Kyyhkysen kujerruksesta alkaa kevät

Helou. Tänään näkyi keltaista pihamaalla! Ihan ekat kukkijat. Kyyhkynenkin näkyi tulleen pihapiiriin! Se on aina yhtä ihana yllätys. Koetan muistaa aina päivittää päiväkirjaan, milloin kyyhkyset ovat tulleet. Sain viiden vuoden päiväkirjan valmiiksi. On siellä paljon tyhjiäkin kohtia, varsinkin poikasen syntymän jälkeen, ei ehtinyt eikä jaksanut kirjoittaa mitään. Nyt on kuitenkin kiva katsella mitä samana päivänä on minäkin vuonna tapahtunut. Sattumalta olen vieraillut joissain kyläpaikoissa miltei päivälleen samoina päivinä vuosittain! Ihan ilman mitään suunnitelmaa. Jokin sisäinen kelloko? Nyt ostin uuden viiden vuoden päiväkirjan. En tosin ole kunnostautunut sen pitämisessä vieläkään... Pitäisi joka päivä saada rustattua muutama rivi. Säätäki on kiva seurata ja kirjoittaa vuosittain millaista keliä.

Niin ihania, nämä kevään ensimmäiset auringot pihamaalla! :) Ilahduttaa! Tänään näin myös pari perhosta ohimennen!

Ensimmäinen näkemäni leskenlehti! Pieni aurinko!

Jälleen oltiin apurin kanssa pihamaalla. Kovaa tuulta ollut, mutta toppatakki oli ihan liikaa huhkiessani vatukon raivuussa... Kummasti siitä alkoi hoidettu vattumaa muodostumaan, kun sain katkottua vanhat vatun varret ja harattua heinät ja töhnät juurelta. Siirsin muutaman vatun vielä rivin tyhjiin kohtiin. Nyt vielä vähän työstöä, niin tuosta alkaa hyvä tulemaan. Juolahti mieleen, että josko tuohon vatturivin tänne pellon kauimaiseen nurkkaan istuttaisi pari pienikasvuista omenapuuta... Entiset alkaa olla aika huonokuntoisia. Tai ehkä kirsikkapuita? Niiden sadonkorjuusta ei olisi "paineita". Menevät lintujen suihin tai putoavat maahan, jos ei niitä kerää. Ja kirsikoiden kukinta tietysti on ihana.

Apumies + vatukko.

On ollut haastavaa saada ukkelia päiväunille viimeaikoina. Hän on väsynyt, mutta sängyssä alkaa heti mellastus, kun kirjan luku loppuu. Olen niin väsynyt siihen ärsyttävään taisteluun. Ehkä luovutan päikkäreiden suhteen, vaikka se tekee omasta arjesta jälleen kerran vaikeampaa, kun ei sitä yhtä lepotaukoa itsekään saa ja väsynyt lapsi nyt vaan on taas niin kiukkuinen ja itkuinen. Nyt kaikki omat harrastukset ja asiat, missä hetken saa hengähtää, on tauolla. Isäntä on töissä kokoajan.

Yritän kovasti muuttaa omaa ajattelua muutamien asioiden kohdalla. On todella helppoa jumiutua vanhoihin negatiivisiin ajatusketjuihin ja kun vastoinkäymisiä tulee, mennä samoja ratoja. Oma sisäinen puhe ei ole kovin rohkaisevaa kuultavaa. Se on vaikeaa - muuttaa niitä tottumuksia, yrittää olla armollisempi itseään kohtaan. Ja miten helppoa on ajautua sättimään itseään, kun huomaa mennensä taas niitä samoja vanhoja ratoja...

Katselen kun kyyhkynen tepastelee tien laidassa. Nokkii jotakin maasta. Se vaappuu puolelta toiselle. Naakat sujahtavat naapuritalon räystään alta olevasta reijästä sisään. Kaikki vihaavat niitä naakkoja, mutta minä en. Ne pesivät meidän vanhan saunan savupiipussa ja saavat pesiä. Minusta niitä on mukavaa seurata ja niiden ääntely on lohdullista. Kyyhkysen kujerruksesta alkaa kevät.

Se saa olla vaikeaa. Se työstäminen. Ei se tee minusta huonoa ihmistä, vaikka se on vaikeaa. Vaikka en onnistu aina. Vaikka luisun vanhoihin ajatusmalleihin. Kuitenkin, tärkeintä on se, että ne huomaa, niitä edes yrittää työstää.