Loma, plääns + toteutuminen

Lomaan on tähän mennessä sisältynyt:

* kevyttä kotimaanmatkailua ystävien seurassa + kirpputoria
* Raamattupiiriä ja visiittiä kanilassa + ystävän kanssa kahvittelua
* Muodonmuutos kampaajalla käydessä, isännän porukoiden kanssa ajanviettoa + vesijuoksua
(*muffinsseja)

Loppulomaan sisältynee vielä:

* lisää ystävien tapaamista kahvittelun ja muun merkeissä
* mahdollisesti toinen kanilavierailu
* lisää kirppistelyä?
* jotakin liikunnallista

Tähän mennessä loma on siis ollut varsin onnistunut!

KaikkiEn aiKOjen paraS postaUs ikunä...

Noni hei porukat! Tulkaas tähän näppiksen ääreen. Emäntä läks pihamaalle, niin me voidaan vallottaa tää tiatokone vai mikä aparaatti tää oikeen on. En mä kyl ihan tajuu mikä täs on niin hienoo et pitää päivät pitkät tota ruutuu kyylätä ja sit vielä nostaa vaan lattialle ku me koitetaan tulla tähän näppiksen päälle makaan. Hei, kamut, tulkaa nyt neuvoon. Miten tää oikeen toimii? Jos mää vaan painelen näit kaikkii nappuloit, niin eiks siit ihan hyvä postaus tuu? Kyl äitee yllättyy ku avaa bloginsa seuraavan kerran. Hehi, keksikääs hyvä otsikko! Joku naseva, oottakaa hei... "Kaikkien aikojen paras postaus ikinä"- eiks oo pähee? Hahaa! Ja kaikki pysyy sit hiljaa täst salaisuudest, eiks jee? Pannaan vähän kuvia joukkoon et mitä pahaa me on tääl tehty sillä välin ku emäntä on ollu pois. Pysyyks se kamera tassuissa nyt lainkaan? Kattokaa hei tyypit, tuolla ne fasaanit on taas! Kaks killuu omenapuun oksalla, mitä ne oikeen siellä tuunaa? Riu´ullako ne istuu, hähää! Noni, nyt lähtee hyvää settiä! *räps räps*

"No, täs sitä ollaan! Mää ainaski autoin äiteetä ja vähän järjestin näitä papereita uuteen uskoon tässä. Ei ne varmaan mitään tärkeitä ollu..."

"Hei, mitäs kauheeta tuolla tapahtuu?"

"Ärrr räyyyfff grrr mrrrrr TAPAN!"

"Häh, et voi olla tosissas, meinaatko että tosta tulee hyvää matskuu, jätkä on ihan sekasin!"

"Hnnngggf! Sain kamerasta kii, tulkaa äkkii auttaa!"

"Pena! Miult tais tipahtaa jotai." Pena: "no osuiksää ees siihen naapurin kattiin?"

"Emäntä teki meille tämmösen mökin ja raapusteli jotain ihmekuvii tohon kylkeen. Mä täs ootan josko pääsisi tutustuu uuteen yksiöön..."

"Hahaa, ette muutes arvaa kuka tääl o!"

"Mä otan täs lepiä soffalla vähän. Raskasta puuhaa tää bloggaaminen, huh!"

"Äitee osti tommoseen hianon tyynynpäällisen meille. Tosi ystävällistä. Ajateltiin et jos vähän tälleen laittas tuttua aromia ja karvoja kehiin, et olis vähän enempi oman tuoksunen tiiätteks. Vieras haju oli siin."

"Tää on mun uus lempparityyny. Kiitti äiskä!" Nukkis: "krooooh pyyyh".

"Hähää, ette arvaa kuka laatikossa luuraa!"

T: Nukka, Neko, Misaki ja Nuhru + fasaanit Pena + Eikka

Toivotus

Ihanaa ystävänpäivää kaikille immeisille, karvaisille ja karvattomille otuksille tasapuolisesti <3

Pupula

Talvi! Missä oot? Vain ohut kerros kuuraa maassa. Kaikki lumi käytännössä katsoen on sulanut...

