tiistai 19. kesäkuuta 2018

Summa summarum viime vuosi, etiäpäin sano mummo lumessa

Ulkona sataa. Vihdoin ja viimein. Kerran ropsauttanut sitten toukokuun. Nyt veikkaan, ettei ole ihan heti loppumassa. Hyvää se tekee. Kun lähden vaunuttelemaan lapsen kanssa, tuntuu kuin heräisi henkiin raikkaan ilman tuoksusta. Kumisaappaat litisee ja lötisee, enkä varo lammikoita. Vauva nukahtaa pian. Palaan ennen kuin sade yltyy.

Olen vähentänyt puhelimella oloa. Pienoinen parin päivän puhelinrikko on näyttänyt totuuden, miten addiktoitunut sitä on siihen vempeleeseen. Miten pakottava tarve on vilkaista heti kun viesti tulee, tai käydä vähän katsomassa sosiaalista mediaa. Olen miettinyt viimepäivinä todella paljon sosiaalista mediaa. Miten se oikeasti taitaa olla epäsosiaalinen media. Avautuminen yksinäisyydestä tai elämän vaikeuksista aiheuttaa ehkä peukku, sydänryöpyn, mutta ei yhtään puhelinsoittoa tai kyläilyä. Kaipaan takaisin elävään elämään, jossa katsotaan silmiin. Liian vähän enää kasvotusten kysytään, miten sinä voit, miten on mennyt?

Vaikkei kukaan kysynytkään, kerron silti. Nyt menee hyvin! Paremmin! Vuosi on pulkassa, eka vauvavuosi. Siitä voisin kirjoittaa romaanin. Kaikista niistä vaihtelevistä olotiloista ahdistuksesta ja huolesta iloon ja riemuun. Siihen ei voi varautua, mitenkään. Kaikki on uutta ja pelottavaa, ihanaa, hirveää, valvomista, liian vähän nukkumista, omien asioiden sivuun lykkäämistä. Sopeutumista. Ja suurta ihmettä katsoa, miten pieni lapsi kasvaa. Käsittämätön kehityksen ryöppy. Yhtäkkiä hän osaa ojentaa esineen, sanoo "nauu" kun sanon "missä kissa?" ja ymmärtää mikä on kello, tyttö, pallo... Istuu potalla ja hassuttelee.

Koen vähän syyllisyyttä siitä, miten vauvan elämän alkutaipale meni. Siis omalta kohdaltani, vauva voi hyvin, mutta itsellä valtava hormonimyrsky sekoitti pään kuukausiksi. Se oli vaikeaa aikaa, lisättynä massiivisella univajeella. Yritän hyväksyä, että omalla kohdalla se meni niin. Ei ehkä kirkkaimmalla mitalilla, mutta meni ja kaikki on nyt paremmin. Selvitään jo ja elämä on normalisoitunut. Uskalletaan lähteä käymäänkin paikoissa ja jaksamista on tullut lisää arkeen. En tiedä, miksi ylipäätään kaiken pitäisi olla ihanaa vaaleanpunaista, vauvanhajuista pumpulipilveä kun lapsi syntyy, kun se ei todellakaan sitä ole. No, näin on meidän elämä mennyt. Kaikki voidaan nyt hyvin, joskin edelleen välillä väsyneesti, mutta sitä se on.

