raskautta suunnitellessa, mitä tämä oikein on. Ehkä hyvä niin, ettei tiedä.

Tämä on mun kokemus tähän asti. Jollakin toisella se on aivan toisenlainen. Ja se on ok. Ehkä tämä prosessi tuo mulle sitä itsevarmuutta, mitä koen jotenkin jääneeni vaille tai mitä on ollut vaikea löytää itsestäni. Ehkä mulla tän kaiken jälkeen on olo, että selvisin. Sitten sen näkee.

Nyt on ollut kyllä niin vaihtelevia kevätpäiviä, että! Toisena päivänä + 10 ja linnut laulaa ja krookusta pukkaa ja seuraavana aamuna räntää viistosti ja rakeita! Toisaalta kai hyvä, että kevät on vähän viipynyt, että tulisi sitten lämpimänä ja jatkuisi siitä. Kurja pihahommien suhteen. Täällä tosin on kaikki lumi sulanut aina päivässä pois, mitä on tullutkin.

Laitoin basilikaa ja samettikukkia itämään ja ovatkin jo nousseet taimelle. Kasvatin myös herneenversoa leivän päälle ja salaattiin. Hyvää. Vähän jotain kevätpuuhaa.

Äitiyslomakin alkoi vihdoin. Onneksi sain pari sijaista tuuraamaan pari vaille jäänyttä kertaa, työstressi alkaa helpottamaan. Näyttelykin saatiin kunnialla pakettiin ja oli varsin onnistunutkin! Kaikenmaailman hakemukset ja paperihommatkin alkaa olla tehtynä. Voiko oikeesti vaan relata ja nukkua kun nukuttaa? Aika jees. Tässä äippälomalla olen jo ehtinyt vähän leipoa ja ryhdyin maalaamaan vauvan hoitopöydän viereiselle seinälle värikästä taulua. Saa Paukkunen sitä sitten ihmetellä, kun vaippoja vaihdetaan :) Taulu on sellainen, jonka aloitin jo aikaa sitten mutta en ollut siihen tyytyväinen. Siinä on kasvillisuutta ja sammakoita ja kukkasia, joilla on kasvot. Nyt jatkoin taulua eteenpäin ja siitä saattaa tulla ihan kivakin kun valmistuu.  Olen tietoisesti koittanut keksiä tekemistä, koska tiedän että tylsistyn äkkiä. Leipominen on yksi niistä tekemisistä. Tietty kaikenlainen näpertely. Kirjastostakin hain pari paksuhkoa romaania, jotka voisi koittaa lukaista äippiksen aikana.

Tuntuu oudolta, ettei tartte(saa) mennä töihin toviin. Toisaalta mietin jo, että  miten sitä malttaa olla ilman savitöitä, vaikka enpä paljon ole itse ehtinyt tekemään mitään opettaessani. Oppilaat on kyllä olleet ihania ja luvanneet tulla rotinoille kun vauva syntyy! Kovasti mua on tsempattu synnytykseenkin :) Kyllä niitä ikävä tulee, mutta onneksi voi pitää yhteyttä muutenkin kuin työn merkeissä.

Nyt saunaan!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Puutarhatonttuja liikenteessä

Huomenta.

Heräilin tässä kukonlaulun aikaan. On aika tunnelmallista herätä aamulla aikaisin, kun luontokin vielä vähän uinuu, taivaanranta on vaaleanpunainen mutta pikkulinnut jo liikehtii pihamaalla ja hakee viimeisiä siemeniä lintulaudalta. Kaikkialla on hiljaista, maailma ei ole vielä herännyt. Kissat venyttelee puoliunisina ja katselee aamutouhujani. Eivät vielä vaadi äänekkäästi ruokaa. Aamut on hienoja, niitä pitäisi vaalia enemmän. Niissä on sopiva flow kirjoittamiselle ja pohdinnalle, hiljentymisellekin.
Olen saanut  merkillisen paljon kukkasia raskausaikana... En valita! <3

Minulla on viisi päivää töitä ennen äitiyslomaa. Viisi päivää! Välillä ne on tuntuneet viideltä tuhannelta päivältä, eilen todettiin taas rauta-arvojen laskeneen ja aloitin taas lisäraudan popsimisen järeämmällä annostuksella. Tuntui kuin olisin herännyt eloon horroksesta. Vein jopa roskatkin! Tuntui niin hyvälle kun jaksoi vähän enemmän. Toimeliaalle ihmiselle on aika rasittavaa, ettei pysty tekemään kaikkea sitä mitä ennen on pystynyt. No, tilanne on väliaikainen. Onneksi osa vaivoista on helpottanut, uusiakin tullut tilalle. Mutta ei enää kauaa äitiyslomaan, eikä kovin kauaa uuden ihmisen syntymään. Nähdään vihdoin Möykkynen Pöykkynen. Se vetää kyllä nöyräksi kun ajattelee. Isäntä on minua lohduttanut, kun olen tuskaillut olotiloissa ja väsymisissä. "Sinä kypsytät meidän lasta sisälläsi. Ei ihme jos väsyttää." Niin. Se on totta. Miksi sitä pitäisi aina jotenkin suoriutua paremmin? Josko vaan antaisi armoa itselleen?

