sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulusta ja ihan vähän futoneista

No niin. Kaikista hienoista puheista huolimatta niin se plopsahti minullekin. Joulustressi. Niin tyhmää! Tyhmää ja turhaa. Se aika vuodesta, kun pitäisi rauhoittua ja hiljentyä, siitä tulee (jostakin syystä) ahdistava suorittamisen paikka. Se on niin järjetöntä! Tiedän, että minua stressaa nyt myös se, että kalenterissa on aika monta asiaa, jotka pitäisi hoitaa ennen joulua. On kouluhommaa, hammaslääkäriä (yhyy!) hierojalle meno on hyvä asia (mutta sekin vaatii säätöä, kun lapsi pitää viedä hoitoon) sitten on näitä joulumuistamisia. On ihmisiä, joille haluan lähettää kortin, koska tiedän, että he ovat yksinäisiä. Vaikka muuten en lähettäisikään. En ole joka vuosi lähettänyt kortteja, niiden suhteen olen mennyt fiiliksen mukaan. Mutta sitten mietin, että kummit, jotka muistavat YHÄ minua, aikuista ihmistä, joka joulu ja synttäri, ovat kyllä ansainneet joulukortin. Ja kuvan Poikasesta. Sitten näitä must do - juttuja kertyy useampia ja huomaakin että tadaa, stressi on valmis!

Sinällään tosi hölmöä joulustressailu, koska miksi joulu olisi se ainoa päivä vuodessa kun pitää muistaa ihmisiä? Voihan tutuille lähettää kortin, kirjeen, soittaa, mennä käymään tai tehdä muita tekoja kaikkina vuoden muinakin päivinä.

Tiedän, että joulu on monelle ahdistavaa aikaa. Yksinäisille, jos ei ole perhettä tai ystäviä joiden kanssa joulua viettää. Tai on muita ongelmia perheessä vaikka. Tai niille lapsille, jotka ei saa yhtään pakettia. Tai jouluruokaa. Siksi tänä vuonna päätin lähteä mukaan ystävän ehdotukseen tehdä joulunaikaan jotakin hyvää. Leivoimme porukalla sämpylöitä ja pullaa ja kuivakakkuja ja veimme ne seurakuntaan diakonian kautta lahjoitettavaksi vähävaraisille. Kerättiin myös vaatteita, leluja yms. Paikallinen kauppakin lähti mukaan ja lahjoitti puuroriisiä ja konvehtirasioita. Sellaisesta tulee oikea joulumieli. Auttamisesta. Meillä on vielä yksi lapsiperhe, jolle järjestämme joulun. Ollaan kaikki kerätty/leivottu jouluruokaa, vähän paketteja lapsille, vaatetta tulevalle vauvalle, joulukoristeita yms. Ainakin siinä perheessä vietetään ihan kunnon joulua jouluruokineen. Tein jokaiselle lapselle piparit, joihin koristelin heidän nimensä päälle. Ja oman joulukortin. Toivottavasti näistä olisi iloa ja helpotusta heidän arkeensa ainakin hetkeksi.  Se pistää miettimään, kun on joku joilla ei ole mitään. Ja itsellä on yllinkyllin. On antanut perspektiiviä moneen asiaan.

Ilokseni sain huomata, että aika moni oli kiinnostunut näistä tavoista auttaa joulun alla. Jäi kuva, että ihmiset haluavat auttaa joulun alla vaikka juuri leipomalla. Ensi jouluna meinaan lähteä uudestaan mukaan tällaiseen. Jos jokainen jolla ylenmäärin on, lahjoittaisi vaikka yhden paketin kahvia, kaikki joisivat jouluna hyvät joulukahvit. Ei kaikilla ole varaa hyvään kahviin.  Jos monta leipoo yhden pussin sämpylöitä, saadaan monta pussia, eikä  yksi rasitu liikaa leipomisista. On ihana tunne, kun joku kiinnostuu ja kysyy, että pääseekö mukaan. Sitä on vielä olemassa, yhteishenkeä.

Sitten vielä niistä joululahjoista. Ostin tutulta käsityöläiseltä hienon keppihevosen joulupakettiin Poikaselle. Siinä oli juuri sopivan lyhyt varsi pienenkin ratsastaa. Ja heppa oli tosi hieno. Tiedän kuka sen on tehnyt ja mistä materiaaleista. Ainakaan tämä osto ei paina omassatunnossa. Hommattiin me sitten vielä puinen parkkitalo. Se on varmaan mieluinen myös, kun pikkuautot on kova juttu Poikasella. Tykkää hirveästi leikkiä autoilla ja traktoreilla.  Vaatetta ja varmaan piirustuvälineitä ja muovailuvahaa on myös tulossa. Sellaista käyttötavaraa.

Kävin muuten todella taitavalla hierojalla tässä männäviikolla. Hänellä oli ihan omanlainen tyyli hieroa, joka sopi minun kroppaan hirveän hyvin. Hän kyseli patjani kunnosta, kun puhuin selkävaivoistani. Meillähän oli aiemmin futon, joka sitten meni kuopalle erinäisistä syistä (minun ja isännän kokoero) ja jouduttiin laittamaan kiertoon. Kävipä siihen kissanpissaonnettomuuskin. Nyt sitten mietin, että hommaan 80 cm leveän futonin vain omalle puolelle sänkyyni. Se nimittäin auttoi selkävaivoihin silloin. Petauspatjalla sitten voi säädellä hiukan pehmeyttä. Olkoon vaikka tämä minun joululahjani. Olen jo niin pitkään kärsinyt selkävaivoista ja mikään patja ei tunnu olevan sopiva. Josko tämä toisi helpotusta vaivoihin ja toivon, ettei se omasta painostani menisi kuopallekaan oikealla hoidolla. Isäntää ei päästetä sitten minun puolelle sänkyä!

