sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Armoa, jaksamista, väsymistä

Taistelen jonkinlaisen stressin ja väsymyksen tantereella. Työt verottavat sen verran paljon (fyysisesti) että palautumisen takia minun pitäisi osata kotona vaan olla. Mutta kun ei osaa. Pihamaalla kaikki rehottaa ja on paljon työtä. Kukkapenkit huutavat kitkijää ja yhtä sun toista tarvitsisi tehdä. Se riipii naista, kun haluaisi mutta ei ehdi ja jaksa. Voisin tietysti tehdä silti näitä asioita, mutta se verottaa voimia seuraavalta viikolta eikä itsensä uuvuttamisesta seuraa mitään hyvää. (been there, done that many many times...) Tämä on jokakesäinen ongelmani. Ylimääräistä poweria kun ei vaan ole mistä jakaa. (ja sitä on hemmetin vaikea myöntää) Tämä rassaa henkisesti aika paljon, kun halua olisi tehdä enemmän omassa pihassa. En ole sellainen ihminen, joka kovin helposti sanoisi "nyt en jaksa tehdä". Tässäkin suhteessa joutuu nöyrtymään. Läpi harmaan kiven ei tarvitse mennä - oikeasti. Nyt pitää vaan löytää joku balanssi ja keksiä keino pitää kroppa levossa ja aivot työssä. Viimeistelin tänään Glen Duncanin Viimeinen ihmissusi- kirjan ja se vei aivot hetkeksi aivan toisille urille ja kropan lepoon sohvalla. Lukeminen, se toimii. Nyt vaan pitäisi ehtiä käydä hakemassa kirjastosta _hyvää_ luettavaa. Teen sen huomenna!

Kun on varustettu sellaisella mentaliteetillä kuin meikäläisellä, on jatkuvasti alttiina vetää itsensä piippuun. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tykkään tehdä töitä, töitä pitää tehdä ja pidän työstä jota teen. En ole työnarkomaani, mutta asenteeni on sellainen, että töitä tehdään silloin kun niitä on. Nyt niitä on. Kadehdin naapurustossa asuvaa vanhaa eläkeläispariskuntaa jonka piha on kuin helmi. Heillä on aikaa ja halua tehdä siellä kaikenlaista. Kasvimaat ovat hyvin hoidetut ja perennapenkit kukoistavat.

Joku voisi heittää nyt, että tiesittehän omakotitalon ostaessanne, että siitä on paljon työtä. Niin tiesin. Nyt vaan täytyy opetella jättämään tekemättä sellaiset työt, mitä ei ehdi ja tehdä sitten kun se hyvältä tuntuu ja voimaa on. Nurmikot ajellaan ja kukkaset kastellaan. Eläimet on tietysti etusijalla, niiden tilat siivotaan ja pidetään kunnossa kaikin puolin. Siitä en tingi missään nimessä kun eläimiä olen ottanut. Ne hommat ovatkin stressittömiä ja kivoja. Tykkään siivoilla kanilassa ja laittaa puhdasta purua, se on terapiaa. Tulee hyvä mieli siitä, kun saa laittaa eläimille hyvät ja puhtaat olot.

En ole koskaan ollut sellainen ihminen, että osaisin vain olla jouten. Tekeminen on terapiaa minulle ja tykkään esim. järjestellä juttuja. Ystävä tuumasi tässä taannoin, että olen kyllä aikaansaavin ihminen jonka hän tuntee. Se tuntui hyvältä. Tietysti jokainen ihminen on arvokas riippumatta siitä, mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Se on tullut opittua myös perheessä sairastetun masennuksen kautta. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Silloin saa ja pitää levätä. Vaikka pihamaalla rehottaisikin.

Välillä on pakko pysähtyä ja laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Piha ei karkaa mihinkään, eivätkä kukkamaat. Tuskin kukaan on kuolinvuoteellaan miettinyt tekemättömiä töitä. Päinvastoin, aika perheen ja läheisten kanssa on paljon tärkeämpää. Kuitenkin myös hurjan paljon ollaan kaikkea saatu aikaseksi tänne muuttamisen jälkeen jo. Kissatarha, kasvihuone, kanila, pelto & hedelmätarha, uusi kukkamaa, sauna& kylppäriremppa + pukuhuoneen tuunaus ja kaikenlaisia kasveja istutettua. (8 luumupuuta, kirsikka, pilvikirsikka, mongolianvaahtera, villiviini, tuoksuköynnöskuusama, alppikärhö, 6 syreeniä, tammia, perennoja, hovijasmike, hevoskastanja (joka ilmeisesti on muuten vainaa) karhunvatukka, goji-marja. Onhan sitä siinäkin.

Ainakin työni takia olen aitiopaikalla näkemässä kesän, vaikka minulla ei olisikaan (juurikaan) lomaa kesällä. Kukkien aukeaminen tai lintujen pesintä ei jää näkemättä kun tekee työtä pihamaalla. Eturivin paikalta saan nähdä miten luonto puhkeaa kukkaan, antaa satonsa ja siten kulkee kesää pitkin kohti syksyä. Saa ihastella kaikkea, koskettaa, haistaa, kuunnella, maistaa, sulkea silmät ja kääntää kasvot aurinkoa kohti.

Eilen sain löylytellä ystävän saunan lempeillä lauteilla, katsella pääskysten ylilentoa ja maistella kivennäisvettä saunan kuistilla auringon viimeisiä säteitä ihmetellessä. Kaunis kesäyö ja ystävän seura. Sellaista sitä välillä vaan tarvitsee. 

Jo olet
ristilläsi
minut armahtanut
nyt rukoukseni on
auta minua
armahtamaan
tänään itseni.
Amen. 

4 kommenttia:

  1. Voimia ja jaksamista! Minullakin on olleet voimat lopussa ja silloin täytyy vain jättää tekemättä. Varmasti osaat armahtaa itseäsi, kun olet jo asiat noin pitkälle ajatellut.

    VastaaPoista
  2. Kunpa osaisikin armahtaa itsensä !
    Hyvä postaus...tarkoitan että kuulostaa tutulta.
    Pidetään nyt hyvänä itsemme!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille Keskeneräinen ja leenajapojat! Alkaa taas helpottaa, onhan tätä asiaa tosiaan jo puitu. Muistin taas hyvän sanonnan: vähän päivässä, paljon viikossa :) Joku pikkujuttukin riittää per päivä. Se on jo paljon eteenpäin viikossa :)

    VastaaPoista
  4. Vähempi on enempi ja sielu ja mieli kiittää, kun muistaisi omat rajansa. Mun on ollut pakko alkaa ajatella voimieni säästämistä, koska saan kovia kipuja ( päänsärky, pahoinvointi, lihas- ja nivelkipuja ja järjetön ärtymys), kun paahdan vaan hullun lailla. Pitäis aina ensioireiden tullessa muistaa laittaa vaihde ykköselle ja parempi jos jarruttaisi kokonaan hetkeksi.
    Mukavaa juhannusviikkoa !

    VastaaPoista