Tilanne raskausviikolla 32!
Meillä kävi puutarhatonttuja pihamaalla hyörimässä yhden päivän ajan. Täytyy sanoa, että nyt on Pellonperän tontti haravoitu varmaan paremmin kuin meidän aikaan ikinä! Syksyn moskat sai kyytiä nurmikolta kun isännän vanhemmat kävivät ruopsuttelemassa. On siistiä! Kompostikin tuli käännettyä ja kasvihuoneesta multaruukut tyhjennettyä! Puihin ilmestyi kolme uutta linnunpönttöä ja niissä on jo kuhina käynyt. Haravoin minäkin hetkisen pihamaalla, mutta aika onnetonta se oma työskentely oli. Jätettiin talvisuojat vielä päälle, sillä rusakoita on pomppinut tontilla aamuisin. Ei passaa liian ajoissa ottaa verkkoja pois, ettei käy hassusti. Saskatoonit ja pensasmustikat jäivät peittelemättä viime syksynä ja saskatoonit olikin parturoitu aika hyvin. Saa nähdä virkoavatko siitä. Kovasti mieli on pihalle päin, mutta hidasta lyllerrystä lukuunottamatta, aika vähiin jäävät keväthommat minun osalta. Katsotaan sitten kun Paukkunen syntyy, ehtiikö sitä mitään silloin.


Siistiä!
Napsin kirsikasta oksia maljakkoon. Niiden silmut on jo vihreät. Kevättä sisällä talossakin. Vielä ei krookukset ja pikarililjat kuki, mutta ei siihen enää kauaa mene... Iloa viikkoonne!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kyyhkyset, kirppislautasten kohtalo?

Piti oikein kuviakin laittaa tähän postaukseen, mutta jostain syystä ei nyt oikein toimi tämä kuvapuoli. Tuotetaan siis tekstiä vain...

Ulkona on mieletön auringonpaiste! Ihan hirveät poltteet olisi pihahommiin, kun kaikki lumikin on sulanut pois. Olisi haravoitavaa ja leikattavaa yms. Kasvihuoneenkin saisi siivota. Kumminkin taitaa tältä vuodelta jäädä minimiin nämä hommat, kun ei tämän mahan kanssa tahdo paljon pystyä tekemään. Yritän olla ressaamatta. Maahan varisseet lehdet lannoittaa ja ehkä omenapuutkin kaipaavat välivuotta. Ei tämä piha tästä mihinkään karkaa.

Oltiin synnytysvalmennuksessa isännän kanssa. Minä olen menossa vielä pelkopolille juttelemaan tästä synnytysasiasta. Tuntuu, että siitä on tullut nyt mörkö joka kummittelee öisin ja liian usein mielessä. Ei löydy rauhaa ajatuksilta. Toisaalta ei jaksaisi asiaa enää vatkata, niin paljon siitä on tullut jo puhuttua kaikkien kanssa... Se on tapahtuma, jossa on vaan pakko luottaa. Luottamuspula taitaa olla meikäläisen ongelma. Toivon vaan, että luonnollisesti kun raskaus etenee ja olo tukaloituu sitä alkaa odottaa, että vauva syntyy.  Minua eniten helpottava tekijä on se, että isäntä on mukana. Että se on kuullut samat ohjeet, kuin minäkin ja tietää miten toimia jos minä menen liian paniikkiin. Välillä tuntuu, että isäntä olisi paljon minua parempi suorittamaan tämän synnytyksenkin! Vaan kyllä se meikäläisen hommaksi jää.

Yöt on olleet vähän huonoja viimeaikoina, selkään sattuu ja vauva havahtuu kun käännän kylkeä ja alkaa potkuttelemaan. Hyvää asentoa on vaikea löytää, nenä on tukossa ja refluksi vaivaa. Jalat kramppaa. Onneksi työn puolesta ei tarvitse nousta kovin aikaisin ja yleensä ehtii jonkinlaiset torkutkin päivän aikana yleensä ottamaan. Rauta-arvot olivat nyt parantuneet lisäraudalla, fyssarilta olen saanut liikkeitä ja vinkkejä iskiaksen suhteen. Yritän vaan sinnitellä loppuviikot työmaalla äippäloman alkuun. Aurinko ja valo auttaa.

Eilen neuvolassa vauva ainakin oli pää alaspäin ja ilmeisesti samassa asennossa viihtynyt jo jonkin aikaa. Kyllä ne jalat vaan on, jotka tuonne navan oikealle puolelle potkii. Onneksi Paukkunen on suht ponteva liikkuja, niin ei tarvitse panikoida onko kaikki hyvin. Voisikin pysytellä loppuun asti pää alaspäin, ettei tarvitse ruveta vielä perätilaakin murehtimaan.

