lauantai 23. tammikuuta 2016

Hiihin

Hiihtolenkin varrelta.
Lähin tänään elvyttämään jumiutunutta niskahartiaa hiihtämällä. Eka kerta tänä talvena suksilla, hiihdin 5 km lenkin. Lunta olisi saanut olla enempi, ladun alta pilkisti neulaset ja syksyn lehdet. Vähän sukset lipsui, mutta hyvin meni silti. Minulla on jotkut ikivanhat kirppikseltä 15 e:lla ostetut sukset. Toisesta sauvastakin on sompa rikki. Mutta kyllä niillä hiihtää sen vähän mitä minäkin. Josko sitä vaikka toisenkin kerran pääsisi hiihtämään tänä talvena! Illalla vielä saunaa, katsotaan meninkö enemmän jumiin vai auttoiko. Ylpeä olen kuiteskin siitä, että tulee edes vähän hiihdettyä. Kyllä koulun pakkohiihto jätti pitkäksi aikaa sellaisen kammon hiihtämistä kohtaan että! Nyt jo hiihto maistuu ja on ihan kivaa kun voi omaan tahtiin mennä. Lumikengät on vielä korkkaamatta. Vähän lisää lunta vielä saisi olla.

Valo

Tässä jo parissa blogissa ja jossakin muussakin yhteydessä on vilahtanut sana "kevät". Vaikka omat ajatukset on vielä aika tiiviisti talvessa, niin kyllähän se vaan fakta on, että kevään puolta tässä jo eletään. Vähän tänään ajattelin jo viljelmiä, kun syötiin myskikurpitsasta tehtyä keittoa ja keräsin talteen kaikki siemenet, kuivatin paperin päällä ja säilöin suodatinpussiin, jonka päälle kirjoitin Myskikurpitsa. Jos heittäisin kaikki peltoon niin me hukuttaisiin kurpitsoihin ensi kesänä. Kuulostaa miellyttävältä hukkumistavalta! Hah! Kun vaan tulisi kohtuullinen kesä ja kevääseen sopivat kelit, että saisi viljelyt hyvin vauhtiin. Toivottavasti pakkaset on tuhonneet edes osan lehtokotiloista. Olisi kivaa viljellä jotain jota etanat ei ehtisi käydä mussuttamassa naamariin ennen minua. Kateviljelykin puree omaan nilkkaan jos lehtokotilot alkaa eleille suuremmissa määrin meidän tontilla. Nehän lisääntyy ja viihtyy katteissa ja kasoissa. 

Rikkaruohotkin näyttää kauniilta lumen alla...

Nyt saunan pesässä on valkea, kohta sinne luita lämmittelemään. :)

4 kommenttia:

  1. Liki kaikilla tuntuu hiertävän koulun pakkohiihdot, minua hiersi pakkoluistelut ja sain luvan hiihtää yksin. Vieläkään en osaa luistella :D
    Ihanaa kuitenkin, että pääsit hiihtovastaisuudesta eroon, luonnossa osaa olla hurjan kaunista kun sitä tarkastelee hiihtovauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siellä ihan nättiä. Aika on tehnyt tehtävänsä, joten taas voi hiihtää 8) Aika kiva että sait hiihtää yksin kun luistelu ei napannut. :)

      Poista
  2. Minä en ole vielä päässyt ladulle. Eilen oli suunnitelmissa, mutta pyrytti niin, että piti tyytytä sauvakävelyyn. Minullakin koulu jätti hiihtotraumat, sillä olin usein kilpailussa viimeinen. Onneksi lukiossa sai hiihtää omaan tahtiin, niin löytyi hiihdon nautinto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauvakävelykin on jees. Minäkin olin aina viimenen koulun hiihtokilpailuissa, kerran kyllä pääsin palkinnoille, sillon kun luokallamme oli neljä tyttöä, sain neljännen palkinnon 8)

      Poista