keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Päikyn alkua, omenoiden tulvaa, arkipöhinää

Jotain keskeneräisiä luonnoksia on jäänyt killumaan teksteistä, mutta ei ole tullut julkaistua. Nyt pieni hengähdyshetki kun lapsi nukkuu, iltapäiväksi hän menee vielä päiväkotiin ja minä kipaisen aloittelemaan toista työpäivääni! Nyt kahvikuppi ja ajatukset paperille. (helpommin sanottu kuin tehty, tuo viimeinen nimittäin, sen verran paljon sekalaista aatosta päähän mahtuu.)

Olen aloittanut opiskelun! Etäopiskelua seuraavan vuoden aikana, olisi tarkoitus suorittaa tutkinnon osa. Olen palauttanut jo ensimmäisen tehtävän ja aloitellut toista. Kasvatustiede, todella mielenkiintoista, mutta vaikeaakin tekstiä. Eipä ole esseitä tullut kirjoiteltua sitten varmaan yläasteaikojen! Noh, kirjoitusharrastus on varmasti auttanut ylläpitämään tekstin luomisen taitoa, ei tuntunut kamalan vaikealta saada sanoja paperille (ruudulle?). Kuitenkin, jännittää ensimmäisen arvosana, esseestä tuli liian laaja ja varmaan muitakin virheitä oli, mutta se oli ensimmäinen. Eikös tarkoitus ole oppia?

Lapsi meni päikkyyn. En itkenyt. Sinne jäi muiden räkänaamojen kanssa leikkimään. Jotenkin oli tosi haikea ja vaikea olo (hei mun laps on vaan 3 pvää viikossa päikyssä, eikä edes kokonaisia päiviä...) itku ei tullut, vaikka olisin tahtonut porata. Oli siellä paljon Vtä pienempiäkin muksuja. Pienin taisi olla Vtä 5 kk nuorempi, joten jos se pikkuruinenkin pärjää, niin kai munkin reipas poikanen? Enemmän olinkin kai huolissani itsestäni... Me ollaan niin tiivis paketti oltu pienen kanssa.

Oli aivan HUIPPUA mennä silti töihin! Nähdä samat tutut oppilaat ja halailla kaikki läpi ja todeta, ettei vuodessa ole ehtinyt ihan hirveän paljon kaikki muuttumaan. Olen ihan intoa piukassa, tekisi mieli vaan lyödä äkkiä kädet saveen ja tehdä kaikkea. Niin on ollut ikävä saven tuntua näpeissä. Ja tietty muutakin askartelua. Kivaa. Vaikka opettaminen on raskasta, se on mun juttu. Sittenkin. Kaikista epäilyistä huolimatta.

Jotenkin mulla oli kauhea epäilys, että tarvitaanko mua enää missään. Onko mut korvattu. Osaanko enää mitään ja kaipaako mua kukaan. En tiedä mistä sellaiset ajatukset kumpusivat, mutta niin oli lämmin ja ihana vastaanotto, että jäi olo, ettei mua joku toinen niin vaan voi korvata, vaikka ehkä opetuksessa, mutta ei mun persoonaa. Jotenkin ihan tavattoman suuri oivallus itselleni, kun on taipumusta vähätellä itseään. (mikä on tosi tyhmää)

Mun pikku-ukkeli rakastaa ruohonleikkuuta. Ollaan huristeltu parina päivänä leikkurilla. V istuu mun sylissä lasten kuulosuojaimet korvilla ja minä istun kuskin pukilla ja sitten huristellaan. Saatiin ajettua pellon peräosa, kun jaettiin ajelua kahteen päivään. Hauskaa.

Olen pakannut ukolle töihin omenia kassitolkulla. On jaellut niitä asiakkaille, kun meillä puut notkuu ja nyt jo kompostitkin. Vähän harmittaa, kun menee niin paljon hukkaan. Toki paljon on muumioisiakin. Niitähän ei saisi kompostoida. Jostain luin kuitenkin, että 40 asteen lämpö riittäisi tappamaan muumion, toim. huom. ei ole mitään Jumalan sanaa tämä, siis luin jostain foorumilta. Kunnolla kun komposti pöhisee niin hyvinkin lämpö nousee aika korkealle. Toisaalta mietin, että jos muumiota on naapurissa, niin niin on meilläkin, vaikka polttaisin omput tai veisin pois. Siksi olen laittanut kompostiin.

Kissa ei ole pissinyt mihinkään vähään aikaan. Koputan päätä! (puuta) Ollaan syötetty nyt märkiksen rinnalla rauhoittavaa nappulaa. En tiedä onko se auttanut. Jännittää mitä tapahtuu kun tarha menee talveksi kiinni. Toivottavasti ei tule stressipiikkiä. Aukikaan ei voi pitää, kun kämppä jäähtyy. Olen kyllä miettinyt sellaista eristettyä kissanluukkua. Asia erikseen mistä sellaisen saisi ja oppisivatko nuo sitä käyttämään. Pohdintaa.

Niin paljon olisi muutakin hommaa kämpässä. Listoittamista, tarvittaisiin pressutalli toiselle autolle, kylppärin lattiassa olisi pientä reeraamista saumauksessa jne. Isännälle ehdotin, pitäisikö makkarin ja Vn huoneen/askartelu/vieras/mikäliehuoneen paikkaa vaihtaa. Makkarissa ei tarvittaisi niin paljon tilaa, kuin mitä siellä nyt on, mutta toisessa huoneessa tarvittaisiin. Kas siinäpä pulma. Kaikkea hommaa oisi mihin uppoaa aikaa ja rahaakin, eikä ole juuri kumpaakaan nyt. Kyllä vaan vanha talo on ihana, mutta laittoa on. Onneksi pappa sitten niitä pahimpia kohteita aina laittaa. Nyt uusi vesikourun ja rännin ulkorakennukseen, kun vanha oli halki. Aina se on eteenpäin kun jotain. Minun taidot riittää lähinnä pihamaan ylläpitoon, vaikka halua olisi tehdä enemmänkin.

Vähän myös syysflunssat vaivaa. V sai varmaan flunssan jo päikystä, oli jo parempana välissä mutta nyt taas nenä vuotaa enemmän. Kai ne kaikki taudit nyt iskee sitten lapsen kauttaa itseenkin. Minulla on koko syksyn ollut kaikenmoista, kurkku tukossa, aivastuttaa, allergista jne. En enää edes tiedä mikä milloinkin vaivaa.

Mutta nyt valmistautumaan työpäivään <3 Iloo teidän elämään lukijaiseni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti