tiistai 10. heinäkuuta 2018

Arkielämää

Jälleen postaus! Täältä vauvakuplan syövereistä! Kyllä vain!

Otin kirppispöydän. Joskus ja jouluna innostun "pistämään rahoiksi" ja laittamaan kirppikselle roinia. Oikeasti annan kaiken yleensä suoraan kierrätykseen, koska en jaksa hinnoitella, siivota pöytää jne, kaikkea sitä pyöritystä. Totuushan on, että suurin osa tuloista menee pöydän viikkovuokraan! Tavaroista pääsee kyllä helpomminkin eroon, mutta onhan tämä tämmöistä puuhailua. Katselin taas kassillisen kamaa vietäväksi tänään pöytään. Eipä sieltä kamalasti kai ole mennyt, mutta jotain sentään. Hyväntekeväisyystuotteita myös osa (löytöeläimille tuotot).

Imetystaival alkaa olemaan lopuillaan. Ollaan menty jo pari päivää niin, että olen imettänyt vain nukkumaan mennessä ja ihan aamulla (joka saattaa pidentää aamu-unia tunnilla tai jopa parilla) Hyvin on poikanen asian ottanut. Niinkin vaikeaa ja millaista säätöä imetys alkuunsa olikin, niin loppupeleissä aikamoinen säästö ja tietysti vauvalle parasta ravintoa. Yksi helpotus on sekin, että imetys loppuu, joskin haikeaakin. Ristiriitaista. Minulle imetys oli pitkään aika vaikeaa, aikaavievää ja kropan jumiuttavaa. Alkuun maitoa ei tullut, sitten sitä tuli ovista ja ikkunoista. Sitten tasaantui. Mystinen vaihe elämässä tämäkin. Elämä ylipäänsä on aikalailla yhtä vaihetta.

Sitäkin olen miettinyt tässä, että elettiinkö me isännän kanssa sitä meidän "nuoruutta" ja villiä, vapaata elämää ennen lapsen syntymää. No ei eletty, syynä oli masennus melkolailla. Pitkään ei ollut isännällä voimavaroja kun selviytymiseen jokaisesta päivästä. Omakotitalossa myös on juttuja, joita on pakko välillä tehdä. Arki oli jo tarpeeksi vaikeaa. Tietysti "köyhyyskin", ei ole ollut rahoja hirveämmin matkustella tms. Kissat on myös rajoittaneet kulkua aika paljon. Olen ajatellut, että sitten kun poikanen tuosta kasvaa, me aletaan reissata. Käydään paikoissa, nähdään ja koetaan. Ainakin toivon niin. Haluaahan sitä omalle lapselleen tarjota nähtävää ja koettavaa. Minulla ainakin on ajatus, että haluaisin viettää aikaa lapsen kanssa ja tehdä juttuja yhdessä. Odotan milloin voidaan piirtää ja maalata yhdessä. Lätätä kädet saveen. Prässätä kasveja pihamaalta. Askarrella joulukortteja.

Sitä kaikenlaista miettii ja suunnittelee, mutta joku muu määrää ne polut, millaisia ne loppupeleissä onkaan. Yksi ystävä sai vakavan sairauden diagnoosin eilen. Se on herättänyt ajatuksia paljon. Jokainen päivä on lahjaa. Liian monta niistä tulee käytettyä murehtien tai jotain turhaa asiaa panikoiden. Eikä sitä elämää kannata suunnitella elävänsä eläkepäivillä. On vaan tässä ja nyt, tämä päivä ja tämä hetki. "Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?". Niinhän se on. Ei kukaan. Elämä on koulua, jokainen päivä siitä. Eikä se tule valmiiksi. Piha ei tule täydelliseksi nurmikkoa ajamalla, vaan ensi viikolla saa ajaa taas. Toisaalta naapurissa kukkii kaunis keto, kun ruohonleikkuri on ollut rikki. Niinpä niin.

Lapsonen on oppinut kaikkea uutta. Yhtenä iltana hän kuunteli Fröbelin palikoita iltapuuron ääressä ja taputti yhtäkkiä käsiä. Välillä hän ottaa sohvalta tyynyn ja painaa pään sitä vasten lattialla tai alkaa kelliä pehmolelun päällä. Pehmokissa saa myös monta halausta. Välillä hän taputtaa päätä ja massua, se on laululeikki "pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat....". Ännn on kissa. Huu huu on pöllö. Ainakin eläimet on hänen elämässään läsnä läheisesti.

On ollut ihanaa saada omasta pihasta marjoja omaan ja lapsen puuroon ja välipaloihin. Lavoista tulee puuromansikoita, vattuakin on tulossa taas paljon. Herukat on vähän kärsineet kuivuudesta, mutta kyllä sieltä niitäkin tulee. Uutena saskatoonit on tehneet ekat marjatertut. On muuten hyvä marja, kanadanmarjatuomipihlaja. Suosittelen. Helppohoitoinen. Vähän olen leikellyt, ettei kasvaisi niin korkeaksi. Jäniksetkin söi yhtenä talvena, säästivät minulta leikkuun vaivan.

Pää on kipeä pätkäisistä unista. Joskin vedin hirvittävän laarin kahvia aamulla, joten josko se siitä. Ajoin vähän nurtsia tuossa. Tänään poiketaan kirpulla ja josko sitä vaikka jätskillä jossain kävisi. Ei huono suunnitelma.

Ihanaa kesää <3

2 kommenttia:

  1. Mukava lukea kuulumisiasi. Pikkulapsielämässä on omat hankaluutensa, mutta onneksi useimmat niistä jäävät pian taakse. Läheisten ja ystävien vakavat sairaudet herättävät ajatuksia. Paljon vaikeampaa on tehdä omassa elämässään radikaaleja muutoksia, ellei ole pakko. Oma tapaturmani toukokuun alussa on kyllä laittanut voimakkaasti pohtimaan, että elämä on tässä ja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit Between! Aattelin, että lukijat on vallan kaikonneet hiljaiseloni aikana! Tapaturmat ja sairaudet herättelevät. Välillä huomaa valittavansa aivan turhasta. Hetken aikaa on kiitollinen ihan tästä elämästä ja hengittämisestä!

      Poista