keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Möykkyspallo


Heippa. 

Meille tulee vauva. Laskettu aika on toukokuun lopussa. Tässä viime kuukaudet koitettu sisäistää tätä asiaa ja ajatusta, että meistä tulee äiti ja isä. Aika hurjaa se on. Ultran jälkeen on jo uskaltanut ajatella jotain positiivisiakin, alkuun olin tosi varovainen. Jotenkin vahvana mulla oli ajatus, että miksi me saataisiin terve lapsi tai miksi juuri meillä onnistuisi, jos jollakulla muulla menee kesken tai tulee jotakin. Että miksi me oltaisiin ne onnellisten tähtien alla olevat? Ajattelin, että se on realismia, siskot sanoi että realismia on optimismi kun lähtökohdat on hyvät. Ei periytyviä sairauksia, en tupakoi/ käytä päihteitä, ei ole ylipainoa, liikun ja syön hyvin, siskoilla terveet lapset yms. Jouduin nöyrtymään, pessimismi vie ilon. Minulla on taipumusta murehtimiseen, sen tiedostaen hyvä mennä päivä kerrallaan eteenpäin. 

Jotenkin vähän pelotti myös julkaista sosiaaliseen mediaan. Tietysti mikään pakko ei ollut, mutta sitten haluttiinkin. Ajattelin, että jos meneekin kesken tai tulee jotain. Mutta sekin on elämää, jos niin kävisi. Ei sitä tarvitsisi hävetä tai häveten ajatella. Silloinhan sitä ihmisten tukea tarvitseekin. Miksi me suomalaiset (karkea yleistys) halutaan surra ja murehtia yksin, eikä nähdä ketään, silloin kun tuska on suurin? Eikö se puolittuisi jos olisi joku, siinä vaan? Ollaanko me "kell onni on, onnen kätkeköön"- kansaa? Vai jaettu ilo, kaksinkertainen ilo? Häkellyttävän paljon onnitteluja ja ihania viestejä tullut ihmisiltä. Ja ihan ovelle saakka on kannettu äitiyshousua ja leikkikaarta! Huippua sekin. Ollaan saatu jo tosi paljon lahjoituksena vaatetta ja tarviketta vauvalle. Oon huippukiitollinen kaikista! Jos tuon kaiken olisi joutunut ostamaan, olisi se aika tikki ollutkin taloudellisesti. Kiitos ihanat <3 

Minua on puhutellut Johanneksen evankeliumin sana: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta." Meille on annettu, enemmän kuin on voinut toivoa. Vaikeuksienkin kautta, niidenkin hetkien kautta, kun on tuntunut että elämä musertuu päälle. Jotenkin tuntuu, että Jumala on tyhjentänyt mun maljan pohjamutia myöten niin, ettei mulla ole ollut mitään mistä pitää kiinni tai mitään annettavaa kenellekään, sen jälkeen se malja on pyyhitty puhtaaksi ja sitten Hän on halunnut täyttää sen jollakin ihan muulla. Miksi? Koska olemustaan hän ei voi kieltää. Joka kerta kun likaisin saappain tulen Herrani eteen ja sanon, että eipä menny niinku Strömsössä, hän sanoo että Tule. Ei ruoski, eikä käske pois. Jotenkin sitäkin oon ajatellut, että olenko valmis ottamaan Herrani kädestä myös hyvän? Rohkenenko omistaa lupaukset ja sen kaiken hyvän itselleni, mitä hän haluaa myös antaa? Tällä historialla ja mentaliteetillä on helpompi ajatella, että sitä tää uskonelämä (ja elämä ylipäänsä) on upottavassa suossa tarpomista loppuun asti, että just ja just autetaan nenä pysymään siinä pinnan yläpuolella. Ehkä se ei ole niin, vaan minun pitää myös uskoa se hyvä itselleni todeksi. Niistä vaikeimmista jutuista on puristunut esiin jotakin parempaa. Masennuksen kautta on ollut pakko työstää omaa ajatusmaailmaa ja omaa parisuhdetta. Pakko ollut puhua niistä raadollisimmista ajatuksista ja tunteista puolisolle. Sitä kautta onkin saaanut parisuhteessa tulla lähemmäs toista. Ihan sydämelle asti. Ei teeskentelyä kun oikeaa yhteyttä.

Nyt on tilanne taas ihan uusi. Uutta elämää kehittyy siellä salassa. Siellä sitä punotaan valmiiksi. Sekin on osittain uskon asia vaikka Suomessa onkin törkeän hyvä neuvola ja sairaanhoito. Ollaan jo nähty ja kultu elämän alku. Mutta silti, se vaatii uskoa, että kaikki menisi hyvin. Läheisten rukouksia. On tää elämä vaan aikamoinen mysteeri. 

Tädille terkut, että kohta sitä tarvitaan kastemekon kirjailijaa! :) Siskon pojan nimi puuttuu vielä ja sittenhän siihen jos Luoja suo, kesällä lisätään "Möykkyspallo."

Ihanaa joulun odotusta kaikille, meille Möykkysenkin odotusta. 

8 kommenttia:

  1. Onnea, onnea teille ihanasta uutisesta! Uskotaan, että kaikki menee hyvin. Itsellä on viisi lasta ja muistan kyllä, että aina ajatteli, että jos jotakin menee vikaan, no ensimmäinen lapsi syntyi keskosena 32 viikolla, on nyt pitkä aikuinen mies :) ...muuten on synnytykset menneet normaalisti. Voimia ja iloa odotukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Hienoa, että keskonenkin selvisi hyvin <3 Jatkamme odotusta!

      Poista
  2. Ihana uutinen. Oikein paljon onnea teille ja Möykkyselle. Kaipa sitä väkisinkin pelkää ja ajattelee, että jokin voi mennä vikaan. Toisaalta etukäteen sureminen vie voimavaroja, ja todennäköisesti on täysin turhaa. Nauti ihanasta asiasta, sillä jokainen raskaus ja jokainen lapsi on ainutlaatuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on. Nyt on jo aika kiva fiilis kun pahoinvointi on helpottunut. Tosin muita vaivoja pukkaa tilalle :D Mutta pääsääntöisesti hyvä olo!

      Poista
  3. Ihanaa Joulua sinulle ja sille möykylle kanssa :)
    Toivottavasti kaikki menee hyvin loppua kohden,sitähän sitä toivoo jokaiselle odottajalle,iloa elämääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tähän mennessä kaikki hyvin ja toinen ultra lähestyy :)

      Poista
  4. Oi, onnea ja siunausta odotukseen! Pitkästä aikaa tulin käymään blogissasi Talvipuutarhan kautta. Kiitos rohkeudesta jakaa ajatuksiasi niin siellä kuin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi <3 En ole päivitellyt siellä pitkään aikaan, mutta kiva tietää että joku sielläkin poikkeaa välillä :) Kiitos kovasti!

      Poista