Olen käynyt taas pari kertaa ratsastamassa, pitkästä aikaa. Aina se on vähän jännääkin, että miten hevonen käyttäytyy ja onko metsässä mitään pelottavaa. Eilen vastaan tuli pari ponia ajossa, se oli vähän pelottavaa Liirin mielestä, mutta päästiin ohi. Tarvottiin metsässä. Märkää oli, ei ehkä niinkään liukasta. Minä pysyin kuivana selässä, tosin parista kuusenoksasta räpsähti päälle pisaroita. Ei haittaa. Otettiin laukat suoralla, lähti liian kiivaasti, hidastettiin, otettiin uusiksi, lähti nätimmin - laukattiin metsän rajaan saakka. Hui sitä vauhdin hurmaa! Nyt on olkapäät kipeät. Sisäreidet kipeät. Selkä kipeä. Uusia lihaksia löytää hevosen selässä käydessä.

Fasaanit on pörränneet pihapiirissä hauskasti. Linkkujalka-Einarinkin bongasin tänään kun se nilkutti pellolla. Ei se enää niin vaivaisen näköistä ollut, mutta vähän kummiskin. Jee! Kettu ei ole sitä vienyt. Hyvä Einari! Otin tänään kuvia fasaaneista. Kaksi tönötti hauskasti omenpuun alla. Vähän kauempana niistä nökötti naapurin kissa. Kissat ei ole yleensä kiinnostuneita fasaaneista. Liian isoja paisteja niille kaiketi. Otin kuvia fasuista, koitan laittaa niitä myöhemmin.

Olen tässä muhitellut ajatusta Kanila. Kun ei kerta saanut perustaa Kanalaa, ehkä ryhdynkin kasvattamaan pupuja? Asia on muhinut jo viime kesästä lähtien takaraivossa ja nyt se nousi jälleen pinnalle, kun sain ystävältäni rusakon, jonka pistin pataan ja söimme hyvällä ruokahalulla. Olen suunnitellut, että jos hankkisi muutamia kaneja ja kasvattaisi niitä tuotantomielessä, eli ruoaksi, itselle ja kissoille. Nyt kaikki voi vetää järkytyksestä henkeä - kaneja! Ruoaksi! Iiiik! Perustelenpa siis miksi:

 a) eettiset näkökulmat lienee painavimpia tässä kaniasiassa. Syön lihaa ja haluan tietää mistä liha tulee. Haluan tietää, mitä eläin on syönyt, miten se on elänyt ja millaisissa oloissa. Tähän ihanteellisin tilanne on kasvattaa eläimet itse, näin näkee koko elinkaaren alusta loppuun saakka ja voin itse tarjota parhaan mahdollisen elämän eläimille ja nopean kivuttoman lopun vailla pitkiä kuljetusmatkoja. Lisäksi voin hyödyntää kaneista melkein kaiken, sillä kissamme syövät myös lihaa ja luuta.

b) kaninliha on terveellistä, vähärasvaista, proteiinipitoista valkoista lihaa, eli mitä parhainta lihaa! Se ei kuulemma maistu riistalle, vaikka riistan maku ei ole minulle ongelma, tykkään esim. jänispadasta.

c) kani on suht helppo eläin, nopea lisääntymään, eikä vaadi tuhottomia tiloja. Kun kuivikkeet ja ravinto on kohdillaan, kani pärjää lämmittämättömässä (meillä ulkorakennus) paikassa talven ylitse, näin ollen ei tarvitse miettiä mitä talven tullen kaneille tehdään ja voiko niitä pitää vain kesän. Kaneihin ei tarvitse lupia, tosin ilmoitus eläintenpidosta lienee tarpeen jos eläimiä on enemmän kuin 6 kpl. Kaneille voi hyödyntää ravinnoksi erilaista kasvijätettä mitä pihamaalta tulee, rikkaruohoja, vadelmanoksia, omenapuunoksia, naatteja, vihanneksia... Voin siis kasvattaa kanien ravinnon osittain itse. Laadukas heinä ja kuivikkeet on hankittava muualta - tosin pari kontaktia on jo näitäkin ajatellen.

