perjantai 29. marraskuuta 2013

Kompostikuulumiset

Hei moi ja kivaa perjantaita!

Piti vaan tulla kertomaan kompostikuulumiset pikaisesti. Kävin viemässä biojätettä kompostiin (meillähän siis on L&T Globe komposti vararenkaalla, eli ei lämpökompostori vaan tavallinen) ja möyhensin sitä oikein kunnolla. Komposti tuntui aikaslailla kostealta, joten tungin kuusen alta neulasmuhjua ja vähän syksyn lehtiä vielä joukkoon. Ollaan nyt koetettu jatkaa kompostin käymistä tunkemalla kompostin sisään kiehuvalla vedellä täytettyjä lasipulloja. Tuntuu ihan toimivan, höyry nousi eikä komposti ollut jäässä, ehkä reunoilta hiukan kohmeessa. (tosin pullot on pienehköjä ja niitä on vain kolme, isommilla toimisi varmaan paremmin) Kuiteskin, meidän kompostissa on paljon matoja! Niitä oikein möyrysi menemään siellä, kun käänsin kompostia. Toivottavasti se jatkaisi käymistä vielä vähän aikaa. Aika pitkällähän tässä jo ollaan, kun joulukuu kolkuttelee jo ovella, joten saan olla ihan tyytyväinen kompostiimme.

Kompostointi on edelleen niin tyydyttävää! Ajattelin oikein ilolla sitä multamäärää, joka tuostakin kompostista joskus tulee ja tietääpähän, ettei kaikki tuo määrä kotitalousjätettä ole kaatopaikkoja kuormittamassa. Se jos mikä on iloitsemisen arvoinen asia! Kompostoikaa hyvät ihmiset!

Kuulin radiosta eilen, että jätteen polttaminen on lisännyt suosiotaan.  Muistaakseni siellä sanottiin, että nykyään energiaan menee yhtä paljon jätettä kuin kaatopaikoille, minusta se oli todella hyvä uutinen! Kierrättäminen kannattaa ja on jokaisen meidän vastuulla, tämän maapallon hyvinvoinnin lisääminen pienin askelin, siihen voimme kaikki vaikuttaa!

Tein tänään kasvissosekeittoa kellarin antimista. Keittoon hujahti porkkanaa, pieni maa-artisokka, jääkaapin perukoilta löytynyt lantun pala ja pari perunaa. Maustoin mustapippurilla ja merisuolalla, timjamilla ja basilikalla. Hyvää ja terveellistä, kevyttä ruokaa. Olisin tietysti laittanut valmiiseen keittoon raejuustoa, mutta sitä nyt ei sattunut olemaan. (kauhea katastrofi joka on korjattava vielä tänään!)

Joulua ja talvea tässä jo odotellaan. Olen tehnyt pieniä lahjahankintoja, lähinnä jotain kierrätettyä, tuunattua tai muuten eettistä lahjaa olisi tarkoitus tänä vuonna lahjoittaa läheisille. Enempää ei tohdi paljastaa!

Menen tänään vielä töihin, meillä on viikonloppukurssin töiden lasitus tänään. Sitten saan polttaa loput savityöt ja antaa ne oppilaille. Melkoista "rumbaa" on tuo töiden saattaminen loppuun asti. Sunnuntaina on pikkupikkupikkuisetjoulut! Kivaa!

Eloisaa viikonloppua!  

3 kommenttia:

  1. Me ollaan ostamassa taloa, missä on ilmeisesti samanlainen komposti kuin teillä.
    Jos eivät ota sitä mukaan muuttaessa ( toivottavasti jättävät ) kyselen sulta neuvoja/vinkkejä sen käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Soili: onnea talokaupoille :) Ilman muuta kerron vinkit, mitkä meillä on toimineet ja oon siitä jo aiemminkin bloggaillut :) Kompostointi on kivaa! ps. kyllähän tuo siis jäähän menee vääjäämättä pakkasilla, mutta hienosti suli keväällä ja lähti ihan itellään käymään taas. Minulla ei ole ollut kyllä mitään ongelmia tuon kompostin kanssa, välillä on ollut ihan omankin onnensa nojassa ja siellä se vaan pöhisee kuusen alla! Nuo kastemadothan kertovat sen, ettei komposti käy kovin kuumana, koska muuten matoparat kärventyisivät!

    VastaaPoista
  3. Meillä on lämpökomposti, joka viime talvena pysyi lämpimänä läpi talven. Tuota kuumaa lasipulloa minäkin olen käyttänyt, jos komposti pääsee jäähtymään liikaa. Minustakin kompostointi on tyydyttävää. Siinä säästää rahaa, kun roskis ei täyty niin nopeasti, niin ei tarvitse tilata tyhjennystä niin usein. Siitä saa myös ilmaista lannoitetta. Ymmärtääkseni se myös vähentää hiilidioksidipäästöjä, kun jätteet ei maadu taivasalla.

    VastaaPoista