maanantai 10. joulukuuta 2018

Päästä irti

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni. Ihanaa kun joku jaksaa lukea näitä minun märinöitäni. Asioita pitää vaan pohtia ja käsitellä niin kauan, kuin ne vahvoja tunteita aiheuttavat. Taitaa aika usein se murhe purkautua tekstinä tänne. Mietin, jäikö kirjoituksestani hirveän negatiivinen kuva. Ei meidän elämä ihan niin kamalaa ole. Jotenkin vaan haluan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, vailla mitään hiivatin kulisseja, kaunisteluja ja pumpulia. Jos ei ole pumpulia, ei ole pumpulia. Ruusuissa on piikkejä. Elämässä pilvisiä ja aurinkoisia päiviä. Aivan turha väittää, että pelkkää auvoa on tämä elämä. Väitän, ettei ole elänyt jos niin sanoo. Tavallisen perheen tavallista elämää. Ei mitään somehehkutusta. Elämää.

Olen ollut joulufiiliksillä jo pitkän aikaa. Huomenna haetaan Pikkusen kanssa kuusi sisälle. Saapa nähdä mitä poikanen siitä tuumii. Viime joulusta ei hän muista vielä mitään. Paljon olen näitä lahjojakin ajatellut. Tuntuu, että leluja on jo nyt ihan järjetön määrä, vaikka olenkin säännöllisesti kierrättänyt sellaisia, millä ei enää leikitä. Jotenkin vaan toivon, että voisin joulusta välittää lapselle jotakin muuta, kuin lahjavuoren. Toisaalta haluan ostaa jotain kivaa lapselle. Puhumattakaan mummoista ja papoista. Onneksi paljon tehdään myös itse ja lahjoja voi ostaa käsityöläisiltä ja tukea kotimaista käsityötaitoa. Ehkä se maailma ei siihen kaadu, jos jonkun halpispikkuauton ostaa lapselleen.

Olen ollut mukana hyväntekeväisyysjutuissa. Leiponut sämpylöitä ja pullaa lahjoitettavaksi vähävaraisille perheille. Leluja ja vaatteita myös. Sellaisesta syntyy oikea joulumieli. Toivon, että sämpylät tuovat iloa jonkun joulupöydässä. Lämpimäispussi ilahduttaa, ainakin itseäni jos sellaisen joskus joltakulta saa. Elämä on jakamista.

Minusta on ihanaa kierrellä joulumyyjäisissä ja tapahtumissa, kaupoissakin, kauppakeskuksissa. Vaikka mitään ei ostaisikaan. Kiva hipelöidä kimaltavia juttuja, vaikka tieto on kyllä lisännyt tuskaa, jokuhan sen kimalteen sen pallon päälle spreijaa ja samalla keuhkonsa. On ahdistavaa sekin, kun enää ei voi elää kun maailman paino on harteilla. Pidän itseäni aika kriittisenä kuluttajana ja intohimoisena kierrättäjänä, suosin kirppareita ja kyselen sujuvasti ystäviltä jos tarvitsen jotain, ennen kuin ostan uutta. Armollisuutta pitäisi tässäkin asiassa oppia. En minä voi pelastaa maailmaa, vaikka yksilön valinnoistakin monet pienet purot saavat alkunsa. Eikä minun tarvitse. Se riittää, mitä teen. Joskus voi mennä sieltäkin mistä aita on matalin. Kauhea syyllisyys kertakäyttövaipoista. En vain olisi kyennyt kestovaippailuun kaiken kaaoksen keskellä. Olen lohduttanut itseäni, että vuosien kompostointi ja kierrätys kompensoisi tätä puutosta. Olen liian tunnollinen kaiken suhteen. Välillä se vaikeuttaa elämää hitosti. Perspektiiviä antaa kun miettii maailman mittakaavassa. Miten ihmiset, kansakunnat elävät ja toimivat suhteessa luontoon, kuluttamiseen jne.


Yritän opetella sitä, että päästäisin kaikesta hetkeksi irti. Taakan putoamaan hartioilta. Riittää. Riittävän hyvä. Olen riittävän hyvä ihminen. Olen riittävän hyvä äiti ja puoliso ja ystävä. Työntekijä. Minulla on riittävän hyvä koti ja niin paljon enemmän kuin monella muulla. Välillä vaan kaikki vaatimukset, kiire ja väsymys vetää pipon narut niin kireälle. Ei tarvitse jos ei jaksa. Joskus voi katsoa sohvalla lastenelokuvaa pieni poika kainalossa. Se on ihan sallittua. Syödä välipalaksi pullaa. Voihan?

Suorittamisesta vapaata ja siunattua, pyhää lepojuhlaa, joulun odotusta, hiljentymistä tai riemunkiljahdusten täyttämää, mikä sinun sydämeesi sopii. Vietä sitä niin. Yksin tai yhdessä. Rauhaa. 

5 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja näin joulun alla ja toki muulloinkin. Välillä vähemmän on enemmän. Alatikiireinen suorittaja tartuttaa herkästi kroonisen stressinsä myös lapsiin. Pienelle on ihan parhautta päästä äidin kainaloon ilman kiirettä mihinkään ❤️

    VastaaPoista
  2. Täytyy oppia olemaan armelias itselleenkin. Monesti muita armahtaa helpommin kuin itseään. Lapsille annettu aika on aina tärkeää ja se on kuin panisi "rahaa pankiin" tulevaisuudessa lasten elämässä. Joulun alus rauhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Sesse. Itseltään vaatii aina eniten... ainakin minä. Muille ei ikinä olisi niin ankara kuin itselleen. Kun vaan kelit paranisivat niin olis kiva lapsen kaa pihallakin puuhastella. Nyt niin märkää ja kuraista että inhottaa.

      Poista
  3. Saa syödä välipalaksi pullaa, ihan varmasti!
    Kaikilla meillä on hyvät ja huonot päivämme. Kyllä täällä blogissakin saa sydäntään purkaa. Joka ei halua lukea, olkoon lukematta.
    Ilmastomuutos ahdistaa minua valtavasti. Varsinkin, kun siitä uutisoidaan nyt jatkuvasti. Asia on vakava ja ymmärrän, että jokaisen teoilla on merkitystä. Yksinään kukaan ei kuitenkaan voi maailmaa pelastaa, joten ihan yksinään ei koko huoltakaan kannata kantaa. Olet selvästi jo jotain tehnyt, kun tiedostat asian. Ole siis itsellesi armollisempi.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle - ja pikkuiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Minuakin ahdistaa ilmastonmuutos ja muovin päätyminen meriin. Välillä tuntuu, että on suljettava korvansa uutisoinnilta, kun ei kestä kaikkea kurjuutta. Facebookissa oli joskus video, missä näytettiin mitä kaikkea hyvää on saatu aikaan tyyliin vuonna 2017. (en tiedä oliko se miten faktatietoa kylläkään) Siinä oli jotain uhanalaisia lajeja, joita on saatu pelastettua, miten just muovia on kerätty tonneittain meristä jne. Enemmän pitäisi uutisoida myös niistä hyvistä asioista ja mitä ihmiset on saaneet aikaan. Se lisäisi ihmisissä yhteishenkeä ja intoa auttaa ja tehdä niitä parempia valintoja. Iloista joulunodotusta sinnekin :)

      Poista