Toivon pääseväni tuotantokanikurssille oppimaan tarvittavia asioita kanien kasvatuksesta, sekä myös oikean tekniikan kanin teurastukseen ja nylkemiseen. Kyllä - nämä asiat täytyvät myös tehdä kanille ennen kuin se on valmis pataan. Nyt joku voi kysyä, miten voit olla niin julma, pystyisitkö tappamaan kanin? Vastaukseksi voisin sanoa, että kyllä, uskoisin pystyväni teurastamaan kanin ja tekemään sille tarvittavat toimenpiteet. Uskon, että se on asenteesta kiinni ja tietyllä tapaa tottumiskysymys. Uskon, että kani voi olla poikasena hellyyttävä, suloinen otus ja aikuisena hyvän elämän elänyt eläin, josta tulee ihmiselle ruokaa. En koe ristiriitaa omaksi ravinnoksi eläimen metsästämisessäkään, olen pikkutytöstä asti ollut mukana ukin kanssa jänismetsällä ja olemme myös syöneet metsästämämme eläimet. Ja koska kissamme ovat syöneet raakaruokaa jo kauan, olen joutunut pilkkomaan niille mitä erilaisempia elimiä, sydämiä, keuhkoja, maksoja, munuaisia, osia kalkkunasta, kaloja jne, olen aika tottunut käsittelemään elimiä eikä se enää tee pahaakaan.

Suomessa syödään verrattaen vähän kaninlihaa, mutta jossakin muualla Euroopassa sitä syödään enemmän. Ehkä siksi ihmisistä tuntuu vieraalta ajatella kania hyötyeläimenä, koska se nähdään lähinnä lemmikkinä. Ja söpöytensä tähden sen teurastus tuntuu brutaalilta. Harvoinpa ihmiset näkevät ja tietävät miten tapahtuu sikojen, nautojen tai kanojen teurastus. On turha sulkea silmiä totuudelta, miten ja mistä se liha kaupan hyllylle tulee. Ei se sinne itsestäänkään kävele.

Nyt enää odotellaan kurssia ja kevättä, suunnitellaan kanilan rakentamista ja ruvetaan silmäilemään sopivia kaniehdokkaita asukkaiksi kanilaamme!

Karvalauman kuulumiset + yhden karvattoman kärmeksen olotilapäivitys

Ulkona on kuin kevät. Lumi sulaa kohisemalla ja perennapenkit paljastuvat. Mitenköhän tämä talvi vaikuttaa kesään ja kasvuun... Ei ole paljon ollut lumipeitettä suojana kasveilla eikä pitkiä jaksoja pakkasia. Mahtaa tulla ötökkäisä vuosi? Ostin vähän salaatin siemeniä valmiiksi ja yhden pussin punaisen pelakuun siemeniä. Esikasvatus alkaa jo pyöriä mielessä, mutta aivan vielä en aloita. Meinasin kyllä tänä vuonna esikasvattaa aika vähän mitään. Katsotaan...

Pöllö!

Kissat saivat tuunatun paikan työhuoneesta. Meillä oli entisessä asunnossa seinällä käytävänmatolla päällystettyjä hyllyjä, joista kissat tykkäsivät kovasti. Kissat haluavat aina oleilla mahdollisimman korkealla, suojassa pedoilta tietysti! Laitettiin sitten pari tasoa seinään ja korotettiin raapimapuuta. Nyt katit lojuvat mielellään tuolla ylhäällä tasolla. Sieltä näkeekin hyvin :)

Joskus kissoista tulee aika koomisia kuvia...

Nuhru Kiilusilmä!

Äääh, kirjoittaessani tätä postausta huomasin, että joku kissoista oli käynyt pisulla olkkarin nurkassa -__- Siivosin vimmalla hiekkalaatikot kloritella. Kloriten haju houkuttelee kissoja. Nyt täytyy seurata tilannetta. Epäilen pisauttajaksi Nukkaa, mutta en tiedä vielä varmaksi. Toivottavasti kyseessä oli vain kannanotto hiekkalaatikoiden siivottomuuteen eikä tulehdus kenelläkään kissoista. Juuri nyt ei ole ollut mitään stressaavia muutoksiakaan. Viimeksi kun pissailua oli, sehän oli Nukkiksen kotiutusmisstressiä, eli ei tulehdusperäistä. Nuhrulla on myös ollut pissatulehdus kerran. Sisäkissoilla tulee tulehduksia helpommin kuin ulkokissoilla, sillä ulkona kissat pissailevat enemmän kuin sisällä hiekkalaatikoihin. Se on kyllä harmillista, mutta ei minulla riitä vielä perusteluksi antaa kissojen ulkoilla vapaasti.

