Syysloma

Lapsi on kuumeessa. Äitiyden vaikeimmin kestettäviä tunteita on huoli ja syyllisyys. Toivon, että kyse olisi vaan hampaista. Nyt on tulossa lisää poskihampaita ja niiden tekeminen voi olla kovaa hommaa. Toinen sammui heti omaan petiin. Vähän jaksoi kuunnella vielä satua Pupu Tupunasta.

Saatiin Nuhru kotiin pienessä pellavaisessa pussissa. Nyt se nököttää kirjahyllyssä. En ole jotenkaan surrut niin kovasti kuin Nukan aikaan, jotenkin tuntuu syylliseltä edes sanoa näin. Jotenkin vaan tajusi, että päätös oli oikea. Nyt on stressi lauennut. Yläkerran huoneisiin voi jättää ovet auki. Niin se vaan menee.

Olen ollut töissä ja ensi viikko syyslomaa. Meinattiin lähteä mummolaan jälkikasvun kera, jos hän nyt tuosta tervehtyy. Töissä on ollut kivaa. On ollut ihanaa nähdä ihmisiä ja jutella, päästä taas tekemään ja suunnittelemaan  ja ideoitakin tuntuu olevan entistä enemmän. Kyllä sitä vaan omaa juttua kaipaa ja jotain tekemistä kodin seinien ulkopuolella.

Päätin, että en stressaa yhtään syystöistä. En tee mitään, jos ei huvita. Vaahteran lehdet ajeltiin ruohonleikkurilla ja suurimmalti osalti saatiin kasalle maatumaan. Koivut on pudottaneet nyt lehdet ja pihlajat. Niissä olisi vielä haravoitavaa, mutta jos en jaksa, en haravoi. Jotenkin on niin allerginen olo ollut syksyn, että mietin pahentaako haravointi tätä tukkoisuutta. Lehdistä pöllyää kaikenlaista ilmoille varmaan. Itiöitä yms leijuu. Jotenkin vapauttavakin fiilis, että ei ole pakko tehdä. Keväällä uudella innolla taas.

Sain silmälasit! Huomasin yhtenä päivänä, etten nää toisella silmällä kauas hyvin. Optikolle siis oli mentävä. Nyt on uudet lasit päässä. Joutuuhan näihin totuttelemaan, käyttämiseen siis ja muuttavathan nämä ulkonäköä aika paljon. Kuitenkin on kivaa, että on lasit. Tykkään. Kaikki loput rahat vaan menivät niiden maksamiseen...

Ei oikein mitään muuta ole tapahtunut täällä. Aika perusarkea lapsen kanssa. Päiväkodissa on omat kuviot ja töissä omat. Isännällä yrityskiireet. Aika on kortilla jatkuvasti, mutta sitä kai se on pikkulapsiperheessä. Kai sitä sitten joskus taas ehtii jotakin. Sentään imetyksen intensiivisyys on ohi ja vaikka se onkin haikeaakin, niin olen silti tosi tyytyväinen, että se on ohi. Kropan herruus on takaisin itsellä. Hyvä niin. Poika on kova syömään, mikä on myös ilon aihe. Olisi rasittavaa, jos joka ruokailu olisi tappelua. Niin hauskaa oli, kun tein uunissa punajuuria ja poikanen popsi niitä hyvällä halulla ja hoki "naaaam". :) Jotain sanoja jo tulee ja kovasti yrittää montaa asiaa sanoa, mutta vielä ei oikein taivu. No, ei ole kiire. Pian tulee 1,5v täyteen. Siitä ei sitten paljon olekaan kahteen vuoteen. Kyllä tää aika rientää. Mihin ihmeeseen se katoaa...

Pressutallia on väsäilty pihamaalle toiselle autolle. Pitäisi saada se pystyyn ennen talven tuloa, oliko se lupaillut ensi viikolle lunta. Soraa saatiin jo tilattua, perustukset puuttuu ja itse talli odottaa jo ulkorakennuksessa. Nyt kun vielä se aika löytyisi jostain.

Semmoisia syyskuulumisia Pellonperälle.