No tämmöisiä sekavia aatoksia. Hyvää sunnuntaita kaikille!

maanantai 10. joulukuuta 2018

Päästä irti

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni. Ihanaa kun joku jaksaa lukea näitä minun märinöitäni. Asioita pitää vaan pohtia ja käsitellä niin kauan, kuin ne vahvoja tunteita aiheuttavat. Taitaa aika usein se murhe purkautua tekstinä tänne. Mietin, jäikö kirjoituksestani hirveän negatiivinen kuva. Ei meidän elämä ihan niin kamalaa ole. Jotenkin vaan haluan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, vailla mitään hiivatin kulisseja, kaunisteluja ja pumpulia. Jos ei ole pumpulia, ei ole pumpulia. Ruusuissa on piikkejä. Elämässä pilvisiä ja aurinkoisia päiviä. Aivan turha väittää, että pelkkää auvoa on tämä elämä. Väitän, ettei ole elänyt jos niin sanoo. Tavallisen perheen tavallista elämää. Ei mitään somehehkutusta. Elämää.

Olen ollut joulufiiliksillä jo pitkän aikaa. Huomenna haetaan Pikkusen kanssa kuusi sisälle. Saapa nähdä mitä poikanen siitä tuumii. Viime joulusta ei hän muista vielä mitään. Paljon olen näitä lahjojakin ajatellut. Tuntuu, että leluja on jo nyt ihan järjetön määrä, vaikka olenkin säännöllisesti kierrättänyt sellaisia, millä ei enää leikitä. Jotenkin vaan toivon, että voisin joulusta välittää lapselle jotakin muuta, kuin lahjavuoren. Toisaalta haluan ostaa jotain kivaa lapselle. Puhumattakaan mummoista ja papoista. Onneksi paljon tehdään myös itse ja lahjoja voi ostaa käsityöläisiltä ja tukea kotimaista käsityötaitoa. Ehkä se maailma ei siihen kaadu, jos jonkun halpispikkuauton ostaa lapselleen.

Olen ollut mukana hyväntekeväisyysjutuissa. Leiponut sämpylöitä ja pullaa lahjoitettavaksi vähävaraisille perheille. Leluja ja vaatteita myös. Sellaisesta syntyy oikea joulumieli. Toivon, että sämpylät tuovat iloa jonkun joulupöydässä. Lämpimäispussi ilahduttaa, ainakin itseäni jos sellaisen joskus joltakulta saa. Elämä on jakamista.

Minusta on ihanaa kierrellä joulumyyjäisissä ja tapahtumissa, kaupoissakin, kauppakeskuksissa. Vaikka mitään ei ostaisikaan. Kiva hipelöidä kimaltavia juttuja, vaikka tieto on kyllä lisännyt tuskaa, jokuhan sen kimalteen sen pallon päälle spreijaa ja samalla keuhkonsa. On ahdistavaa sekin, kun enää ei voi elää kun maailman paino on harteilla. Pidän itseäni aika kriittisenä kuluttajana ja intohimoisena kierrättäjänä, suosin kirppareita ja kyselen sujuvasti ystäviltä jos tarvitsen jotain, ennen kuin ostan uutta. Armollisuutta pitäisi tässäkin asiassa oppia. En minä voi pelastaa maailmaa, vaikka yksilön valinnoistakin monet pienet purot saavat alkunsa. Eikä minun tarvitse. Se riittää, mitä teen. Joskus voi mennä sieltäkin mistä aita on matalin. Kauhea syyllisyys kertakäyttövaipoista. En vain olisi kyennyt kestovaippailuun kaiken kaaoksen keskellä. Olen lohduttanut itseäni, että vuosien kompostointi ja kierrätys kompensoisi tätä puutosta. Olen liian tunnollinen kaiken suhteen. Välillä se vaikeuttaa elämää hitosti. Perspektiiviä antaa kun miettii maailman mittakaavassa. Miten ihmiset, kansakunnat elävät ja toimivat suhteessa luontoon, kuluttamiseen jne.


Yritän opetella sitä, että päästäisin kaikesta hetkeksi irti. Taakan putoamaan hartioilta. Riittää. Riittävän hyvä. Olen riittävän hyvä ihminen. Olen riittävän hyvä äiti ja puoliso ja ystävä. Työntekijä. Minulla on riittävän hyvä koti ja niin paljon enemmän kuin monella muulla. Välillä vaan kaikki vaatimukset, kiire ja väsymys vetää pipon narut niin kireälle. Ei tarvitse jos ei jaksa. Joskus voi katsoa sohvalla lastenelokuvaa pieni poika kainalossa. Se on ihan sallittua. Syödä välipalaksi pullaa. Voihan?

Suorittamisesta vapaata ja siunattua, pyhää lepojuhlaa, joulun odotusta, hiljentymistä tai riemunkiljahdusten täyttämää, mikä sinun sydämeesi sopii. Vietä sitä niin. Yksin tai yhdessä. Rauhaa.