Neko ikkunalla.

Olen myös maalaillut. Sain valmiiksi taulun, joka on ollut työn alla pitkään. Mallina oli serkkutytön kuva, joskin otin vähän taiteellisia vapauksia sen suhteen. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Jotenkin hänestä tuli kiva. Tarvitsisin myös uusia maalauspohjia. Tai pitäisi maalata valkoiseksi entisiä pohjia.

Myrtti makkarainen on nahanluonnissa taas kerran. Se oli hyvinkin aktiivinen terraariossaan, kunnes yhtäkkiä sitä ei näkynyt enää missään. Lopulta löydetiin hänet kaivautuneena kultaköynnöksen kukkaruukkuun. Tein sitten karkkirasiasta oikean wetboxin Myrdelle ja viime yönä se olikin kelpuuttanut uuden paikan. Wetboxissa on kosteaa turvetta, jossa käärme tykkää oleilla nahanluonnin aikaan. Kosteus auttaa nahkaa irtoamaan paremmin. Nyt pari viime kertaa nahanluonti on epäonnistunut ilmankosteuden puutoksen takia. Nyt meillä on myös ilmankostutin pöhisemässä huoneen nurkassa. Pitäisi onnistua tällä kertaa!

Wetbox.

Nyt sunnuntaikahveen keittoon!

Jatkokehittelyä kateviljelyajatukselle + harjupenkki

Olen pyöritellyt päässäni viimepäivinä vielä tuota kateviljelyajatusta ja keskustellut erään immeisen kanssa, joka itse on harrastanut (ilmeisesti hiukan hevimmin) kateviljelyä ja permakulttuuria. Häneltä olen saanut hyviä vinkkejä oman kateviljelyn aloitteluun.

Minullahan on pellolla se testipala, jonka olen peittänyt kestopeitteellä. Peite on nyt ollut viime keväästä saakka paikoillaan. Olen vähän kahden vaiheilla tässä, että tekisinkö siihen peitteen kohtaan uuden kasvimaan vai paikan vadelmille. Nyt sain idean, että voisin alkaa kerätä katemateriaalia uudelle palalle peitteen alle, jolloin maa hyötyisi, mutta rikkaruohot eivät pääsisi valon puutteessa nostamaan päätään. Mikä loistava idea, miksei tuo putkahtanut päähäni aiemmin! Tällöin maa saisi parantua rauhassa koko seuraavan kasvukauden, minä voin viljellä vanhan kasvimaan paikalla mitä haluan ja sitten vuoden päästä ehkä jo uudella paikalla. (mikäs kiire tässä on, antaa maan parantua rauhassa)

Muovin alle ajattelin levittää nyt viime kesän "tekeytymässä" olleen kompostin. Siitä maa saisi varmaan potkua aikalailla. Ehkä ensin kastelen maan, jos se on kuivaa. Kompostin päälle voisi levittää purua, lehtiä (voi miksi kasasin suurimman osan syksyn lehdistä tuonne läjään enkä tajunnut heti niitä tyrkätä maalle?!) ruohonleikkuujätettä olkea ja peitteen reikien kohdille voisi laittaa pahvia. Näin reijistäkään ei pääsisi mitään kasvamaan ylös. Näin minä teen!

Minulle tuottaa suurta mielihyvää mietiskellä mistä kaikkialta haalin katemateriaalini ja miten sen levitän. (jonkinlainen sairaus kenties tämäkin?) Olen jo alkanut jemmaamaan pahvilaatikoita, koska sanomalehteä meille tulee huononlaisesti. Pahvi voikin olla hyvää tavaraa kateviljelyssä. Se hajoaa, mutta kestää varmaan jonkin aikaa, estää rikkaruohoja nousemasta. Naapurilta saan (tai ostan) varmaankin kutterinpurua. (jee naapurit! Mikä ihana asia!) Kateviljelyssä mahtavaa on se, että juuri se hiukan homehtunut tai kostunut tai muuten epäkelpo materiaali sopii aivan loistavasti katteeksi! Muiden hylky, eroon päästävä materiaali on minun aarteeni, se mitä minä haluan ja etsiskelen kuin aarretta! Tämä voi tietysti aiheuttaa sen, että ihmiset katsovat kieroon ja toteavat, että olen aivan kajahtanut, mutta sehän on vain totuus. Älkäämme kieltäkö sitä.   