Kävin kirpparilla yhtenä päivänä kun löysin itsestäni yllättävää energiaa. Ostin söpöjä syviä lautasia 6 kpl, ajattelin niitä kukanalusvadeiksi (mystisesti ne katoavat ja yhtään lautasta ei löydy kun pitäisi vaihtaa kukkiin multia. Mihin ne menee...? Kotitontut varastaa?) mutta sitten ne näytti niin kivoilta, etten raaskinutkaan. Astiakaappiin ne menivät! Katsotaan nyt tuleeko käytettyä, vai otanko ne kuitenkin kukille. Astioitakaan ei tarvitse olla liikaa. Kaikista ei ehdi syödä kumminkaan.

Kaupassa silmäilin viherkasveja ja meinasin kartuttaa kokoelmaa, mutta sitten mietin mihin oikein kukat sijoitan. En ostanut. Pitäisi keksiä parempia ikkunalautoja ja ripustussysteemejä, jos meinaa lisätä kasvien määrää. Liian monta ikkunaa on pyhitetty kissoille tässä taloudessa! (ja nekin joita ei ole, ovat silti kissojen käytössä tavalla tai toisella...huoh.)

Putsattiin isännän kanssa linnunpönttöjen sisällöt. Meillä on nyt viisi pönttöä, joista yhden oli ampparit ottaneet pesäkseen! Putsattiin ja ripustettiin se uuteen paikkaan myös. Yhteen pönttöön ei kajottu, kun sinitintti hääräsi siinä niin ahkerasti. Kaikissa pöntöissä oli hiukan pesämateriaalia, että ainakin joku on niissä käynyt ja pesinytkin. Haluaisin vielä muutaman pöntön lisää. Ehkä ostan, jos tulee hyvän näköisiä vastaan. Vuosittaiset rompepäivätkin lähestyvät, siellä varmasti on pönttöjä myynnissä. 

Ainiin! Kyyhkynen on tullut pihapiiriin! Meillä on joka kevät tullut tähän pariskunta, jotka varmaan pesii jossakin tässä lähistöllä. Käyvät tuossa fasaanien ruokintapaikalla ja rakastan niitten huhuilua. Nyt oli vaan yksi, mutta jospa se parikin vielä saapuu :) Ihanaa kun ne aina tulee. Mustarastaita on pompahdellut myös pihamaalla ja tänään oli kolme fasaaninaarasta. Oravatkin on olleet ahkeria. Vein vielä siemeniä ruokintapaikalle.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Raskasta menoa, kevään tekoa

Vauhti hidastuu
lyllerrän paikasta toiseen
sattuu!
kolottaa!
jomottaa!
Vauva tekee pesää.

***

Olin viikon saikulla, iskiaskipu vei jalan alta. Ilman jalkaa on vaikea toimia, tiedättekö. Hankala luopua jutuista. Vielä saan sukat jalkaan, mutta kenkien sitominen on jo aika haastavaa. Suihkuun piti raahata penkki. Laturia pitää säilyttää nykyään kirjahyllyssä eikä lattianrajassa. Närästyslääkettä pitää ottaa joka aamu. Pohkeet kramppaa ja paikat puutuu istuessa kovalla. Sydän hakkaa ja hengästyn jo kun pelkästä puhumisesta. Odotan, että saan kropan takaisin, mutta synnytys pelottaa. Se on vielä ihan oma lukunsa tässä tarinassa! Ystäväni sanoi, että isäntäkin on raskaana, tarkoitti sitä, että hän joutuu ottamaan vastuuta niistä jutuista mistä minä en enää pysty ja hän on ottanutkin. Ihmettelen sitä kärsivällisyyden määrää. On jaksanut tsempata ja hoitaa asioita ja olla tukena. Niin paras ukko. <3 Toivottavasti lapsi perii edes puolet häneltä, eikä minun kärsimättömyyttäni.

Mielialanvaihtelut on myös tosi kivoja. Välillä turskitaan räkää ja panikoidaan, että jos en osaakaan sitä, äitiyttä. Sitten hetken päästä jo naurattaa taas. (kauheeta!)

No, nyt olen taas töissä ja päivä kerrallaan mentävä. Toissapäivänä olin kuolemanväsynyt ja kipuinen töiden jälkeen, eilen taas olin pirteämpi. Päivät vaihtelee paljon. Toisaalta kun on töissä, ei ehdi murehtia niin paljon ja miettiä. Se on hyvä puoli.

Loppupeleissä olen kyllä päässyt suht vähällä vielä tähän asti kipuineni ja kärsimyksineni (vaikka niistä valitankin) Kuitenkin fyysinen kipu on pysynyt siedettävissä rajoissa ja helpottanut levolla yleensä. Enkä ole ollut kipeänä koko raskauden aikana, vaikka niin olen pelännyt norovirusta ja töissä desinfioinut ovenkahvoja paniikissa! Nyt on rv 29, joten voiton puolella ollaan vahvasti. Isäntäkin tsemppasi, että olen pärjännyt hyvin. Suurin haasteeni lienee tämä henkinen puoli. Ettei murehtisi liikaa. Luottamusta tarvitsen, elämään, Jumalaan, itseeni, kroppaani, luontoon, terveydenhoitojärjestelmään, läheisiin...

