sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Jään eloon. Rakastan.

Moi.

Ollaan elossa.
Mitään ei ehdi.
Vauva kasvaa.
Kuuntelin minuutin kestävän hartauden netistä.
Sain siitä voimaa. Yhdestä minuutista.
Aurinko paistaa.
On kesä.
Syötän.
Vaihdan vaippaa.
Hengitän
ja välillä en hengitä
ja välillä tarkistan
hengittääkö vauva.
Ihmettelen.
En pidä itsestään selvyytenä.
Pohdin liikaa.
Murehdin.
Katson pientä kättä
miten paljon se on kasvanut.
Ensi viikolla 2 kk.
Aika menee hirveätä vauhtia.
Haluan että se hidastuu
haluan että se nopeutuu.
Kun minulta kysytään
mitä haluaisin tehdä
en tiedä.
Kukat kuivuu.
Toisena päivänä ehdin tehdä kaiken.
Toisena päivänä hölvään käsidesiä kun ahdistaa käydä kaupassa.
Joku yskii. Paniikki.

Vauva on huikea.
Vauva on söpö.
Sen korvassa on töhnää. Paniikki!
Vauva on jotakin, mitä ei voi sanoin kuvailla.
En tiedä mistä muusta kirjoittaisin kuin vauvasta.
Puutarhasta kai.
Puutarha rehottaa.
Ystävä hoiti vauvaa ihanasti,
auttoi yölläkin.
Sain nukuttua.
Sidoin köynnösruusun.
Kastelin puskia.
Pelakuut kastelin myös.
Vaaleanpunainen pioni aukesi.
Tuntuu että kesä on jo ohi
ennen kuin ehdin tajuta sitä.

Syöminen on hirmuisen tärkeää. Juominen myös.
Sen opin viikonloppuna. 

Täällä ollaan.
Elämä jatkuu erilaisena.
Se on kriisikin.
Ihanaa. Kamalaa.

Jään eloon.
Rakastan.

3 kommenttia:

  1. Voi sinua ihanaa tuoretta äitiä! Kuulostaa niin tutuilta nuo sanasi, vaikka omasta vastaavasta ajasta on jo neljännesvuosisata! Ja hengissä ollaan edelleen. (kuopuksen insinöörijuhlia valmistellaan viikonlopuksi :)
    Kaikkea hyvää sinulle, nauti hetkistä!

    VastaaPoista
  2. Kaikkea hyvää sinulle! Vauva on ihanuus. Nauti vauvasta ja kesästä.

    VastaaPoista