perjantai 5. joulukuuta 2014

Ku ei ossoo ni ei ossoo. Eikä oikeestaan ees tartte.

Nuhru.

Mussa on varmaan jotain perustavanlaatuista vikaa naiseksi. En osaa shoppailla! Tänään käytiin "jouluostoksilla" ja tuskin sain puoliakaan siitä mitä oli tarkoitus lähteä hakemaan. Joulukortit sentään sain postiin (ja mietin niitäkin lähettäessä, että kyllä sitä vaan postimerkkeihinkin rahaa kuluu, note to myself= ensi vuonna jouluntoivotuksen blogin ja facen kautta) ja kirpparilta muutaman pienen jutun ostettua. Niin ja töihin leimasinsarjan. Isännälle siinä kahvilla ollessa sanoin, että miten nuo ihmiset jaksaa kotoaan mennä johonkin missä on paljon ihmisiä ja kuunnella ja katsella ja kulkea? Ei jaksa. Ei pysty.  Ollaanko myö vanahoja jo? Miten jotkut alle 30v edes jaksaa rillutella baareissa yömyöhälle? Itse nukun kesken elokuvien sohvalle ja totta puhuen se sohva houkuttaa huomattavasti enemmän kuin kotoa ulkoistuminen. Kotihiiri mikä kotihiiri.

Tuolla isossa kaupungissa oli siis väkeä ja jotain joulutapahtumaa, mutta eihän meistä ollut ottamaan selvää mistä siinä kaikessa oli kysymys. Käytiin äkkiä läpi kaupat, välteltiin ihmisruuhkia ja sitten takas kotiin. Syötiin kyllä hyvin veronpalautusten kunniaksi.

Mutta tuo shoppailu. Tykkään kyllä käydä kaupungilla ja katsella ja hypistellä, mutta en oikein osaa ostaa. Joskus en osaa ostaa edes sitä mitä tarvitsisin. Yleensä en löydä mieleistä tai jos löydän, en raaski ostaa. Olen tottunut varmaan ainaiseen nuukailuun, joten siksikään ei tule paljon ostettua. Vaatteita ostan vähän uutena, yleensä vain alesta. Tänään hypistelin muutamia ihania collegehousuja, jotka oli tarjouksessa. Oikeestaan ne oli suhteellisen halvat, (25€) minun mittapuussa kalliit, mutta jos olisi ilman alea lähtenyt hakemaan, olisi saanut pulittaa sen 15-20€ enemmän niistä. No en ostanut, kun en niin kovin kovasti tarvinnut. Nyt jälkeenpäin vähän harmittaa. Olis ne aika ihanat olleet ja kivat kotona lököillessä. Oikeastaan olisin ehkä vähän tarvinnut.

No joo. Tiedän olevani nuuka, mutta ajattelisin etten silleen pahalla tavalla ole pihi. Enemmänkin hyvällä tavalla. Miksi sitä kuluttamaan yli äyräidensä. Ei se sovi ideologiaankaan. Kierrätetään mieluummin! Minulla on aika monta kierrätettyä takkia, kirpparilta ostettua tai siskoilta/ kavereilta saatua/ vaihdettua. Parasta aikaa päällä on paita jonka nappasin yhden kirppiksen "ota tästä ilmaiseksi"- korista ja farkut jotka ostin kaverilta. Vilasukat made by anoppi. T-paitakin on kirppikseltä. 

Aina en osaa ostaa kirpparillakaan. Pitää olla oikeanlainen fiilis. Yleensä pidän mielessä mitä olen tullut hakemaan kirppikseltä, jotta muistaisin katsella sitä mitä tarvitsee. 5 € on minusta kallis kirppishinta. Vaatteita ostan monesti 1€-3€ riippuen vaatteesta. Joo, nuuka olen. Mutta kirppis on kirppis! Kengät voisin ostaa max 8€ riippuen siitä ovatko kunnossa. En osta kovin kuluneita kenkiä, kengät yleensä ostan uutena. Jostain erityisestä jutusta olisin valmis maksamaan enemmän kirpparilla, mutta harvoinpa tulee ostettua kalliimpaa. Ku ei tartte!

Nukka.

Tuo shoppailun hankaluus kyllä tulee vähän vastaan tälleen jouluna. (toisaalta) Kun ei tahdo löytyä sopivaa lahjaa edes läheisilleen. Toisaalta olen kyllä vastaan sellaista kulutusjoulua, joten mieluummin läsnäoloa (joskin itse sitä en pysty juurikaan tarjoamaan muuta kuin puolisolle, kun eläimet rajoittavat lähtemistä) hyvää ruokaa ja oleilua, tunnelmointia,  hiljaisuutta, kirkkoa jne... Lapset aina odottaa lahjoja, kummilapsosillehan pitää jotain kehitellä. Olen vaan tosi huono menemään minnekää leluosastolle ja nappaamaan sieltä lähimmän lelulauton ja paketoimaan sen. Lahjassa pitäisi vähän olla ideaa ja vaivannäköä. Jotakin mikä tuntuu, että "tuon minä haluan antaa Hänelle!". Onneksi voi tehdä itsekin juttuja ja niitä voi antaa lahjaksi. (jos kehtaa, ellei itsekritiikki nouse liian kovalle tasolle)

Jokivarren maisemaa muutaman viikon takaa.

Oikeastaan mussa ei ole vikaa. Vaikken osaakaan shoppailla. Se on ihan jees. Oon ihan jees! Säkin oot! 



6 kommenttia:

  1. Mä pystyn kyllä ostamaan, vähän liikaakin siihen nähden, mitä olisi käytettävissä oleva budjetti. Mut mua ahdistaa suunnattomasti isoissa marketeissa ja kauppakeskuksissa. Varsinkin, jos eksyn vahingossa perjantaisin neljän jälkeen johonkin Prisman tyyppiseen paikkaan, minne on rantautunut kaikki lapsiperheet lähimmän 20 kilometrin säteeltä tekemään viikonlopun ruokaostoksia väsyneenä työpäivän ja -viikon jälkeen kitisevät muksut mukana toppavaatteissa hikoillen. ÄKKIÄ ULOS! on mun reaktio siinä kohtaa.

    VastaaPoista
  2. ^ No joo, tunnistan saman fiiliksen, äkkiä veks paikasta jossa miljoona ihmistä ja pari kassaa!

    VastaaPoista
  3. Minä olen myös huono shoppailemaan, paitsi kirppiksellä :) Nuuka kun olen minäkin ja siihen opin jo nuoruudessa, köyhä kun olen aina ollut. Vaan ei se suuremmin haittaa, elämässä on paljon muutakin mukavaa kuin raha :) Hyvää Itsenäisyyspäivää!
    ps. enkä muutenkaan ole mikään erityisen sosiaalinen tyyppi, viihdyn yksinänikin ja perheen parissa ja kotona.

    VastaaPoista
  4. ^ Sesse, molemmat ollaan kotihiiriä siis :) Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  5. Tämä oli hyvä juttu! En siis olekaan ainoa huono shoppailija! Jos joskus kaveri saa houkuteltua vaikka vaateostoksille, väsähdän jo alkumetreillä ja alan vinkua teetä ja mutakakkua. Toiseen kauppaan en enää jaksa lähteä.

    Mutta tämähän on onneksi ekologista ja ihmiskunnan sekä koko planeetan parhaaksi!

    VastaaPoista
  6. ^ Meitä on siis muitakin, kiva kuulla Keskeneräinen ;) Ehkä huono shoppailukestävyys pelastaa maapallon ;) Hih!

    VastaaPoista