Ihanat rakkaat ystävät järjestivät minulle vauvakutsut! Olin niin menossa isännän kanssa muka treffeille, kun minut vietiinkin juhlapaikalle, jossa oli ihania naisia paikalla, herkkuja ja lahjoja <3 Olin niin puulla päähän lyötynä tästä yllätyksestä, en arvannut yhtään ennen kuin näin tyttöjen virnuilevat naamat oven raossa! Ja tätä ne olivat hautoneet isännän avustuksella jo kuukauden päivät! Enkä minä aavistanut yhtään mitään! Kaikki ihanat ihmiset raahautuneet pitkien matkojen päästä minun ja Möykkysen takia. Sanoin illalla tytöille, että tämä oli yksi mun elämän parhaita päiviä <3 

Vauva voipi hyvin, ainakin liikuskelusta päätellen. Sillä on lempiasento mahassa. Jotenkin hassusti "nurkasta nurkkaan" makoilee niin, että navan oikealla puolella tuntuu aina kova kohta (pää?) ja alavatsassa vasemman jalan puolella tuntuu räpelöintiä (jalat?) En osaa sanoa miten päin vauva mahassa muljaa. Välillä tuntuu että menee ihan ympäri. Liikkeet näkyy selvästi vatsan päältä ja välillä tuntuu, että kaveri porautuu pihalle nahkan läpi kun niin mykyttää. Maha tuntuu itsestä jo valtavalta, mutta iltaisin se on isompi kuin aamuisin! Mystinen vauvamaha.

Olen käppäillyt kävelysauvojen kanssa pihamaalla kuin vanha muori ja katsellut turpoavia syreenien silmuja ja sulavaa lunta! Tekee mieli niin hitsisti alkaa kasvattaa kaikkea ja kun jo vähän pääsisi ruopsuttelemaan sitä sun tätä pihalla! Saapa nähdä jääkö ruopsuttelut tältä vuodelta kokonaan...  Olisi kyllä ihana saada muutama tomaatinvarsi kasvihuoneeseen ja vähäsen salaattia kasvimaalle.... Facebook ilmoitti, että viime vuonna olin näihin aikoihin aloittanut oksien leikkuun. Kieltämättä ajatukset jo kääntyivät omenpuihin. No, ehkä isännän avustuksella saisi vähän niitä oksittua? Vai antaisiko välivuoden?

Mutta ihana aurinko, ihana aurinko! Sinitintit pörrää jo pöntöillä. Se tulee, kevät <3

tiistai 28. helmikuuta 2017

Tiedotusluontoista asiaa

Sain vaihdettua mullat joulukaktukseen ja kultaköynnökseen töissä (eli ihmeiden aika ei ole ohi!) Jätin myös kukkalannosta töihin! Kovasti pyytelin anteeksi kasveilta huonoa hoitoa. En tajua, miten kultaköynnöskin on selvinnyt kesät, kun olen käynyt vain muutaman kerran kesässä kastelemassa sitä...

Kotona vaihdoin orkideoille haketta ja ruukkuja. Kyllä ne vaan jotenkin näyttää heti nätimmältä kun saa vähän uutta ryhtiä. Ostin myös kokeellisiksi altakasteluruukut alennuksesta ja niissä olen pitänyt kastanjaviiniä ja sitä posliinikukkaa, viimeksimainitun valittelin voivan huonosti. Noh. Enpä ihmettele, että vointi on huono, kun otin nuo kukat pois, totesin että posliinikukka oli aivan litimärkä ja ötökkäinen! Hyi! Vaihdoin sen äkkiä takaisin tuttuun ja turvalliseen saviruukkuun ja heitin vanhat mullat pois. Toivottavasti se toipuu. Kokeellinen syrjähyppyni altakastelevien maailmaan on nyt ohitse. Korkeat altakasteluruukut oli kyllä hienot, mutta tykkään yhä enemmän perinteisistä keraamisista ruukuista ja haihtuvuusominaisuudesta. Olen niin epätasainen kastelija ja epämääräinenkin, että välillä kasvit saa liikaa ja välillä liian vähän vettä. No, raportoin miten posliinikukan käy.

Vielä jatkuu muljaus, hirvittävän siivon sain keittiössä aikaan kun muutamiin kasveihin nuo mullat vaihdoin. Tällä masulla vaan ei jaksanut taipua oikein kylppärin lattiallekaan mullittamaan. Parastahan olisi kun saisi ulkona mullittaa, mutta täytyisi odottaa kevättä, eikä itse oikein malta. Vielä siis jatkuu tämä touhu, onneksi se vaan on kovin mieluisaa. (paitsi se siivousosuus)

Ei mulla oikein muuta ollut nyt asiaa :D

torstai 23. helmikuuta 2017

Yksi vielä ja pallo

Unohdin vielä yhden listasta, nimittäin amazoninliljan. Sekin on äitini peruja, kukkii kauniisti yleensä ennen joulua tai joulun tienoilla. Lehdet tosin on aika rennot, enkä vielä ole aivan hoksannut millaisessa ruukussa amazoninlilja olisi parhaimmillaan. Kokeiltu on suippoa lasitörppöä jne. Nyt on melko isossa ruukussa.

