Johonkin vielä emäntä toimertuu...

Torstaita lukijaiseni!

Nyt on emäntä jälleen ylittänyt itsensä emännöinnissä, nimittäin eilen tehdä rykäisin Kinuskikissan ohjeella porkkanasämpylöitä! Kuvaa ei tietenkään ole, mutta voitte nyt kuvitella hyvin kohonneet, pehmeät, suoraan uunista otetut sämpylät, joihin voi sulaa hetkessä. Toisin sanoen, ne onnistuivat! Kohottaminen ja löysä taikina lienee sämppyjen salaisuus. Isännälle jo monta kertaa olen jutellut, että olisi hienoa kun jaksaisi itse leipoa leivät. (mitään muuta kuin aikaahan ei ole, joten lähinnä viitseliäisyydestä on kysymys... Ehkä minusta kuoriutuukin ehtoisa emäntä, joka pyöräyttää joka aamu [tai jokatoinen... no ok kerran viikossa!] leivän tai sämpylät uuniin.)

Kyttääkö tämä...

...tätä, vai kyttääkö tämä tuota?

Koska sitä maa-artisokkaakin tuolla kellarissa edelleen on, rykäisin vihdoin sen maa-artisokkalaatikon. Se oli simppeli aineiltaan, lähinnä suurimman päänvaivan tässä ruoassa tuotti jälleen kerran maa-artisokan kuoriminen. Ohjeessa luki, että keitettynä maa-artisokasta irtoaa kuori paremmin. Alatyylistä ilmaisua käyttäen irtoaa my ass!! Ei todellakaan irronnut. Eli siis suosittelen edelleen kuorimaan artisokat raakana ja keittämään sen jälkeen. Tuon kuorimisen takia tämä laatikko oli työläs, en ole vielä maistanut lopputulosta. Ohjehan laatikkoon löytyi täältä.

Isäntä kokkaili chili con carnea eilen sapuskaksi, joten ruokapainotteista on ollut elo pari päivää. Mikäs siinä, tykkään syödä ja omaa arkea ja olemista helpottaa kun isäntä on paneutunut kokkailun saloihin. Tympeintä leipomisessa on tiskaaminen ja jälkien siivoaminen. Varmaan tunti meni keittiön puunaamiseen eilen kaiken sen kokkailun jäljiltä.

Toisaapäivänä oli melkoinen myrsky illasta. Naapurissa rysähti kuusi nurin (kuulema) meidän pihassa ei onneksi. Kyllä olikin kädet ristissä, ettei nuo isot kuuset tuosta kaadu. Ihan sama mihin suuntaan olisivat lähteneet, jonkun rakennuksen, auton tai ihmisen päällä olisivat olleet! Täytyy miettiä jatkossa, mikä on puiden kohtalo. Rakastan noita isoja puita, en haluaisi niistä millään luopua, mutta mieluummin pidän kuitenkin talon kuin puut!

Syksy ja mälsää. Pimeää. Ei innoita mihinkään isompiin suorituksiin. Luovuus on kutakuinkin saamattomuuden takana. Ei huvita ryhtyä mihinkään. Toivon lunta ja pakkasta ja kirkkaita kuulaita talvipäiviä - kiitos. Jos pitää etsiä positiivisia puolia, niin olen kyllä lukenut kirjoja ja kuunnellut musiikkia, mistä molemmista olen iloinnut.

Jatkotuunasin myös yhden lampun, josta tulee keittiön valaisin. No minkäkö takia? Arvatkaa? Tuunauksessa käytin valoverhoa, lampunraatoa, ruusuaiheisia kahvikuppeja ja kirpparilta ostamiani kristalleja. Tulos oli tämä:

Kissatkin pulskistuu ja tylsistyy sisällä. Pitäisi jaksaa keksiä nappulan piilotusta ja aktivointijuttuja. Nyt ne lähinnä torkkuu, vahtaa ikkunasta lintuja ja syövät. Kisailevat keskenään välillä. Laitoin nyt lintulaudalle pari talipalloa linnuile. Sinitintit istuivat tänään laudalla ja katselivat minua ikkunan takana ja kääntelivät päätä. "Eikö ruokaa jo heru?" ne kyselivät. "Vielä saatte sinnitellä vähän aikaa, mutta pari talipalloa voin tuoda", sanoin niille. Nyt ei yhtään lintua näy, kun ruokaa olisi tarjolla. Kai sade liuottaa nuo pallot murusiksi... Eilen tulivat taas fasaanit! Kaksi kukkoa tuijottelivat toisiaan pellolla. Pitäisi keksiä joku fiksu ruokintapömpeli niillekin, ettei eväitä tarvitsisi heittää maahan. Isännälle hommia...

Nyt täytyy rientää lounaalle ja sieltä töihin. Mukavaa viikonlopun odotusta!