sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Järjen ääntä itselleni

Pitää taas puhua peilin edessä järjen ääntä omalle itselleen. Tsempittää yli sunnuntaimöllön. Kannattaa muuten kokeilla, sillä on yllättävä teho. Sinä osaat, sinä pystyt, sinä pärjäät, olet hyvä, olet arvokas.

Katsokaas kun se on tämä olkapää. Rakas viheliäs vasen olkapääni. En ole koskaan aiemmin kärsinyt olkapään takia. Selässä on ollut krenkkaa, iskiasta sun muuta, vasen käsi on vaivannut, tenniskyynärpäät, niskahartiat vaativat sopivin väliajoin käsittelyä (onneksi osaan jo kaivaa kipukoukun itsekin kaapista) ja niin edelleen. Mutta olkapää. Huomenna pyörähtää seitsemäs viikko tätä kipuilua ja sehän on ollut vallan maailmanloppu minulle. Se rassaa kun on vaivaa, eikä ikääkään ole edes vielä kolmeakymmentä. Olen kyllä tottunut kaikenlaiseen krenkkaan, kun aina sitä jotain pientä on. Kuitenkin, tämä olkapääjuttu on ollut katastrofi meikäläiselle. "En voi tehdä mitään." No faktahan on se, että voin tehdä. Joudun kyllä jarruttelemaan ja nöyrtymään, pyydän isäntää avaamaan kurkkupurkin, kantamaan kauppakassin ja tekemään muut painavat jutut. Ei se varmaan ole niin paha juttu pyytää joskus apua. Niin ja se valitus. Osaan kyllä äärimmäisen hyvin valittaa, sen olen myös huomannut. Ja kaikille ihmisille heti, mulla on olkapää kipee. En mä voi nyt tulla enkä mitään. Kuule kun niin kauan on jo ollut kipeänä, eikö olekin kamalaa? No onhan se hanurista, mutta kun sama levy pyörii jo ties monennettako kertaa niin ei jaksa enää itsekään kuunnella. Olisko asennekatsauksen aika emäntä hoi?

Ehkä eniten on harmittanut se, että olin päässyt niin hyvään vauhtiin treenaamisissa. Hauiskin alkoi hahmottua. Ajattelin, että nyt se surkastuu pois ja tipahtaa! Katoaa yhdessä yössä. Tarkistan peilistä - siellä se edelleen on. Ei ole tipahtanut mihinkään. Ja tietysti se, etten päässyt tekemään syystöitä pihalle. No, katson ikkunasta - hyvin ehtii puutarhan kimppuun keväälläkin. Nyt on niin märkääkin. Miten sitä ihminen on niin taukki, että jää jumimaan yhteen ongelmaan, kun voisi keskittyä niihin kaikkiin muihin asioihin jotka on hyvin? Kun kuitenkin ne kaikki muut asiat ovat hyvin. Omalla asenne voisi toimia placebona - olkapää paranee ennemmin tai myöhemmin, kaikki ok, silti voin:

- käydä lenkillä
- reenata jalkoja
- reenata vatsaa
- reenata kylkiä
- venytellä
- maalata
- ommella
- näperrellä
- silittää kissoja
- laittaa ruokaa
- puhua ja laulaa
- käydä kylässä
- hortoilla pihalla
- suunnitella
- käydä kirppiksellä
jne jne jne....

Nyt tulostan taas ruokaohjelmani, laadin kauppalistan ja pieniä tavoitteita, käydä lenkillä kerran viikossa. Reenata jalkoja kerran viikossa. Jättää valittamatta jollekulle ja sen sijaan antaa vaikka positiivinen palaute! Minä voin, minä pystyn, minä osaan. Keskityn valittamisen ja murehtimisen sijaan siihen mikä on hyvää, niin käsketään Raamatussakin: Fil. 4:8 Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.

Näillä eväillä uuteen viikkoon!

3 kommenttia:

  1. Se taitaa olla ihan yleisesti soitossa tuo kyseinen levy. Sen huomaa ehkä helpoiten, kun kuuntelee toisia. "Aina se valittaa, v*ttu sanois joskus jotain positiivista." Mut sit herää jossain kohtaa kuuntelemaan itseään ja tajuaa, että itellä pyörii ihan sama levy.

    VastaaPoista
  2. Mullakin on jäänyt päälle valitus uudesta työstä, kun se stressaa...ja mustelmia on vähän joka puolella kun kolme kertaa oon kaatunut parin viikon sisällä :( Ja niska jumittaa...mutta päivä kerrallaan ja muistetaan, että "Hänen armossaan on minulle kyllin"!

    VastaaPoista
  3. Näinhän se on Tiina. Onneksi sitä aina välillä itsekin havahtuu :)

    Sesse: tsemppiä koetuksissa, toivottavasti helpottaa jo pian!

    VastaaPoista