Eilen myös tutustuin ensimmäistä kertaa ideaan harjupenkki. Se oli uusi käsite minulle ja tutkailin sitä nopeasti netistä eilen. Harjupenkin ideana on joko tehdä kohopenkki tai kaivaa maan alle auma ja täyttää se erilaisin aineksin. Järeimmissä harjupenkeissä oli kokonaisia puunrunkoja alla! (wau!) Alimmaksi siis tulee paksuja oksia tai muuta puutavaraa, päälle tulee kerros nurmikosta otettuja paloja (tai muualta) heinäpuoli alaspäin. Ilmeisesti sen jälkee voi käyttää kompostia tai jotain muuta sopivaa matskua ja päällimmäiseksi tulee sitten multakerros. Siihen sitten istutetaan mitä istutetaan. Varsin mullistavaa!

En taida jaksaa alkaa selittää nyt yrttispiraalista, mutta sellainenhan on myös aivan välttämätöntä tehdä! Enää tarvitsen iiiison kuorman multaa ja hiekkaa pihamaalle + sitä katemateriaalia... Ja vähän muskeleita käsivarsiin ja pari kesäorjaa ;)

ps. laitoin kameran laturiin! Josko joskus saataisiin kuviakin taas tänne :)

Sukellus kateviljelyn saloihin

Olen lueskellut kirjaa Vaivatonta puutarhanhoitoa, jonka pohjana on Ruth Stoutin kirjoittama "No-Work-Garden Book".* Ingrid Olausson on lyhennellyt Stoutin kirjan ja ainakin johdannossa kertoo hiukan omia kokemuksiaan viljelystä Ruotsissa. Olen jo sivulla 87, joka keskittyy mansikan viljelyyn katteen avulla. Sanotaanko, että koko kirja on varsin mullistava ja osittain tietämättäni aloittelinkin jo tätä menetelmää viime vuonna.

Pellonperällä tuntuu olevan aika tiukka savimaa, ainakin paikoitellen. Viime syksynä ei tahtonut porkkanoita saada millään ylös maasta ja maan kääntäminen on todella tuskaista. Lisäksi ongelmana on juolavehnä, jonka juuret pätkiytyvät jyrsimen leuoissa pieniksi paloiksi, jotka kaikki itävät - tällöin tilanne on pahempi kuin alussa. Siksi jo viime keväänä ajatus maan kääntämisestä raivokkaasti ei tuntunut oikein hyvältä.

Ruth Stout vannoo kateviljelyn nimeen, jota on omassa puutarhassa testattava ainakin kolmen vuoden ajan, kunnes maa alkaa toimia odotetusti katteen kanssa yhteistyössä. Ideana on se, että viljelykset (niin perennat, yksivuotiset kuin kasvimaakin) peitetään runsaalla katteella, joka lannoittaa maan, pitää sen kosteana, estää rikkaruohojen kasvamisen ja suojaa kasveja. Ei haraamista, kitkemistä, kastelua tai lannoittamista. Yksinkertaisuudessaan tämä on resepti.

Tietysti kaikki ei käy aivan käden käänteessä, jos maa on ollut hoitamattomana kauan ja ravinneköyhää. Maa tarvitsee rutkasti katetta ja matoja, jotka alkavat työstää eloperäistä jätettä ja näin ollen möyhentävät myös maan kauttaaltaan muhevaksi. Alkutaipaleella ravinneköyhään maahan voi joutua muokkaamaan lantaa, että se alkaa toimia.

Katteeksi sopivat Stoutin mukaan rikkaruohot (siementen itämisestä ei ole vaaraa, sillä paksu kate estää niitä itämästä) heinä (esim. talleilta homehtunut, kostunut tai muutoin eläimille kelpaamaton heinä) olki, puiden lehdet ja havunneulaset, sahanpuru, naatit ja kaikki kotitalousjäte paitsi liha, hapertuneet sanomalehdet sekä ruohonleikkuujäte - joka onkin erinomaista katetta.

Katteen paksuus tulee olla 15-20 cm, eli kerros saa olla aika reilu. Katetta lisätään sitä mukaa, kun se alkaa maatua ja painua, silmämääräisesti tarkastellen mikä kohta katetta kaipaa.

Kylväminen tapahtuu niin, että katetta haravoidaan syrjään maan päältä, vedetään vaot joihin siemenet kylvetään ja kun ne ovat itäneet, siirretään kate taimien juurelle takaisin. Perunat voi laittaa suoraan katteen alle niin, että ne saavat juurensa työnnettyä multaan. Perunalla täytyy olla runsas peite päällään, ettei se viherry. Hallasuojaus tehdään niin ikään heinillä, taimet peitetään vain heinäkerroksella, jota voi varata taimien väleihin keoiksi hallayön varalle.

Ehkä ainoa miinuspuoli kateviljelyssä on kirjan mukaan se, että kate estää maata sulamasta keväällä yhtä nopeasti kuin mitä kattamaton maa tekisi. Kuitenkin tämänkin voi estää jo syksyllä haraamalla katetta pois niistä kohdin, joihin haluaa varhain keväällä kylvää.

Käytin viime kesänä kasvimaalla sanomalehteä ja olkea pääasiassa. Kompostia ei ollut vielä levitettäväksi, mutta voi olla tarpeen saada maahan jotakin lannoitusta pohjalle, ikään kuin ennen kateviljelyn aloittamista. Tämä tietysti räjäyttää monivuotisten rikkakasvien ravinnonsaannin, eli ensimmäisenä vuonna se voi olla ongelmana ja joudun kitkemään hiukan jokatapauksessa. Viime kesänä kasvimaalle tuppasi jotakin karhiaista aika rutkasti, joita olisi ehkä tarvinnut kitkeä ja katetta lisätä runsaammin väleihin - sehän painuu ja maatuu. Lisäksi katteeni oli liian yksipuolista, se olisi vaatinut keittiöjätettä tai muuta maatuvaa joukkoon. Mutta esim. sipulit tulivat aivan itsellään, juuri mitenkään hoitamatta, kastelukin oli minulla vähän niin ja näin. Syksyllä kuskasin kyllä aika paljon lehtiä kasvimaalle, mikä oli ilmeisesti melko viisas teko, vaikken sitä ehkä silloin vielä tajunnutkaan. Nyt maassa on jo valmiina jonkinlainen kerros katetta! Vielä kysymysmerkkinä on se, alanko kerätä katetta suoraan maahan, vai pitäisikö minun vielä jyrsiä maahan lehtiä ja kompostia. Tutkitaan asiaa.

Kesä on minulle kiireistä aikaa, koska teen puutarhahommia työkseni silloin. Yleensä aikaa ja voimia ei jää niin kovin paljon oman pihan hoitamiseen. Siksi ajatus kitkemisestä, haraamisesta, kastelemisesta jne on aika rasittava. En yksinkertaisesti ehdi, enkä jaksa. Tämän takia kateviljely kuulostaa juuri siltä vaihtoehdolta, jota haluan koettaa ainakin sen 3 vuotta omassa puutarhassa ja katsoa, mitkä ovat tulokset.

Nyt tehtävänäni on miettiä mistä saan mahdollisimman paljon katetavaraa puutarhaan. Minulla on muutamia kontakteja talleille, joilta voisin kysellä hevosille kelpaamatonta heinää. Olkipaaleja saan varmaankin ostettua. Rikkaruohoa saamme tuolta pellon peräpuoliskolta viikatteella niittämällä. Ruohonleikkuujätettä tulee varmaankin jonkin verran, mutta ei tarpeeksi.(ps. meidän pihalle saa käydä kippaamassa kaikenlaiset ruohonleikkuujäteläjät yms ;)

Tällaisilla kaikenkattavilla ajatuksilla sunnuntaihin!

(*Vaivatonta puutarhanhoitoa Ruth Stout- Ingrid Olausson, kustannusosakeyhtiö Otava 1984. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Den arbetsfria trädgården suomentanut Hannele Vainio)