tiistai 5. helmikuuta 2019

Uni rehevistä kukkivista kukkapenkeistä

Lunta tupruttaa. Niska jumiutuu lapioinnista, joten lopetin sen. Supermegavarrella varustettu lumikola on liian pitkä minulle. Joten en kolaa. Hautaudumme lumeen, tai sitten isäntä kolaa. Olkoon niin, kun rakennustarvikkeestakaan ei löytynyt tällaiselle pienelle ihmisille sopivaa kolaa.

Haaveilen jo keväästä. Haaveilen kukkivista kukista. Rehevistä perennapenkeistä, jotka olisivat pullollaan kukkia (tosin kuin rikkaruohojen valtaamista kukkapenkeistä????) Mahtaako olla sula mahdottomuus. Minulla pitäisi puutarhurina olla joku hyvä suunnitelma, miten saan penkit kukoistamaan ja miten ehdin kitkemään valtaavat rikkaruohot ja miten pääsee eroon syreenistä levinneistä juurivesoista kukkapenkissä!! Vastaus on: ei mitenkään ja suunnitelmaa ei ole, koska ei ole aikaakaan. Se tässä jurppii. Ajanpuute. Vaikka olisi kotona, ei ole aikaa, kun elämä pyörii niin kiivaasti lapsen ympärillä. Argh, lupasin olla valittamatta, mutta nyt taas valitan. Onko se niin, että ihminen on aina tavallaan tyytymätön ja siirtää katseensa siihen, mitä puuttuu, sen sijaan että iloitsisi siitä, mitä on? Onko tämä joku elämän mittainen matka, oppiminen, että tajuaisi iloita siitä mitä on, eikä aina kiinnittää katsetta siihen mikä uupuu? Joskus sitten on aikaa nyppiä enemmän rikkaruohoja. Ja onko sillä oikeasti mitään väliä, onko siellä rikkaruohoja vai ei... Totuus lienee sekin, että vanhat kukkamaat kaipaisivat perusteellista kunnostusta. Kukat ylös, jakaminen, kasvualustan vaihto ja kukat takaisin. Tässä on järjetön työ yhden naisen ja lapion kera. Tontilla on tällä hetkellä 5 perennapenkkiä + hyötykasvit ja koristepensaikot. Ei vaan mopolla mahdottomia.

Ollaan oltu kipeinä Pikkusen kanssa. Koko päivän olen viettänyt yökkärissä. Ollaan katsottu loputon liuta traktorivideoita ja piirrettyjä. Nukuttu päikkyjä ja vähän leikitty, syöty. Tällainen oleilu on joskus ihan jees, mutta tekevänä ihmisenä ei jaksaisi montaa tällaista päivää putkeen. Muutaman korun sentään olen ehtinyt vääntää. Ja pestä yhden koneellisen pyykkiä. Tänään en ole edes nenääni ulos pistänyt. Pikkuhiljaa koko päivän on turputellut pehmeää lunta. Pikkuisen päivän kohokohta oli varmaan roska-auto, joka kävi tyhjäämässä pömpelin.

Pistin avokadon multaan itämään. Jotain uutta kasvua kaipaa jo. Kaikki uinuu lumen alla. Noita kinoksia katsellessa tulee kyllä mieleen, ettei kevät oikeasti voi olla kovin lähellä. Toissakeväänä Pikkunen syntyi 10.5. Viisi päivää myöhemmin kun lähdettiin synnäriltä oli tullut kevät. Vaikea uskoa, että vajaan neljän kuukauden päästä nuo kinokset olisi historiaa! Mutta siellä se on, lupaus, uinuu hankien alla.

Olen aloitellut urheilua ja sitä kautta selän kuntoutusta. Selkä on ollut jo pitkään kipeänä (lue = vuosia) ja synnytys ei auttanut asiaa. Nyt yritän kuntosalin ja urheilun kautta saada vahvistettua lihaksia. Hierojallakin olen koittanut käydä, mutta sinne ehtiminen tuntuu välillä haastavalta. Futon myös saapui vihdoin viime viikolla. Olen nyt nukkunut muutaman yön sillä. Toivottavasti kroppa tottuu ja patja olisi hyvä. Nyt minulla on aika vahva petari siinä päällä. Toivon, että panostukset omaan terveyteen kantavat hedelmää. Omasta kropasta huolehtiminen on kyllä parasta, mitä voi itselleen tehdä.

Tämmöisin kevätmiettein tänään! Iloista viikon jatkoa!



4 kommenttia:

  1. Minä kans unelmoin jo pääsystä perennapenkkien kimppuun vaik on talvi vielä.Sitä kun on möyrinyt ikänsä kukkien kanssa,ei sitä osaa aatellakkaan miten tulee intohimo niihin ja mitä isompi perennapenkki on sitä runsaammin laittelen kukkasipuleita penkkeihin,saa sitten ihailla kesällä niiden kukkien kauneutta..Sitä kun on viherpeukalo,niin pitää olla myös kukkiakin ja viimesyksynä tilasin ja laittelin kukkasipuleita lisää penkkeihin saas nähä mitä nousee vai nouseeko ollenkaan..toivottavasti nousee..
    Mukavaa kevään odotusta sinulle,muutaman kk päästä päästään möyrimään penkkeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kevään odotusta sinnekin! On tässä lumipenkat jo huvenneet kun vettä on lorottanut monta päivää putkeen... Kyllähän sitä nuo penkit laittaisi kun olisi enemmän aikaa ja energiaa. Nyt ei ole kumpaakaan...

      Poista
  2. Sellaista se usein tuntuu olevan, elämä, että muualla tai toisin muka aina parempi. Hetkestä nauttiminen ja siinä eläminen on yllättävän vaikeaa. Pienen lapsen elämässä vuosikin on hurjan pitkä aika, vaikka meillä isommilla se tuntuu menevän hujauksessa. Nauti lapsukaisestasi ja hitaasti etenevistä päivistä hänen kanssaan - kyllä sen kaiken muun ehtii sitten joskus myöhemmin. Kevät tulee, vaikkei niitä kukkapenkkejä niin kauheasti suunnittelisi tai niille yhtään mitään tekisi. Sieltä ne puskee lumen alta ja lumien jälkeen kaikki kukat enemmän tai vähemmän hyvinvoivina. Ihan kuin mekin, kohti kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kirjoitit Hitunen, viisaasti ja lempeästi. <3 Olet niin oikeassa, vuosi on hurjan pitkä pikkuihmiselle, kun toinen kasvaa niin kovaa tahtia. Nyt jo katselin puhelimesta kuvia muutamien kuukausien takaa ja jo siinä tuntuu, että kehitys on ollut valtavaa! Sama paita mahtuu päälle vielä pienellä, mutta meno ja puhe on jo aivan erilaista.

      Poista