Tänä kesänä olen ehtinyt hiukan puutarhassakin hääriä. Kasvihuoneessa on tomaattia tänä vuonna. Raakileita on jo, toivon runsasta satoa. Kasvatin samettikukkia, ovat vielä pieniä, mutta kasvavat kokoajan. Hääpäivänä ostettiin päärynäpuu taimistolta. Vauvan ristiäisissä istutettiin hopeasalava mummolan puusta juurrutettu oksa, se on hyvässä kasvussa. Saskatoonit tuottavat tänä vuonna ensimmäiset marjat. Luumut kukkivat myös aika paljon, niitä en ole ehtinyt hoitaa mitenkään. Kasvihuoneessa oleva viinirypäle on hiukan kärsinyt, ehkä alkukesän kuivuudesta tai sitten talvesta. Jouduin karsimaan sitä rutkasti, mutta uutta lehteä pukkaa rungosta. Toivon, että se selviää. Ehkä pitää varmuudeksi ostaa toinekin rypäle kasvariin. Lämpöpenkkiin istutin kesäkurpitsoja, laitoin siemenestä ja kasvatin saunan ikkunalla alkuun. Siskolta sain avomaan kurkkuja, nekin ovat lämpöpenkissä. Sato olisi kovasti tervetullutta, saisi lapsellekin puhdasta, hyvää ruokaa omasta maasta. Yrttipenkin siirsin kissatarhan eteen. On aika kituliasta, mutta josko sade auttaisi. Punainen pioni kukki runsaasti ja pitkään tänä vuonna, kun ei sade piiskannut kukintoja alas. Vähän pelkään miten käy vaaleapunaisen pionin, on juuri availemassa nuppujaan. Alppiruusu oli kuiva kräny, eikä kukkinut lainkaan. Nyt on vähän sentään tehnyt lehtiä lisää. Pensasmustikat eivät oikein kasva. Niille pitäisi tehdä oma happaman maan penkki. Ehkä laitan ne ja kituliaasti voivat hortensiat samaan kasvamaan. Vauvan syntymän jälkeen Holmes ja pappa istuttivat kirjoapteekkarinruusun ja purppuraheisiangervon, jotka olimme ostaneet hääpäivänä, mutta ei ehditty saada maahan ennen vauvan syntymää. Nyt kirjoapteekkarinruusussa on paljon nuppuja. Odotan innolla kukintaa <3 Jospa vaan sade ei pilaisi sitä. Käyn laittamassa sille sateenvarjon! Niin ja istutin juurrutetuista pajuista ympyrän pihamaalle. Siitä tulee pajumaja. Lapselle tietenkin :)

Happy place.

Ollaan suunniteltu muurattua grilliä pihalle, jossa voisi kokkailla kesällä ja miksipä ei talvellakin joskus kärtsätä makkarat. Yksi ystävä olisi tulossa auttelemaan sen kanssa, kun hällä muurauskokemusta enemmän on. Kissatarhan katolle on myös hommattu valokatteet vihdosta viimein. Niiden asennus on edessäpäin.

Vaihdettiin auto ja rempattiin yläkerran toinen huone. Se on ikäänkuin lapsen huone, mutta vielä minun askarteluhuoneeni ja vierashuoneeni. Siellä on nyt uudet tapetit ja verhotanko ja harmaaksi vahattu lautalattia. Kiitos isän! Siirrettiin harmaa pirtinpöytä työskentelypöydäksi ylös. Taulut vielä puuttuvat seiniltä ja kynnyslistat. Ehkä joskus. Isommalla autolla on helppo liikkua lapsen kanssa. Renun takakonttiin mahtuu koko minun elämä. Siksi pop.

Ainiin, yksi puutarhajuttu vielä, tuunasin vihdoin ja viimein kaivon ympärillä olevan kukkamaan reunuksen. Siinä kasvoi pahasti juolavehnittynyttä patjarikkoa, esikoita ja jotain muuta. Olen sitä jo vuosikausia voivotellut, kun jotain tarttis tehdä. Nyt kaivoin reunasta kaikki pois, vaihdoin mullan, jaoin kahta erilaista kuunliljaa ja istutin maahan. Laitoin päälle haketta, jota lehtokotilot tuntuvat karsastavan (hähää! Siitäs saitte!) ja kasasin kivet kivoiksi torneiksi väleihin. Kuunlilja tuntuu olevan ainoa kasvi, joka jaksaa tapella rikkakasveja vastaan ja kasvattaa niin tiheän kasvuston, että alla ei menesty mikään. Taitaapa sitten olla minun suosikkiperennani ja yhä suuremmissa määrin kaikki kukkamaiden reunat on sitä täynnä!

Syksyllä menen osittain töihin ja lapsi hoitoon. Vähän jännittää kyllä, miten kaikki luonnistuu. Jää nähtäväksi. Semmosta tänne. Ehkä päivittelen blogia useammin, jos tässä taas innostuisi ja ehtisi kirjoittelemaan. Nyt vähän teetä!