Eilisestä postauksestani innostuneena hain multaa ja ravinnetta kaupasta ja vaihdoin työmaalla kultaköynnöksen ja kaktuksen multiin. Jätinpä ravinnettakin pulloon. Ihmeiden aika ei ole ohi, joskus saa jotain aikaankin! Kyllä oli kultaköynnöskin niin köyhässä mullassa ja rutikuiva. Uskomaton selviytyjä kasviksi!

Ostin myös orkideamultaa (eihän se oikeasti ole "multaa" mutta pussin kyljessä lukee niin) josko noita orkideoja koittaisi vähän elvyttää. Katsotaan millaiset ruukut niihin keksisi. Olen todennut, että aivan hyvin pärjäävät niin savi, muovi kuin läpinäkyvässäkin ruukussa. Upotusominaisuus tietysti helpottaa hoitoa. Eli lisää kasvimuljausta tiedossa lähiaikoina.

Amazoninlilja.
Tässäpä tämmöinenkin kuva, vaikkei mikään viherkasvi olekaan...


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Viherterapiaa

Taajamafarmarilla oli huippukiva postaus viherkasveista, joten minäkin yritän. Yhtä hyviä kuvia ei minun postauksestani löydy, mutta kiva avata viherkasvien tarinoita!

Teininä totesin, että äiti yrittää päästä eroon jostain viherkasvista kun hän toi niitä huoneeseeni. Sittemmin tajusin, etteivät ne ehkä kuolekaan hoidossani ja lähtiessäni kotoa omilleni, sain mukaan tietysti viherkasveja. Niistä ainakin yksi on vielä hengissä ja se on vaaleanpunainen iso kiinanruusu. Kuvakavalkadissa ei ole nyt kuvaa juuri tästä kiinanruususta, se on yläkerrassa ja tarvitsee hiukan erityistä huolenpitoa talven jäljiltä. Muutoinkin talvi on aina vähän koettelemus vähine valoineen ja kuiva huoneilma tekee tehtävänsä. Keväällä sitten yleensä aktivoituu hoitamaan kasvejakin paremmin. En ole mikään superhoivaaja viherkasvien suhteen, en sumuta ja välillä unohdan kastella tai kastelen liian runsaasti kerralla. Pyrin käyttämään kukat suihkussa ainakin kerran vuodessa, että saa pölyt pois lehdiltä tarvittaessa liotettua kuivia juuripaakkuja. Keväisin tykkään vaihdella multia, jos on tarvetta. Toisinaan vaihdan vaan pintamullan kasveille. Jokin erkkerin tapainen ikkunaratkaisu tai muuten katosta lattiaan yltävät ikkunat jossain huoneessa olisi varmaan ihanneratkaisu, että kaikki viherkasvit saisi nätisti esille. Oma lukunsa on myös estää kissojen tuhot ja niiden estäminen (järsiminen, ikkunoille änkemäinen ja kasvien tiputtelu lattioille...) Kesäisin voi kukat heittää pihallekin, mutta oma kokemus on, että ne kärsivät aikalailla ja ötökät ovat ongelma. Kasvihuone taas on liian kuuma paikka.

Mutta tästä esittelyyn:

Parit orkideat keittiön ikkunalla...

Kuparilehti ja anopinkieli.
Kuparilehden pistokkaan sain anopilta ja se on röyhähtänyt isoksi. Kasvaa samassa ruukussa anopinkielen kanssa (jota en saanut anopilta vaan ystävältäni...) ja vaikka onkin nättilehtinen, niin liian runsaskasvuinen makuuni. Kivaa vihreyttä se kyllä tuo ikkunalle ja aika kiitollisen oloinen kasvatettava. Vähän kuparilehden takaa pilkottaa jonkinlainen kaktus, pylväskaktus tuli nimenä mieleen, mutta en ole varma mikä sen oikea nimi on. Pistokkaat napsin kaupungintalolta, kun siellä jonakin vuonna olin hoitamassa viherkasveja :) Hauska alkuperä siis tällälkin kasvilla.



Tämä on ihan oikea ananas, jonka kasvatin kaupasta ostamani ananaksen kannasta. Tykkään tuosta kasvina, mutta lehdet on todella terävät ja kovat ja kasvi leveä. Ei siis tahdo löytää paikkaansa minkään kulkureitin varrelta, ettei silmät puhkeaisi ihmisiltä ja kissoilta! (mihin ihmeeseen sen laitan? Amppeliin kylpyhuoneeseen?!) Hauskaa oli se, että sain röntin kasvamaan eikä se homehtunut. 


