lauantai 12. tammikuuta 2013

Remonttipäivitys

Heips ihmiset pitkästä aikaa!

Kirjoittelu on jäänyt vähemmälle arkisten kiiruiden takia. Kylppäriremppa on jatkunut, mutta ei vieläkään valmis. Tosin paljon ei enää ole jäljellä. (ihan kuin olisin sanonut näin joskus ennenkin....) Saunasta puuttuu silikonit, osa lauteista ja kiuas. Listoja, ikkunanpieliä. Kuitenkin edetty on ja ensi viikolla etenemme taas. Hitaasti...mutta hitaasti. Tässä pari havainnollistavaa kuvaa, tosin laatu on taas tuollaista "hämärissä kuvailtua".

Eilen ajattelin kiitollisuudella meidän kodista, jälleen kerran. Ajattelin, että olen todella kiitollinen tästä ihanasta talosta, että saadaan asua juuri tässä! Ja olen myös kiitollinen siitä, että tuo remontti, vaikka onkin jatkunut jo pitkään, on niinkin hyvällä mallilla ja pystytään jo peseytymään. Ja kuinka hieno siitä tuleekaan, kun on valmis! Lisäksi olen todella tyytyväinen materiaalivalintoihin, laattoihin ja paneeleihin yms.

Alla kuvatuksia. Laudemateriaali on leppälankkua, jonka pinta on poltettu. Tykkään kovasti! Selkänojapuihin tulee ledit osoittamaan valoa ylöspäin, ja ylälauteesta ledit osoittamaan valoa alaspäin väliritilään. Alhaalla on myös kuva kivitasosta, joka tuli saunan ikkunalle, osittain muuratun seinän päälle (vai miten sen nyt selittäisi) Kuitenkin kiuas tulee tuohon liuskekiviseinän eteen. Siskon vinkistä ajattelin, että tuossa kivitasolla voi polttaa Iittalan Kivi-tuikkuja saunoessa :) Kuvaa myös lattialaatoista, jotka siis ovat harmaanmustat ja yleiskatsaus kylppäriin. Hiukan jäi pyyhettä sun muuta, sahaa ja sen sellaista kuvaan, mutta tuo kuva oli silti paras. Listat ja ikkunalta smyygit puuttuvat ja tuosta mustan raidan vierestä metalliset koristelistat. Ikkunahan jää tuossa alakuvassa oven taakse vasemmalle. Mutta siellä on ikkuna! Vanha pukkarin ja kylppärin välinen ovi pitäisi vielä maalata, samoin ovenkarmit. Maalarin valkolakkaa kehiin...

Pieni kurkkaus laudemateriaaliin!





Kivitaso saunan ikkunalle.
Parempi kuva kivitasosta vielä.


Lattian laatat saumattuna.
Pieni yleiskatsaus, ignoroikaa saha yms. :D


Lintulaudalla on käynyt kuhina! Eilen lisäsin pähkinöitä laudalle ja selvästi ne houkuttelivat uusia lintuja pihapiiriin. En kylläkään tunnistanut kaikkia. Punatulkkuja on näkynyt, harakoitakin meillä ruokitaan pähkinöillä ;) Fasaanit pyörii pihapiirissä, nyt on akkojakin näkynyt pari. Yksi päivä joku haukka (varpushaukka kaiketi) yllätti ja nappasi lintulaudalta jonkin pikkulinnun. Harmitti kun en ehtinyt nähdä muuta kuin jotain ruskeaa tipahti ikkunan edestä ja kun menin katsomaan, oli lintulaudan alla enää kasa sulkia ja höyheniä! Hurjaa. Ehkä näen vielä sen, jos se tulee uudelleen vierailemaan. Se vaan kuuluu mennä niin, toiset eläimet syövät toisia. Haukkakin tarvitsee ravintonsa. Talilla on myös vieraillut käpytikka useamman kerran. Sitä on ollut kiva tarkkailla! 

Kello on jo yli puolenpäivän ja minä heräsin vasta yhdeltätoista! Joten nyt on korkea aika polkaista tämä päivä käyntiin. Ja sehän tapahtuu helposti kirpparilla.

Iloista viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti