maanantai 18. elokuuta 2014

Istutusalueen uudistusta


Vihdoin ja viimein pääsin tämän ryhmän kimppuun. Aloitin istutusalueen kunnostamisen viime joulupäivänä (kyllä!) ja ehdin kerran tänä kesänä sitä repimään, mutta sen jälkeen paikka on ollut oman onnensa nojassa kiireiden vuoksi. Nyt ehdin vihdoinkin laittamaan pihan puolen reunan kuntoon. 



Penkissä kasvaa keskellä vanhastaan kanadanpiiskua, palavaa rakkautta ja jotain liljaa. Siirsin tähän toisaalta tiikerinliljaa, verikurjenpolvea ja nyppykurjenpolvea etualalle. Tulikellukkaa jaoin vanhasta palasta (ovat aika pikkuruisia, toivottavasti lähtevät kasvamaan!) Tässä on myös kallionauhusta tuossa keskivaiheilla. Vasempaan reunaan laitoin tuohon syreenin alle palasen raudoitusverkosta ja sen eteen hieman paikassaan kärsineen alppikärhön, josko vaikka viihtyisi tuossa. Sen vieressä on maksaruohoa ja takana tähtiputkea jota jaoin useampiin palasiin. Tykkään erityisesti tähtiputkesta, se on niin kaunis ja kestävä kukkija. Suurin osa perennoista on tältä tontilta ennestään, siirtelin vain paikasta a paikkaan b. Tähtiputki on saatu ystävältä, nyppykurjenpolvi ostettu taimena kirppikseltä. Maksaruohot myös saatu ystävän pihamaalta. Tiikerinliljat on isännän äidin pihamaalta. Toivon että ne leviävät rutkasti, rakastan niitä! Samasta paikkaa myös verikurjenpolvet. Niiltä toivon kestävää kukintaa.

Penkin toinen puoli on vielä laittamatta, ehkä laitan sinne vaan jotain isoa ja korkeaa perennaa, malvat kiinnostaisivat. Olen niin iloinen kun sain tätä hommaa etenemään :)

Syyshortensia "Vanille Fraise" kukassa parasta aikaa.

Tänään on ollut sateinen päivä. Aamusta yllätin isännän banaanivohveleilla ja ollaan pelailtu ja puuhailtu kotosalla tänään kaikenmoista. Sellaista sadepäivän viettoa on ollut tänään. Tällä viikolla tarkoitus olisi töitäkin tehdä, toivottavasti joka päivä ei tule vettä kamalasti.

Nähdään!

2 kommenttia:

  1. Siistit kukkapenkit! Millonkahan itse saisi aikaseksi...

    VastaaPoista
  2. No nyt toi yks. Ne kolme muuta röyhöttää aika pahasti ;) Pitäis ottaa aina pieni pala kerrallaan eikä masentua siitä kun kaikki ei tuu heti valmiiksi. Puolessa tunnissakin pihamaalla ehtii tekemään paljon. Vähäsenkin riittää. :)

    VastaaPoista