Orkideoja minulla on neljä tällä hetkellä. Tämän valkoisen olen saanut isännältä hääpäivälahjaksi joskus muinoin. Se on kukkakaupasta ostettu ja huomaa, että on ollut hyvät lähtökohdat elämään. Se on vankka ja kestävä. Muut orkideat on vähän niin ja näin, kyllä ne välillä kukkivat, mutta en jaksa sumuttaa tai mitenkään todella säännöllisesti hoitaa. (toki liika hoito myös tappaa orkidean) Upottelen silloin tällöin tai suihkuttelen hanan alla. En ole mikään himolannoittaja myöskään. Orkideoja on vaikea saada nätisti ikkunoilla sojottavien juurien ja kallistuvien lehtien takia. (puhumattakaan kissoista) Haaveilenkin jonkinlaisesta riippuvasta orkideahyllystä johon saisi orkideat mahdollisimman runsaaseen valoon ja kuitenkin helposti alas otettaviksi ja hoidettaviksi. Amppelit tuntuu työläiltä juuri upottamisen takia. 

Tämän metrisen kaktuksen nimeä en tiedä. Olen saanut pistokkaan äidiltäni ja meinaan luopua tästä suuren kokonsa vuoksi! Ei tahdo mahtua mihinkään ja kovin on piikkinenkin.
...tietysti pari pistokasta otin kaktuksesta kumminkin.


Tuossa yläkuvassa on olohuoneen viherkasvit. Tuo ikkuna lienee valoisin talossamme (ehkä jopa paahteinen aurinkoisilla päivillä) ja siihen olen sopivasti tällännyt suurimman osan viherkasveista. Kukkapöytä pursuaa senkin takia, ettei kissat mahtuisi änkeämään väleihin ja tiputtelemaan/järsimään rehuja. Jos jättää yhtään tyhjiä tiloja ruukkujen väliin, ne taatusti tunkevat itsensä ikkunaan!

Keskellä on iso keltainen kiinanruusu, jonka emokasvin toivat isäni ja hänen vaimonsa anopilleni meidän hääjuhliin kohta 10v sitten. Itse emokasvista en tiedä mihin se on johkaantunut, tämä on pistokas, jota olen kasvatellut. Se kukkii upein keltaisin kukin, kunhan ei pääse nuppuvaiheessa kuivahtamaan. Kasvaa ihan törkeästi ja on leikattava joka kevät runsaasti. Tarvitsee myös paljon vettä. Talvella tulee helposti ötökkää. Mutta on se kaunis <3 Katossa roikkuu pikkuposliinikukka, sen pistokkaat olen saanut anopilta myös. Minulla on vielä isompi pikkuposliinikukka makuuhuoneessa. Toisesta ajattelin luopua, kun en tarvitse kahta. Yläkuvassa näkyy huonosti taustalla myös isoposliinikukka, joka on nyt aika kärsinyt ja tiputtaa lehtiä. Myrkytin sitä varmaan turhan radikaalisti ötököiltä, eikä se tykännyt. Vähän harmittaa. Katsotaan selviääkö. Jos ei, otan pistokkaat. Leikkaamisesta se ei myöskään tykkää... Tämä alku on napattu työmaalta n. 6v sitten ja alun juromisen jälkeen se on kasvanut hirveästi!

Toisessa valkoisessa altakasteluruukussa on äidiltä saamani kastanjaviini. Sen nimi oli pitkään hukassa ja aina sen unohdan. Kasvissa on todella isot lehdet ja se kiipeää imukärhien avulla. Kasvaa aivan törkeästi ja olen ihan hätää kärsimässä mihin sen laittaisin suikertamaan. Olen ajatellut viedä sen työmaalle, jossa sillä olisi tilaa kasvaa! Hieno kasvi, mutta tilanpuute ja kastanjaviini ei ole hyvä yhdistelmä.

Kukkapylväässä on kastanjaviinin pistokas ja pari kuparelehden pistokasta, sekä ylimmässä korissa psykiatrian poliklinikalta pöllitty alku kissuksesta. Nyttemmin jo ihan iso kasvi siis. On huvittanut tuon kasvin alkuperä! Aika sitkeä on vähemmässäkin valossa ja ikävästi olenkin laiminlyönyt tämän kasvin hoitoa. Nyt sain kuitenkin ruukutettua sen parempaan ruukkuun ja multaan. Mietin vain onko paikka liian paahteinen...

Työmaalla minulla on kultaköynnös (huonolla hoidolla) josta nappasin pistokkaita kotiin tuotavaksi. Siinä on kiitollinen ja kaunis kasvi. Voisinkin tänään tehdä päivän hyvän työn ja viedä multaa ja isomman ruukun sille. Siellä on myös pääsiäiskaktus, joka samoin on liian huonossa ruukussa/hoidossa. Pitää miettiä tuonko kasvit kotiin äitiysloman ajaksi, vai saanko jonkun hoitamaan niitä siellä.

Näiden lisäksi aina on epämääräinen määrä erilaisten kasvien pistokkaita, joista osaa en saa ikinä istutettua ruukkuihin ja joista osa päätyy muualle annettaviksi. Talvisin kasvimäärään tuskastuu ja keväisin niitä haalii lisää!

Tämmöistä viherterapiaa tälläkertaa! Iloista viikon jatkoa!

tiistai 21. helmikuuta 2017

10v juhlia, kevättä, raskautta

Terve.


 Tännekin tuli talvi. Kissat meni sitä tänään tarhaan ihmettelemään. Kauan ne viihtyivätkin vaikka tassut kastuivat ja kylmääkin kai se lumi oli. Ne oli ihan pirteitä kun tulivat takaisin sisälle :)


Minäkin kävin pihalla. Söin jätskin tuossa auringonläntissä. Täällä on varmaan nyt eniten lunta mitä koko talvena! Aurinko on ihan mahtava. Huomaa mielialassa heti valon vaikutuksen.


Tällä muorilla on kesällä 10v synttärit! Kuten myös meikäläisen avioliitolla. Pitäiskö juhlia?  "Avioliiton ja Nekon 10v synttärit."

***

Sain tänään lisärautaa neuvolasta, onkin ollut jonkin aikaa vähän nuutunut olo ja päänsärkyä ja muita vaivoja. (vaikka oon ryystänyt joka aamu vihersmoothieta, johon olen tunkenut pinaattia, salaattia, kurkkua, avokadoa, pähkinöitä ja päärynää...) Maha on kasvanut viimeaikoina ja olo on ollut tukala ja selkä kipeä. Ei oo sitä raskauden hehkua juuri täälläpäin näkyillyt!! Mutta kiva oli taas kuulla, että kaikki on hyvin. Vauvahan on aktiivinen ja liikuskelee mahassa paljon. Välillä tulee oikein kova kohouma johonkin kohti mahaa. Ekalla kerralla oikein säikähdin ja isännälle huusin et "mikä tuo on!". No, se oli ehkä peppu tai selkä tai pää! Nyt mennään raskausviikolla 26. On tää aika vaan nopeasti mennyt. Vaikka vointi onkin pääsääntöisesti ollut hyvä, niin kyllä tässä jo tuntuu että on tosiaan "raskaana". Kaikki päivät ei mene putkeen ja töistä kun tulee niin saa suoraan lössähtää sohvalle huilaamaan. Toisina päivinä sitten jaksaa jotain tehdäkin ja on energisempi olo. No, jospa rauta auttaisi. Aurinko ainakin auttaa <3

Kevään läsnäolo on jo ilmassa ja enemmän olen jaksanut hoivailla viherkasveja ja ottaa vähän pistokkaita juurtumaan. Kissoille kasvaa kauraa Myrtin terraarion päällä. Kummasti multa alkaa houkuttaa kevään korvalla.

Pikku-Misa huutelee myös siihen malliin, että kevät alkaa olemaan täällä! Viime keväänä se ei juuri mouruillut (sehän on leikattu myös, niin kuin muutkin) mutta nyt näyttäisi taas olevan vähän erilainen sävel huuteluissa. Jännä juttu.

Kivaa hiihtolomaa lomalaisille :)

perjantai 27. tammikuuta 2017

Ajatukset kääntyvät kevääseen

Päivänä yhtenä paistoi aurinko. Tintti lauloi. Taivastelin pihalla. Täällä on niin vähän lunta, että aurinkoisina päivinä näkyy pälvipaikkoja nurmikolla. Kiersin tontin ja kävin katsomassa kasvihuonetta. Siellä se odottaa. En vielä avannut ovea. Vähän jo kääntyi ajatukset siemenpusseihin ja kasvattamiseen. Mietin, että mieli piristyisi kun laittaisi vähän siemeniä multaan. Voisi laittaa herneen versoja kasvamaan. Kissoillekin vois laittaa kauraa taas kasvamaan. Keväistä.

Muratti jäi postilooraan. Mahtaako selvitä talven yli? Ainakin näytti hyvältä.

Märkää.
Kävin kävellen kylällä tänään. Hieno ilma, aurinko paistoi kirkkaasti. Liukasta tosin oli, mutta nastat alla ja sauvat vielä lisänä. Menomatka meni kivasti kävelyseuran ansiosta. Kotimatka oli hitaampaa lyllerrystä, mutta onneksi oli penkki millä huilata välissä. Kävin myös syömässä hyvän pullan! Toisinaan pulla on niin paikallaan!

Palelsikohan likkaa?
Tiedättekö ne päivät ja sen fiiliksen, kun vaan on pakko kuunnella Juha Tapiota? Joku tunnesykkyrä, joka vaatii juuri sitä tietynlaista musiikkia. Ehkä haikea olo tai muuten sellainen kohta, johon tuo Juha Tapion musiikki vaan viiltää. Joku niissä sanoissa ja sävelissä puhuttelee niin syvällisesti omalle sydämelle. Yleensä se tietää kyyneltä paria myöskin. Nyt on vähän sellainen päivä, vaikka sainkin tämän päivän sentään plussan puolelle, koska se alkoi aika heikoissa tunnelmissa.

Vielä odottaa...
Ikkunan takana laskee aurinko. Koivut näyttää kauniilta, mustilta silhueteilta oranssia ja vaaleanpunaista vasten. Kauneutta on monessa hetkessä, välillä sen vaan kokee vahvemmin. Välillä sitä ei jaksa katsoa, kun on kääntynyt liiaksi sisäänpäin. Sellaista se elämä on. Aaltoliikettä.

Hyvät viikonloput kaikille!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Lisää pohdintoja

Hitsi kun aika kiitää niin nopeasti eteenpäin! Raskauskin etenee aimo harppauksia eteenpäin. Äskenhän vasta saatiin tietää, että jotakin elämää siellä on, nyt jo tiedetään vauvan sukupuoli ja on nähty hänet kaksi kertaa ultrassa. Vuodenvaihteessa alkoivat liikkeet tuntua selkeästi. Sen jälkeen onkin joka päivä tuntunut potkuttelua mahassa. Aika ihmeellistä. Luulisi, että se tuntuisi jotenkin omituiselta (siitä huolimatta että onkin luonnollista) kun joku pöykkii sisältäpäin mutta ei se tunnu. Aika mahtavaahan se on, kun saa konkreettisen varmistuksen, että siellä sitä ollaan ja kaikki hyvin.  Möykkynen yleensä herää aamupalalla, kun saa vähän kahvia koneeseen. Olen juonut kupillisen päivässä, aamukahvin nyt kun se taas maistuu. Olen tehnyt myös melkein joka aamu vihresmoothieta, johon tulee kurkkua, pinaattia, avokadoa, salaattia, päärynää ja pähkinää, vettä notkeuttajaksi. Joskus lisäilen kuivattua lehtikaalia tai kiiwiä tai jotain muuta. Se on hyvää kun päärynä antaa makeutta ja tietää, että saa aimo annoksen vihervoimaa rehuista! Puuro luumuilla ja marjoilla ja raejuustolla menee joka aamu.

Olen kyllä edelleen ollut aika herkillä ajatusmaailmani kanssa. Onhan tämä niin iso juttu meille ja elämänmuutos. Pelkoja nousee pintaan. Toivoisin, että ne positiiviset ajatukset ja ilo olisivat vahvempia kuin ne pelot ja murheet. Yksi päivä juteltiin isännän kanssa, että mitä kaikkea ollaan pelätty tähänastisen matkan varrella ja yksikään niistä peloista ei ole käynyt toteen. Että aivan turhaa energiaa kuluu murehtimiseen! Mistä löytyisi se rennompi elämänasenne ja luottamus, että asiat soljuvat painollaan...? Välillä löydän sen olotilan hetkittäin, mutta toisinaan pelko vaan vyöryy kaiken yli valtavalla painolla ja voimalla, eikä siinä paljon auta kun joku sanoo että "ajattele positiivisesti". Kysymyksiini ei ole vastauksia vaan ne vastaukset tulevat päivä kerrallaan sitä mukaan, kun elämää elää eteenpäin. En voi tietää miten jaksan väsymystä ja pienen vauvan hoitoa, en voi tietää muodostuuko vauvaan heti kiintymyssuhde vaiko vasta sen myötä kun opimme tuntemaan toisemme. En voi tietää milloin palaan töihin ja onko töitä mihin palata... Ystävät on lohduttaneet, että ihan normaaleja ajatuksia päässäni pyörii. Se kyllä oikeasti lohduttaa. Ehkä olisi huolestuttavampaa jos en pohtisi mitään... Syvällinen pohtiminen on aina ollut osa meikäläistä, oli sitten aihe mikä hyvänsä. Välillä se rasittaa todella paljon. Kun päivittäin funtsii elämän tarkoitusta, kuolemaa, syntymää jne, niin ei ihme jos hiukan kaipaa kevennystä arkeen.

Eilen oli niin ihanaa nauraa. Miten nauramisestakin on tullut eräänlaista luksusta. Aikuisten elämä on niin vakavaa eikä asiat enää naurata. Tuntuu, että aina löytyy aihetta huoleen ja murheeseen, jos ei itsellä niin lähipiirissä. Eilinen naurukohtaus oli ihan järjetön ja aihe mitätön, mutta se tuntui niin hyvältä. Isäntäkin sanoi "oli kivaa välillä nauraa". Niin, mistä sitä naurua löytyisi elämään enemmän? Keveyttä.... Tiedän kyllä, että pienistä asioista se ilo ja onni koostuu ja niitä näenkin kyllä päivittäin ympärillä ja koetan niihin kiinnittää huomiota.

Tein juuri kalakeiton ja tänään on töitä illalla. Eilen kävelin töihin ja vielä jaksoin tuon 4 km kävellä vaikka hitaampaa se tietysti on ja hengästyy nopeammin. Osan viikosta joudun kävelemään töihin, kun ei ole autoa käytössä tai sitten täytyy opetella käyttämään bussia joka harvakseltaan tuosta kylän läpi suhaa. Onneksi välimatkat ei ole järjettömiä. Lonkkakin on palautunut normaaliksi, mitä nyt välillä juilii, mutta liikkeelle pääsee hyvin. Olo on kohtuullisen hyvä fyysisesti ja olen pystynyt tekemään jumppaakin aina välillä.

Kevättä kohti mennään, tänään lauloi tintti titityytä ja jäin sitä oikein kuuntelemaan. Kirjakauppiaskin sanoi samaa, että tintti laulaa. Valo lisääntyy ja siitä voi olla kiitollinen ja iloinen ja sen tuntee konkreettisena omassa mielessäkin. Odotan kevättä, kevät on paras <3